Kaikki tarvii lämpöö

Mie olen nyt nukkunut noin kolmisen viikkoa sillai, että joku on läsnä talossa tai vieressä. Miua jännittää ihan saatanasti mennä nukkumaan omaan sänkyyn, että syökö ne demonit miut elävältä öisin. Porukoiden luona parvella on matalat patjat ja loppuajasta se kyllä kävi selkään, mutta mie nukuin kun pieni porsas, ku mie tiesin että en oo yksin talossa tai että ovi on aina lukossa, kun porukat lähti töihin ja mie jäin vielä uinumaan. Nukuin myös Jaatisen vieressä monta yötä ja Mikkelissä pyörin taas, ku hurrikaani. Tiiän myös, että nukkuisin vaikka Syysheinän tai Raputytön luona maailman paremmin. Tää on ihan hirveetä ajatella, että en saa unta yksin tai sit ne demonit tulee ja sie valvot aamuun asti silmät vereslihalla. En oo ikinä tuntenut itteäni näin yksinäiseks ja samaan aikaan rakastetuks, kun Helsingissä asuessa.

En oo myöskään ikinä osannut nukahtaa kenenkään viereen sillai, että se uni oli hyvää. Vähälaktoosi ja Herra36 on ekat miehet joiden syliin tai lähelle oon uskaltanut nukahtaa, loput on ollu sit sellasta hurrikaanipyörimistä ja lakanoihin kiertymistä. 

Mie kävin sen yhen jäbylin luona, se on pitkä juttu ja miulle tuli siitä loppujen lopuks paha mieli, joten ei ollu hirveen wörttiä. Kyllä, me remontoitiin ja hyvä remppamies olikin, mutta siis päällimmäiseksi mieleen kyllä jäi se, että kun molemmat nukahdettiin tai hän nukahti ennen miua nin sit siinä pyörin ja hyörin hetken aikaan, mutta sit asetuin, ei oltu edes missään lusikassa vaan ihan sillai, että hän makas selällään oikee käsi 90 asteen kulmassa sivulle. Mie makasin myös selälläni, mut miun kasvot oli siihen käännettynä ja miun poski/nenänpieli lepäs sen kättä vasten. En muista oliko miun jalat jotenkin sen jalkojen kanssa solmussa, mutta pinta-alallisesti me kosketettiin tosi vähän toisiamme. Ja se riitti miulle silloin, olisin kyllä mieluusti enemmän halaillu ja pussaillu, mutta en sit vaan sitä uskaltanu sanoa ääneen. Mutta pointtina tässä on siis se, että tuun hyvin onnelliseks sellasista turvallisista kosketuksista ja semmosista mitkä ei herätä mitään ällölimaviboja.

Joojoo, yksin on kiva olla ja sitä rataa, mutta voi pojat, että mie kadehdin niitä ihmisiä, jotka saa käydä nukkumaan jonkun kainaloon. Toki jos sen ottaa itsestäänselvyytenä nin kyllähän se voi tuntua sitten normaalilta ja tavalliselta. Mie haluisin vaan tosi kovasti, että joku turvallinen pitää miusta kiinni, kun mie nukun. Edes vaikka kädestä. Nää kosketushommat, ei edes mitkään seksuaaliset on niin jotenki iso juttu miulle ja miusta tuntuu, että ku jos kukaan ei kosketa nin miulla pullahtaa silmät päästä ja mie räjähdän. Jossain vaiheessa muistan, että se oli sellasta, että halaus kävi itkettämään, ku se tuntu niin hyvältä. Kun vaihdettiin vuotta meillä porukoilla nin siellä oli myös varavanhemmat, varaäiti seisoi miun takana, kun mie istuin penkillä ja se sitten silitti miun yläselkää, mie olin kuolla onnesta. Sitten se kynsien lakkaus homma, josta aiemmin tänne jo kerroin nin sekin teki miut onnelliseksi nin sitten kun palaa aina Helsinkiin nin tulee olo, että apua nyt menee taas monta viikkoa, että mie voin halata jotakuta tai olla jonkun kainalossa.

Tässä on myös yks mutta. Se turvallisuus. Joskus se ikävä niihin kosketuksiin on niin paha, et sit elää sellasessa typerässä sumussa tai puurossa, et sit tekee typeriä valintoja, jotka jälkipuinnin ja ajatusten kirkastumisen jälkeen olis voinu jättää tekemättä. Mie mieluusti jättäisin tälläsen "yksi askel eteen - kaksi taakse"-vaiheen pois, jos miettisin hetken pidemmälle enkä luistais omista rajoista vaan sen kipinän ja ikävän sammuttamiseks. Se on vähän ittensä pettämistä ja peittelyä, lulluttelua pumpulissa. Pitäs pitää vaan pää kylmänä ja kestää se hetkinen, ennenkin toinen osoittaa olevansa miun luottamuksen arvonen. En tykkää siis siitä, että ihmiset lääppii turhanpäiväisesti, mutta sitten kun on vapaus valita että kuka koskettaa ja kuka ei nin sit miusta on aika hyvin hanskassa tieto minuudesta. Miun pitää sitä vielä vähän harjoitella, että uskaltaisin sanoa, että hei tää tuntuu ikävältä, mutta pienin askelin tässäkin eteenpäin!