Valjastetut hevoset
Sain Raputytöltä tänään snäpin, että enkö enää kirjota tätä
blogia. Kirjotanhan mie, kun vaan riittäis paukut kaikkeen fyysiseen että
ajatustyöskentelyyn. Oon tällä hetkellä Mikkelissä koiravahtina, kun Jaatinen
on bailaamassa Ruotsissa firman bileissä. Istun Jaatisen parvekkeella ja
kuuntelen Don Brocoa pitkästä aikaa, nautin samalla vesisateesta ja raikkaista
tuulahduksista. Tulin lenkiltä tyttöjen kanssa ja pyörittelin vähän
kaikenlaisia ajatuksia mitä tänne kirjottaisin. Istun urkkarintsikat ja
flamingopökät jalassa läppäri sylissä samalla, kun selaan Facebookista kaikkia
tapahtumia missä ois hauska käydä. Ja ainut kuka miulla pyörii päässä tauotta
on ErikoisKoe. Kaksneljäseittemän ja neljä viikkoa kuukaudessa. Pakko kuitenkin
sanoa, että miulla on hieman tuntemukset vaihdellut tässä viime aikoina, koska
se on hektinen mies ja sillä on tosi paljon kavereita, jolloin se tekee siitä
tosi menevän miehen. On sillä kyllä aikaa ollut miulle vastata ja se tekee aina
aamusta sellasen momentin, että sit vaan jää nukkumaan vielä hetkeksi aikaa,
kun onnellinen, pieni härski silli. Saatan siis herätä keskellä yötä katsomaan
viestit (saatan jopa vastata) ja en muista aamulla siitä mitään, tosi paha
tapa. En oo kylläkään kehdannut sille laittaa niin paljoa viestiä mitä olisin
halunnut ja siitä mie olen ylpeä, että oon ehkä viimein saanut osan niistä
vaunuja vetävistä hevosista köytettyä, jotta ne ois hillitympiä. Mutta palataan
kohta EK:n takaisin.
Aloitetaan vaikkapa siitä, että kun palasin maanantaina
Helsinkiin aamubussilla. Arvatkaa odottiko miua siellä suuri suru ja kasa
paskaa lattialla? Tässä kappaleessa tulee paljon verbaalisesti rumia
haukkumasanoja, joten skipatkaa ne, mutta miun pitää vielä hieman päästellä
höyryjä ulos tän asian tiimoilta. En ihan arvannut, että lasku arkeen olisi
NIIN jyrkkä, kun keväällä oli kuitenki ollut niin hyvä olo jo Helsingissä ja
miun kesä oli yks huippujutuista. Itketti ihan älyttömästi bussissa ja
nukuinkin Mikkelistä Keravalle asti, oli melkoinen unipöhnä kun tajusin, että
hei nythän ollaankin jo Viikin kohdalla. Sitten miulle tuli mieleen
Vähälaktoosi ja se, että kohta on vuosi jo siitä, kun me tavattiin ekaa kertaa.
No se oli ja meni, valmistauduin henkisesti siihen urakkaan, että piti kantaa
olkalaukku, matkakassi, Ikean kassi, pyörillä oleva pikkumatkalaukku ja
meikkipakki pääkadun pysäkiltä Alppilan residenssiin. Paskaa se oli. Kun avasin
oven, sekin oli paskaa. Voi hyvä jumala, että mie vaan itkin ja itkin sydämeni
pohjasta, kun tuli fyysisesti niin oksettava olo. Rauhotuin hieman ja aloin sit
katsomaan mitä se miun pimeä vuokralainen oli siellä tehnyt. Mitä pidemmälle
mie katoin sitä enemmän miua vaan kävi itkettämään enemmän, kun se asunto oli
niin ällöttävän paskainen ja oksettavassa kunnossa. Kahvia joka helvetin
paikassa, keittiön kaikilla kaapeilla oli sitä ja jopa siinä välissä mikä jää
sängyn ja sohvan väliin. Mie en halua edes tietää onko se sohvan sivu kahvissa,
koska miulla jäi sukat kiinni lattiaan. Mie perkele itkin ja kuurasin siellä,
aloin hyperventiloimaan ja piti vaan hetkeks laittaa silmät kiinni ja sanoa,
että ei oo mitään hätää, rauhotu, siun ei tarvii tässä asua enää ihan hirveän
pitkään. Miua vitutti niin paljon ja sitten tuli se kauhea väsymys, mikä
sumentaa silmät ja aivotoiminta menee ihan minimiin. Siivosin myös
tiistaiaamuna terapian jälkeen, tiedotin myös sille emäsikapaskaeläjälle, että
kiitos hei ihan vitusti tästä. Hän ei tietenkään ottanut asiasta mitään
vastuuta ja hän siivosi kuulemma kolme tuntia ennen kuin lähti ja ODOTTI MIULTA
KEHUJA. Sitten miulla alkoi palaa perse niin helvetin pahasti, että sanoin
sille et tälläsestä ”kolmen tunnin siivouksesta” ei kyllä tipu lähimainkaan
mitään perkeleen kehuja ja kiitos älä puhu enää, etten sano jotain niin rumaa
mikä saattais kaduttaa myöhemmin. Perkeleen perseennuoleskelija. Saatoin myös
sanoa Jaatiselle puhelimessa, että Luoja auttakoon häntä jos tulee miua vastaan
kaupungilla ni mie täräytän sitä muuten turpaan. Jaatinen vaan tokaisi, että
hän toivoo ettei tuu vastaan ihan vaan oman turvallisuuden kannalta. Mutta ei
palata tähän siihen tämän enempää, koska miulla menee muuten loppuilta
piluille, jos alan tätä vatvomaan.
Koulu maistuu ja on mukava olla siellä oppimassa uusia
juttuja. Ainakin toistaiseksi. Me puhuttiin jo maanantaina OpeSipen kanssa
kaikesta ja siitä keskustelusta jäi hyvä fiilis. Jotenkin on sellanen fiilis,
että haluaa käydä tuon koulun loppuun ja sitten jotain aivan muuta, kun
Helsinkiä ja sitä vatvomista ettei viihdy Turku miua kiinnostaisi ihan tosi
paljon, mutta sieltä on sitten kaksi tuntia pidempi matka kotikotiin kuin nyt
Helsingistä. Tästä päästääkin taas siihen, että on tässä miettinyt täysin naurettavaa
ajatusta päässäni, joka on se, että jos tää EK+Kesäheinä-”juttu” ottaisikin
tuulta alleen nin siinä ois ainakin poikkipuuna se asia, että se saa elantonsa
musiikista ja Helsinki on muusikoiden Mekka. Voihan sitä musiikkia muuallakin
tehdä, mutta tuntuis ainakin siltä, että se on sen tämän hetkinen keskus. Tää
on ihan naurettava ajatus, koska mie en oo ees nähnyt sitä missään muualla, kun
jollain keikalla ja sitten mie jo ajattelen sitä, että toimisko tää kuvio
ollenkaan. Mie myös tiedän, että osa teistä ajattelee, että ”Nainen, nyt jäitä
hattuun!”, mutta miusta tätä kuuluu ehkä snadisti miettiä, koska entä jos olisikin
se aika edessä, että miun pitää valita miehen ja paikkakunnan väliltä?
Onneks ei tarvii vielä tuohon ajatukseen sen enempää
takertua, huolehditaan sitten kun on jotain huolehdittavaa. Viime postauksesta
on ikuisuus ja pitäähän nyt teidän saada tietää mitä EP:n kanssa kävi. Se aiemmin
mainittu kani jäi asumaan sinne farkkuihin ja kirje teki tehtävänsä. Miun kuriirina
toimi se sukulaistuttava töistä ja silloin keskiviikkona, kun oli viimeinen
työpäivä nin tuli myös viesti tuntemattomasta numerosta, joka oli EP:n numero.
Viestissä luki näin:
”Moi! Kiitos kivasta
viestistä/kutsusta. Valitettavasti elämäntilanne on semmonen, että en voi lähtee
treffeille. Tsemppiä vielä siulle opintoihin sinne Helsinkiin. 😊 T. EP”
Mainittakoon vielä, että en siinä lappusessa sanonut mitään
treffeistä vaan kasuaalisti kahveista, mutta EP vaikuttaa tyypiltä joka ottaa
ihmissuhteet vakavemmin mitä normaalisti ton ikäiset kaverit. Tai miehet
ylipäätään. Ei harmita, voinpahan ainakin keskittyä täysillä tuohon kitaramieheen.
Eli me siis ollaan Tindermatcheja (en muista ihan kaikkea mitä oon tänne siitä
maininnut..) ja sit yks yö vaan keräsin pallit käteen ja laitoin sille siellä
viestiä, toki ajattelin et voi miten noloo, ei se kuitenkaan vastaa miulle. No
sehän vastasi ja sit aina sillon tällön jutskailtiin. Kysyin yhtenä päivän siltä
sitten onko se ikinä käynyt Alppiruusupuistossa ja siitä höpöteltiin hetki, kunnes
se sit sanoi, että hän voi lähteä mukaan jos haluan. Nyt siirryttiin
Whatsappiin puhumaan, että saatais sovittua ajankohta tällä puistoilulle, todennäkösesti
ens viikolla nähdään jos ajat sattuu sopivasti yksiin. Ois myös paljon muita
tapahtumia mitä haluisin nähdä, kuten Valokarnevaalit tulee taas, sit Korkeasaaressa
Kissojen Yö/Viikko (siellä on myös joku Viettelysten ilta..), ois
Kauriinmetsästäjien keikkaa ja nyt ens viikolla Kiasmassa Taiteiden yötä.
Hirveästi tekis mieli pyytää EK:ta mukaan, mutta pitää pitää nyt vaan asiat
coolina eikä keulia. Kaikki sanoo, että me jotenkin näytetään samalta ja
sovittais tosi hyvin yhteen. Me ollaan keskusteltu aika paljon myös musiikista,
meillä synkkaa senkin saralta tosi hyvin. Omistan James Bayn ensimmäisen levyn
ja olin kuullut tästä uudelta, toiselta levyltä vaan muutaman biisin ja sit EK
sano, että hänellä on nyt kuuntelussa tää uus ja pitää siitä kovasti, kuuntelin
sen eilen ja löysin selvät lempparit. Laitoin myöhemmin viestiä, että olit ihan
oikeessa tästä JB:n uudesta levystä ja sitten sieltä tuli vastauksena, että ”Arvasin
että tykkää” (= veikkaan että siinä pitäis lukee että tykkäät) eli tuosta
voitais päätellä sitä, että hänkin on miettinyt minun musiikkimakuani. Haluan
kyllä tutustua siihen ja sen persoonaan mitä se on siviilissä eikä lavalla
mikin takana ja ilman ketään mein molempien tuttua. Aika näyttää. Kerroin myös
pienesti tästä RahattomalleSoittajalle, koska se on sen bändikaveri ja yks
parhaista kavereista, että sille ei tuu sellanen olo, et noniin nyt toi muidu iskee
sen kavereita. Hän tokaisi hyvin puolueettomasti, että hän ei tiedä mitä miun
kannattaisi tehdä tai mitään muutakaa, että vaikka ne on kavereita keskenään
nin ne puhuu ilmeisesti aika vähän ihmissuhteistaan eikä sillä, että mie nyt
kenestäkään povaisin mitään parittajaa meidän välille. Toki voisi ehkä miettiä
jotain yhteistä istumista illalla ja jotain lautapelejä, vaikka Aliasta. Mie ja
EK, RS ja hänen kumppani Pääskynen. Sen jälkeen kun EK tajuaa miun kilpailuhenkisyyden
nin ei taida enää treffejä tulla :D Mutta iisisti mennään, valjastetut hevoset
kävelee siististi omilla radoillaan.
Vaikkei sais keulia nin oon kyllä miettiny miten kauniita ja
karismaattisia lapsia meillä olis. Tukkajumalia sinisillä silmillä.
Kommentit
Lähetä kommentti