Raputyttö & Leijonapoika
Väsy alkaa painaa jo silmiä, mutta halusin vielä kirjottaa
ajatuksia ennenkun oon unohtanut ne huomiseen mennessä. Eilen kun tänne Turkuun
pölähdin niin käytiin kaupassa ostamassa vähän ruokaa ja paljon herkkuja,
ystävät tietää milloin niitä tarvitaan. Päätettiin tehdä nuudeliwokkia (epäilin
hieman itseäni ja arviointikykyäni tehdä sitä, koska a) viimeksi siitä tuli
aivan liian tulista, että suuta poltti vielä viikonkin jälkeen ja b) en oo ollu
parhaimmillani ruoanlaitossa nyt viime päivinä, nimim. poltin pitsan uunissa ja
jauheliha”kastikkeesta” tuli enemmän vettä lautaselle mitä ruokaa) ja alettiin
kärrätä tarpeita koreihin. Oltiin pastaosastolla valitsemassa nuudeleita ja vuoropuhelu
meni kutakuinkin näin:
RP: ”Onko
kananmakuiset nuudelit ok?”
KS: ”Joojoo, on on.” Tässä
vaiheessa mie katoin tarkemmin pakettia joka oli RP:n kädessä ja rupesin
kattomaan, että harittaako miun silmät niin pahasti vai onko tässä tullut joku
virhe. ”Mut näähän on kananmunanmakusia, eikä kanan?” *osoittelin paketin
tekstejä*
RP: *Katsoo tarkemmin
pakettia ja lukee ja prosessoi selvästi tätä asiaa*
*Koitin vielä
sinnikkäästi inttää, että älä ota niitä ja nauraa tälle hauskalle painovirhepaholaiselle*
RP: ”Rakas, katoppa
tarkemmin. KANANMAKUISIA.”
*Tajusin virheen ja
nolous iski, kun kirkas salama.*
Raputyttö nauroi miulle ja mie nauroin myös, koska häpeän
kuittaaminen naurulla on ihan perusjuttuja. Miun takana oleva nainen vissiin
kuuli kaiken ja nauroi myös. Muna selvästi puuttui kyllä välistä, kun tarkemmin
tirkisteli. Mie kiitän myös luojaani siitä, että miun seurana oli kaupassa
joku, joka veti homman kotiin loistavasti, koska miun aivot ei vaan pelaa
vieläkään ihan täysillä.
Me ollaan oltu toistemme hyväksi, hän miulle, koska
sydänsurut ja mie hälle, koska se on kipeä ja työnarkki, ettei se malta olla
paikoillaan nin mie toppuuttelen, ettei se kuole kolmekymppisenä johonkin
keuhkopöhöön. Tänään me ollaan oltu vaan päivä tekemättä mitään, Raputyttö
veteli unia varmaan 4 tunnin verran ja mie tuhersin jonkinlaisen teoksen. Oon
itkeny paljon vähemmän täällä mitä aluksi luulin, varmaan siksi, koska täällä
on paljon muuta mietittävää ja se, että mie oon saanu myös puhua Herra36sta.
Yksi syy on myös varmaan se, että mie en halua masentaa toista, koska hän on
selvästi onnellinen Leijonapojan kanssa. Tapasin tänään illasta Leijonapojan ja
iiihan alkuperäisten kuulopuheiden perusteella vaikutti hieman koppavalta mulkulta,
mutta kun me keskusteltiin sitten tästä eilen enemmän ja kysyin siitä missä he
tapasivat jne. nin miun käsitys muuttu jo paljonkin siitä alusta. Myös se, että
se tyyppi tekee miun ystävän selvästi onnelliseksi on paljon miulle ja sanoinkin
tuossa autossa matkalla takaisinpäin, että mie tykkään siitä niin pitkään, kun
se kohtelee siua hyvin. Miua jännitti hirmusesti hänen tapaaminen, koska
tsiisös, en oo ikinä tavannut miun parhaiden ystävien poikaystäviä!? Autossa
meinas iskee paniikkihepuli, joka meni ohi ja sitten osasin rentoutua, kun
juttu alko luistaa ja me kuulemma ”liittouduttiin” vastaan Raputyttöä, kun
oltiin molemmat sitä mieltä, että sen pitää pitää sairasloma sairaslomana eikä
töissä. Kelpo mies siis, mä tykään. Leijonapojan ystävät Sormipuoli ja Viiksimies
tuli myös vähän myöhemmin siihen paikalle eli toisinsanoen, kun uskaltivat nousta
autosta sisälle mein seuraan. Siinä ei hirveästi ehditty höpöttelemään, kun
pojat päättivät, että nyt perseet ylös ja menoksi. Sormipuoli oli kyllä
mahdottoman suloinen ja pisti kyllä hymyilyttämään. Kun istahdettiin autoon nin
möläytin heti kuinka sulonen tuo olikaan ja sen, että te ootte yllättävä pari,
mutta ehdottomasti yks miun suosikeista. He sopii yhteen ja miusta oli ihanaa
nähdä miten niillä synkkaa yksiin niin hyvin, että teki mieli pudottaa muutama
miehinen kyynel. Toki edelleen yllättävä veto Raputytöltä edellisiin miehiin
katsottuna, mutta erihyvä veto. 😊 Uskon, että jatkossakin tullaan toimeen ja
voidaan hengata yhdessä porukassa.
Käytiin vielä tapaamisen jälkeen ajelemassa ympäri kyliä,
jostain syystä autokyydit rauhottaa (siks varmaan nukahdan aina) vaikka ne
pelottaakin ihan vitun paljon. RT on turvallinen kuski ja sen ajotaitoihin mie
luotan. Käytiin kattomassa Raision ja Naantalin seutuja, ihan pirun hienot
satamat oli. Puhuttiin myös siitä kuinka creepyjä isot viljasiilot tai suuret
teollisuusrakennukset voi olla, mut silti samaan aikaan niin kiehtovia. Matkalla
keskustaan tuli radiosta Roope Salmisen & Koirien Tanssi se ulos, jolloin mie vaan mietin sitä lausetta, jonka
Ellinoora laulaa: ”Painetaan pauselle tää
paska maailma” ja sit se jotenki loksahti vaan omaan linjaansa, että miun
pitää keskittyä miun ystäviin ja pitää pistää pauselle tää ajatusmaailma mikä
nyt soittaa samoja levyjään. Tultiin keskustan kautta ja puhuttiin myös ensi kesän
festareista ja silloin mie pohdin päässäni, että tätä se paska maailma pauselle
meinaa, miun pitää mennä tekemään sellasia juttuja, jotka saa miut onnelliseks
ja nauramaan, että kerranhan sitä vaan eletään. Miulla oli siellä kahvilla niin
kivaa, etten oikeastaan ollut ehtinyt miettimään koko Herra36 ja sen
vauvajuttuja, mutta sitten kun oltiin ajelemassa nin se mörkö alkoi hiipiä
kolostaan päivänvaloon. Tuijottelin tähtiä ja mietin vaan, että mie pääsen
siitä yli vielä joku päivä ja mie en mieti sitä enää koskaan sen jälkeen. Tuntuu
ihan typerältä uhrata omaan aikaansa sellaiseen ihmiseen, joka tekee rumasti
toisille. Oltiin jo tulossa tännepäin, kunnes Raputyttö kääntyi vielä
vasemmalle, joka oli todella mutkaista tietä, luotin vaan siihen, että hän
tuntee minne ollaan menossa. Katuvaloja alkoi olla jo vähemmän ja tähdet näkyi
paljon paremmin, kun oli pimeä horisontti nin niitä pystyi hyvin tutkailemaan
lisää. Koitan vieläkin sisäistää tätä, että siitä tulee isä. Siis oikean, elävän
lapsen isä. I-S-Ä. ISÄ. Miua jotenki puistattaa vaan se ajatus kokonaan koko asiasta,
en saa siitä miellyttävää vaikka kuorruttaisin sen karkeilla ja kermavaahdolla.
Mietin myös sitäkin, että mie olen kyllä valmis eristämään itseni siitä
ihmisestä, jos se sitä vaatii, koska mie en kyllä halua enää itkeä omaa kipuani
sen ihmisen takia. Pohdin jopa sitä, että oispa hassua jos meidän ystävyys
päättyisin siihen, kun siitä tulee isä. En tietenkään halua sitä, mutta ollaan
niin eri elämän tilanteissa, että ehkä me eriydytään sen verran, mutta kukapa
sitä tietää? Radiosta tuli myös Laura Närhen
Supersankari, jonka sanat myös kävi mietityttämään kovasti miua ja Herra36.
Mie todella toivon, että hän on onnellinen Kellonaisen kanssa vaikka se
sattuukin ihan pirusti, mutta mie myös toivon sitä, että se myös pysyy omilla
reviireillään eikä tee yhtäkään ei-niin-kaverillista-aloitetta miun suuntaan
enää ikinä. Toivottavasti he saavat sen happy familyn ja mie saan omani jossain
vaiheessa.
Kommentit
Lähetä kommentti