On vain hiljaisuus ja sanaton suru


Siitä on taas ikuisuus on, kun viimeksi oon edes ajatellut tätä blogia. Elämän rajallisuus on nostanut päätään ikävissä merkeissä ja Raputyttö kehotti miua kirjottamaan nää ajatukset ylös, jotta ne ei keräänny ja muutu sadepilviksi pään päälle.

Oon siis päättänyt jäädä asumaan Helsinkiin ja päätöksen tekoon on vaikuttanut viimeaikaiset "tapahtumat". Helsinki ei siltikään tunnu kodilta, MUTTA en nää estettä etteikö siitä vois tulla koti. Tässä kohtaa tää päätös tuntuu oikeelta. Voihan sieltä sitten aina muuttaa pois, jos tulee risteys taas vastaan. Tää ajatus on varmistunut pikkuhiljalleen, ihan loogista, koska oon hitaasti lämpiävä toisinaan. Haluan töitä ja muuttaa tästä asunnosta pois nin voin pyyhkiä viimeisetkin huonot tomut polvista ja alkaa oikeasti rakentamaan miulle sopivaa kotikoloa, jossa mie viihdyn ja jossa mie tunnen olevani kotona.

On surullisia uutisia myös kotpuolesta. Iskän äiti eli Heikkarin mummilta on aika loppumassa kellosta. Miulle soitettiin viime torstaina, että huonoja uutisia ja perjantaina varmistettiin vielä tämä uutinen oikeaksi. Ehdin nähdä sen vielä lauantaina ja sunnuntaina, mutta mummin keho ilmeisesti luovutti totaalisesti ja ehti mennä viikossa siihen pisteeseen, että se siirrettiin eilen saattohoitoon. Mie en ehkä ole vielä sisäistänyt kaikkea mitä tästä seuraa ja millanen suru on oven takana oottaa. Miua myös kuumottelee, että milloin tulee se puhelu iskältä tai äitiltä, et nyt on sit siirrytty ajasta ikuisuuteen. Miua pietään pienesti pumpulissa tästä asiasta (mitään ei oo siis jätetty kertomatta vaan asioita on hieman pehmennetty) ja kaikki on aina sanonut, että kaikki hyvin ja elämä jatkuu. Miulle tulee niin lapsimainen olo ja sellanen, että apua ihanku miua haluttaisi suojella vaikka miun sisarukset on ihan samassa tilanteessa, koska meillä on kaikki 4 isovanhempaa elossa. Tää on kaikille uusi tilanne ja hämmentävää, koska tää tuli niin puun takaa ja niin äkkiä, ettei kukaan tietyllä lailla osannut tähän varautua, edes pienesti ajatuksen tasolla.

Iskä näytti vanhentuneen varmaan 10 vuotta uutisen myötä ja miulle iski niin kamala suru myös nähdä oma vanhempi itkuisena ja pelokkaana. Miulla on myös pienesti ollut syyllisyydentuskaa, että oon taakkana miun ystäville ja kaikille niille, joille mie tästä puhun. Maanantaina iskä soitti miulle vielä aika myöhään, kasin ja ysin väliin kertoen, että he oli käyneet veljensä kanssa mummia vielä kattomassa päivästä ja olivat jutelleet lääkärin kanssa. Miten hirveä ajatus, että joutuu omasta vanhemmastaan tekemään saattohoitopäätöksen ja elvytyskieltoasiat. Tottakai mie täällä vollotin silmiä päästäni ja tuli pakottava tarve vaan päästä äkkiä ulos ja puhumaan jonkun kanssa, jotta tästä ei tuu sellasta sykkyrää pään sisälle. Mietin kaikki vaihtoehdot läpi ja päädyin sita laittamaan RahattomalleSoittajalle viestiä, et onks se vielä ylhäällä ja et voitaisko nähdä. RS oli ihana ja vei miut pienelle kävelylle, jossa mie sain purkaa sydäntäni ja olla vaan crying mess. Olo on mitä on tän asian suhteen ja suru on vaan väistämätön asia tässä tilanteessa. Bring it on, kyllä mää kestän. Hieman ehkä saatan jäädä ojaan makaamaan, mutta sit kun itkut on itketty nin sit mie sieltä nousen uudestisyntyneenä, ku Hesus konsonaan.

Velmun keikalle ollaan menossa Syysheinän kanssa tuossa noin 25 päivän päästä, ei sillä että laskisin.. Meillä on humppamekot valmiina ja ollaan valmistautumassa hyvää vauhtia mein kevätretkeen :) podin pitkään huonoutta verraten itseäni muihin naisiin ja erityisesti kavereihin, mutta Velmun suhteen asia on almost taputeltu. Miun epävarmuus kyllä kumpuaa miesten kanssa varmaan aina, mut mie teen töitä sen eteen, et miun naisvoimaantuminen ja tieto itsevarmuudesta pysyis myös silloin kun kuvioissa pyörii joku miespuolinen henkilö. Kuultiin myös Velmusta yks dirty secret (voiko sitä edes salaisuudeksi laskea..?), josta päästään sopivalla aasinsillalla Erikoiskokeeseen (joka myös kertoi tämän salaisuuden).

Ek on taas ollut mielessä enemmän tai vähemmän ja hommat on eskaloitunut eteenpäin niin paljon, et mie oon pienimuotoisessa paniikissa ja hyppäämässä laivasta mereen. Ollaan siis jutskailtu aina silloin tällöin. (tässä välissä myös piti tarkistaa, et mikä on viimeinen tilanne mitä oon tänne siitä kirjoittanut..) Eli se kertoi tuon jutun sen jälkeen kun koitin pienesti selvitellä, et mitä yhteyksiä Eklla on Velmuun (stalkkerius, Facebook ja röyhkeys on kaiken A ja O plus muusikkopiirit on ilmeisesti aika pienet.. ) ja sit se lähti pikkusen sivuraiteille. Eklta tuli game changer-viesti ja se pikkusen TUHMAILI miun kanssa. Tää oli siis eka kerta ku se tais olla dead serious eikä vaan tyhmää mein välistä läpänheittoa jostain tyyliin nännitarroista (jouduin sille viime syksynä selittämään, et mitkä on nännitarrat..) eikä tää ollu siis mitään oksettavaa limailua vaan hienostunutta viettelyä ja pikkusen tuuuhma-viestejä. Noh meikäneiti sit meni pikkusen myös puihin ja hämilleen, koska yleensä mie oon ollu se, joka pistää ihmiset hämilleen. Se tässä hässäkässä myös pyyti miut iltatreffeille ja suostuin, puhuttiin siihen sävyyn et sen jälkeen kun se palaa takaisin vakaalle maanpinnalle laivalta.

Mie myös pikkusen villiinnyin siitä ja sit koitin aina sniikisti laittaa sille viestiä ihan niinku ennenkin, mut se ei sit tarttuu oikeein mihkään ja sit miulle tuli taas se hölmö olo niinku viime syksynä niiden miljoonien ohareiden jälkeen. Sit linkkasin sille Ida Paulin ja Kalle Lindrothin Planeetat-biisin. Se kävi lukee sen ja vastas siihen kahden päivän päästä ja sit se meni taas silleen viesti päivässä etanavauhdilla. Sit tuli tää mummi-tilanne ja miua alko ottaa päähän ku mitään ei saatana tapahdu, otin ns. ohjat käsiin hetkeks aikaa. Sanoin, et milloin me ne treffit järkätään, viestejä lenti puolin ja toisin. Hän sanoi, että tuleva vklp ois sillä vapaa ja samaan syssyyn kysy, et nähdäänkö lauantaina? Koitin heittää jotain muka nasevaa ja sit tuli taas se game changer-viesti. Se kertoi, et sen elämään mahtuu about kaks juttuu mitkä kiinnostaa ja mie olen kuulemma niistä toinen. Menin pikkusen enemmän puihin ja tää oli siis sama maanantai, kun kuulin huonoja uutisia. Hepuloin kunnolla enkä tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa, tunteet oli niin mössöä ja epäselvää kuravelliä.

Ek tykitti viestejä olan takaa, #hiprakka. Miulla oli vaikeuksia pysyä sen tahdissa ja yhteen väliin sanoinkin, et oota hetkinen, et ehin vastaamaan kaikkeen. Sit se vaan sanoi että pitää miusta ja siinä sit keskusteltiin nii ku järkevät aikuiset. Miun piti vääntää sille rautalangasta, et kyllä miekin siitä pidän, mut miun epävarmuus vaan aina valuu viemäriin sen kanssa. Se on jotenkin niin alfamainen mies, et se saa miut hämilleen. Sit tuli myös sellanen viesti, et menin aivan tolaltani ja kolmas kerta parin viikon sisään, ku toi mies saa miut sanattomaks. Noh miun oli pakko käyä nukkuu, ku miulla oli tiistaina terapia ja näyttöarviointi, et oon skarppina nin sit vastasin viimeseen sen viestiin sit aamusta nin se käynyt sen taas lukemassa, muttei vastannut. Mie en oo nyt yhtään varma, että nähdäänkö me siis lauantaina vai ei? Toimintasuunnitelmana on, että mie ootan lauantaiaamuun asti siltä viestiä ja sit kysyn, et hei mikä tää juttu on. To be continued..

Koulussa tulee kiirus kahden viimesen näytön kanssa, siellä on megalomaaninen kangaspulma! Miulle siis tilattiin kangas, jonka tulemisessa venyi VIISI HELVETIN VIIKKOA, kun yleensä ne tulee 1-2 viikossa. Noh menin kouluun, alkusilmäyksellä kangas oikeen värinen ja sitä siinä mallailin ja tutkiskelin. Seuraava pieni kytevä ajatus, et ei helvetti, ei tää oo se kangas ja lopulta tuli paniikki, et oonko just tilannut 4.5 metriä kangasta, joka on väärän väristä!!? Noh sit siinä kaksi päivää sitä kattelin ja tuskailin, saman viikon keskiviikkona kävin hakemassa mallikirjan sieltä tukkuliikkeestä, et voidaan verrata kankaita keskenään. Mallin palan oli lämmin punainen ja 4.5metrinen kylmä punainen. Kaikki sanoi, että tää ei varmasti ole oikea kangas, näkeehän sen vaikka persilmällä. Ope laittoi viestiä tukkuliikkeelle ja se mies olis käynyt sitä kangasta tutkailemassa seuraavan viikon maanantaina. Eilen sain kuulla uutisen: se liikkeen mies oli siis ottanut omat kuvat tehtaalle ja tehtaalta oli tullut vastaus: "Asiakkaalla oikea kangas." Meinasin repiä silmät päästä ja kirkua suoraan huutoa, koska mitä helvettiä! Miulla painaa näytöt päälle ja miulla ei ole kangasta. Miun pitää keksiä plan B ja ehkä varaksi myös C, uus visio kokonaan eli värit vaihtoon ja pitää käyttää taas tunteja siihen, että plärään kankaita läpi mikä miellyttää. Kyllä me tilattiin vielä kokeeksi 5 metriä sitä samaa kangasta, mutta eri pakasta jos siinä onkin värivirhe tms. Muuten koulussa menee hyvin :) 

Herra36 on tippunut kuvioista kokonaan pois ja usein myös unohdan sen olemassaolon, se on kiva tunne se :) Haluisin myös sepostaa uusista havainnoista pelkojen suhteen, mutta tää on nyt ihan överipitkä postaus ja Uni-Matti salli saapua sittenkin vielä ihan hyvää aikaan. Seuraavaan kertaan sitten! 

Kommentit

Suositut tekstit