Karkit omasta pussista vai kepposia unimaailmasta?

Pitkästä aikaa taas. Korvissa soi Smash Into Piecesin Let Me Be Your Superhero. Paljon on taas asiaa, muistikirja puhelimessa pullistelee. Oon kotikotona viettämässä syyslomaa ja aika menee vähän turhan nopeasti, mutta onni on herätä joka aamu mäyräkoira kainalosta.

Alotetaanpa vaikka Erikoiskokeesta. Me nähtiin viimein viime torstaina eli melkein viikko sitten ja loin sitä ennen ihan sikakovat paineet itelleni. Ahdistaa vähän vieläkin ajatella asiaa, että miun pitäis sitoutua yhteen ihmiseen, mutta sitten onneks Jaatinen muistutti, että ei tässä kukaan ole vielä naimisiin menossa ja mitään ei tarvitse päättää siltä istumalta. Miulla on ihan kamalan ristiriitaiset fiilikset siitä koko ihmisestä, koska tunteet ehti viilentyä hieman niistä turhista lupauksista ja näkemisistä, jotka ei koskaan toteutuneet. Meillä oli kyllä siis tosi kivaa ja oli mukava nähdä sitä, mutta silti joku planeetta tuntui olevan väärässä asennossa. Tunnen myös tästä vähän syyllisyyttä, koska höpötin siitä niin ummet ja lammet ihastuksiin saakka ja nyt onkin sitten kauhea jarruttelufiilis päällä, mutta sitten kun pohdin taas tätä asiaa ja uskalsin sen sanoa ääneen Jaatiselle nin sekin sanoi, että on ihan okei tuntea vähän kylmiä jarrufiiliksiä niistä ohareista. Toisaalta myös kertooko se myös sitä, että JOS meistä tulisi jotain muuta kun kavereita, että sen olisi tosi vaikeaa löytää miulle aikaa ja saisin taas turhia, katteettomia lupauksia? Siitä ei oo kuulunut mitään sen tapaamisen jälkeen ja annan kyllä aikaa hälle ja itselleni miettiä. Toisaalta nyt miulla on muutenkin mieli ja tunteet taas ihan solmussa, että ehkä ihan hyvä, ettei kukaan muu työnnä enää lusikoitaan tähän keittoon.

Seuraava aihe: se kuuluisa Herra36. Kerroin edellisessä postauksessa, että on vähän paha mieli sen takia, kun en oo mukana Saaremaalla. Someen tulvi kuvia ja aina tuli sellainen pisto sydämeen, että elämä on epäreilua. Jälkipuheiden kuultuani ehkä ihan hyvä, etten ollut mukana. Varaäiti, jonka kautta oon noihin tyyppeihin tutustunut kertoi miulla kulmien värjäyssession aikana, että oli keskustellut Herra36 kanssa ja tässä tulee paras osuus: 36 oli vastannut/tokaissut, että ”Jos Kesäheinä olisi täällä, minä saisin varmaan turpaani.”. Voi pojat sentään. Niin saisitkin ja kunnolla, niin että siulla ei olisi asiaa julkiselle paikalle moneen viikkoon. Myös muut olivat ilmeisesti keskustelleet asiasta, että mitä se on miulle tehnyt, mutta en kehdannut sen enempää asiasta kysyä. Ikinä ei sais toivoa kellekään mitään pahaa, mutta mie olen vähän salaa onnellinen siitä, että muidenkin mielestä se teki väärin ja miun puolia pidetään vaikken ole edes paikalla. Oon miettinyt sitä koko viikon ja mie en millään pääse siitä eroon. Ärsyttävää. Kohta se niiden lapsi syntyy ja sitten siitä ei varmaan näy eikä kuulu missään. Oon tosi vihainen sille kaikesta, mutta samaan aikaan mie vaan toivoisin sitä, että se jättäisi Kellonaisen ja myöntäisi sen, että se pitää miusta ja tuo nainen oli virhe. Luin eilen kaikki vanhat tekstit, kun lisäilin noita tunnisteita niihin, nin tää on ihan samaa toistoa, mutta jos mie jotain saisin toivoa maailmankaikkeudelta nin tuota. 

Vanhoista jutuista tuli myös vanhat tunteet läpi ja sitten mietiskelin sitä, että ihan sama kenen syliin päätyisin nin sen syli oli silti paras. Päpätin Jaatiselle autossa siitä silloin helmikuussa, että harmittaa aina, ettei me sanota heippoja ja sitä lupausta seuraavasta näkemisestä ja Jaatinen vastasi, että hän ei halua lietsoa mitenkään, mutta mitä jos miun ja Herra36 ei ookkaan tarkoitus sanoa heippoja? Mitä jos meidän ei ookkaan tarkotus ikinä sanoa heippoja? Mitä jos se on joku viesti ylemmältä taholta, et tullaan aina olemaan sidoksissa toisiimme? Onneksi mie tavallaan tiedän, että mie en tuu sitä näkemään ainakaan ennen helmikuuta, joten ehkä tää tunneripuli siitä vähenee ja haihtuu siihen mitä se oli kesällä. Silloin helmikuussa kun olin sen kainalossa nin en osannut kylläkään arvostaa sitä, että se oli maailman turvallisin ihminen ja nyt se on toisen joka ei sitä todennäköisesti arvosta. Jotenkin voin myös tästä syyttää itseäni siinä mielessä, että en tehnyt mitään pelimuuvia aikaisemmin sen suuntaan, mutta hei olin vasta 19-vuotias silloin kun sen ekaa kertaa tapasin ja en ollut edes ikinä alastonta miestä nähnyt nin kuinka mie olisin voinut tajuta, että se miusta on kiinnostunut?  Mie haluan itelleni semmosen turvallisen ihmisen, joka luo sen olon, että sie voit nukahtaa siihen ja jos lohikäärmeet hyökkää nin se suojelee siua kaikelta. Tuomas Kauhasen Mechelininkatu on soinut miun luureissa aika pitkään ja tää on ylivoimaisesti miun lempilaini, joka kertoo siitä hetkestä, kun me seuraavan kerran nähdään:

Siinä sä sut nään, aina

Se saa ymmärtämään että tää on vain laina

Kolmas mies sitten: PolkupyöräSuominen. Se piinaa miua miun unissa. Näin siitä unta toissayönä; me oltiin jollain kummallisella mökillä ja siellä oli miun kaikkia vanhoja tuttuja, joiden kanssa en oo enää missään tekemisissä. Suominen hävis sieltä jonnekin ja mie sitten lähdin sitä ettimään, löysin sen juoksemassa metsässä. Sit se tuli ihan minuun kiinni takaapäin halausotteessa kuiskutellen samaa aikaan miun korvaan kivoja juttuja, jotka sai miut hymyilemään ja sit me kuljettiin takaisin sinne mökille tuossa samassa asennossa ja sitten me peilailtiin auton ikkunasta kuinka hyvältä me näytetään yhdessä ja molemmat hymyili vaan onnellisena. Sitä miestä miulla on kyllä sen verran ikävä, että sen käsivarsilla oli hyvä olla ja sen halauksessa oli ihana levätä.

Miulla on ihan jäätävän kamala hellyydenkipeys ja mie en tiiä, että miten sitä vois ite helpottaa tuntematta niin suurta tuskaa, koska ei ole sitä toista ihmistä. Mie kaipaan toisen ihmisen kosketusta niin paljon, että se sattuu ja tuntuu, kun joku koittais vetää siun selkärankaa ulos niskan kautta. Silti en haluis, että kuka tahansa olisi se kuka silittää, vaan joku tietty mies. Tässä tapauksessa varmaan jompikumpi edellä mainittu. Miun on ihan kamalan vaikea myös ymmärtää sitä, että miksi tää asia on miulle niin suuri asia, mutta oon vaan aina päässyt siihen lopputulemaan, että jotkut ihmiset tarvitsee kosketuksia ollakseen hengissä tietyllä tapaa. Jotenkin inhottavaa myös ajatella sitä, että tuolla on maailma pullollaan myös niitä toisia, jotka kärsii samasta kipuilusta tämän asian kanssa ja niitä pariskuntia, jotka ottaa itsestään selvyytenä läheisyyden. Mitä jos mie en ikinä löydäkään sellaista lohikäärmeritaria, joka halaa vaan sillon kun on joulu tai juhannus?

Ps. Saaremaalla oli kuulemma käynyt niin, että joku Moottoriturvan nuorempi kaveri (tässä pitää siis muistaa, että MT on melkein 50-kymppinen) oli kysellyt MIUN perään. Tällä kaverilla oli siis oma tyttöystävä mukana ja oli silti kysellyt, että oonko mie mukana. Miusta se on todella kummallista, koska mie en ole edes ikinä tätä kaveria nähnyt, joten se herättää miussa vaan sellasia kysymyksiä, et mitä miusta on kerrottu tuolla kylillä?

Pss. Biisit, jotka kirjoitti tämänkin tekstin: 

Smash Into Pieces - Let Me Be Your Superhero

Jannika B - En Luovu Susta Koskaan

Jenni Vartiainen - Junat ja Naiset

-ll- - Made In Heaven

-ll- - Väärään Suuntaan

Samuli Edelman - Kaikki Tahtoo

Mouhous - Valvon

Pendulum - The Island

Elastinen - Supervoimii