Hiljaiselon jälkeen

Heipä hei vaan. Ei ole edes mitään verukkeita siihen, että mikä tää pitkä hiljaiselo onkaan ollut. Ei ole vaan yksinkertaisesti ollut aikaa ja self help coping mechanisms on hieman tässä ajan saatossa muuttuneet. Uusia merkittäviä muutoksia miun elämässä on ehkä nämä:

1. ollaan erottu viime joulukuussa Brunon kanssa enkä mennyt siitä ihan niin paskaksi mitä kuvittelinkaan. Se oli siis jo ehkä pidemmän odotettavissa, ehkä jopa alusta lähtien. Erottiin vielä sopivasti Itsenäisyyspäivänä niin eipä ainakaan sitte nämä meidän mukavat vuosipäivät unohdu! Siinä ei ollut mitään sen suurempaa draamaa, kun että kyseenalaistin sitä, että miksei me neljään vuoteen mennessä olla tavattu toistemme vanhempia/kavereita/sisaruksia ja käytiin pitkät keskustelut aiheesta. Hän päätti sitten siinä keskustelun lomassa sanoa, että pitäiskö meidän sitten erota ja sitten me erottiin. Miulle perhe on tärkeä elementti miun elämässä ja jos miun mielitietty ei niitä halua tavata (miusta sille ei ole edes mitään järkevää syytä!) niin sitten ei ole miulle oikea henkilö. Oon sille keväällä ja nyt pari kk sitten laittanut viestiä, että nähtäiskö vielä ja vaihdettais kuulumiset, mutta ne viestit on jääneet aika kuivaksi. Miulla on sellainen huju, että me ei enää tässä elämässä tulla törmäämään ja silleen mie sitä toivonkin. Tälleen melkein vuosi eron jälkeen oon itessäni myös huomannut sen, että miua ei ahdista silleen ihan vitusti kaikki koko ajan. Onhan miulla vieläkin niitä hetkiä kun tulee se olo, että nyt tää oli tässä ja että kaikki kaatuu päälle. Eijoleenää. Sitten kun vielä uskallan poistaa meidän neljän vuoden Whatsapp-keskustelun ja hänen numeron niin sit aikalailla tää chapter on varmaan luettu ja sen voi pistää henkiseen elämänlaatikkoon. 

2. Miulla on siis tosiaan kaksi kummityttöä, Pötkylä (Raputyttö+Leijonapoika) ja Kakara (Neponen+EeppisMadonna), jotka on jo kaksivuotiaita! Niitä pyrin näkemään parhaani mukaan, kun kaikkien aikataulut sen sallii. Kakaraa mie nään usein samalla kun oon ite kotikotona, joka on ihanaa. Omat munasarjat huutaa toisinaan, mutta ne käy ihan yhtä tuulella niinkun miekin.

3. Halonen on kussut omaan laariinsa ihan urakalla. Miulla oli toisinaan usein ahdistuksen lomassa tarkistaa, että Halonen on vielä isänsä firman toimitusjohtajana Porissa eli vitun kaukana miusta niin sen yhteystiedot olikin hävinnyt niiden sivuilta. Menin alkuun vähän paniikkiin ja googlasin vaikka mitä kunnes Murhainfon sivut tuli vastaan ja sieltähän sitä törkyä vasta sit löytyikin! Tästä voi sitten ihan yleisen ja julkisen Ylen linkin lukaista halutessaan: https://yle.fi/a/74-20086969 ja jos joku siellä miettii, että miten mie oon käyttänyt aikaani siihen, että oon tätä asiaa tutkinut ja onko tää miten todenperäistä niin Halonen on mainittu eräässä toisessa uutisessa myös, jossa on mainittu myös hänen ikänsä, joka taas täsmää tuohon Ylen juttuun. Minfossa puhutaan myös tosiaan hänestä nimellä ja miksi ne yhteystiedot ois sieltä hävinnyt vaan muuten vaan sieltä niiden yrityksen sivuilta. Nyt tänä syksynä/talvena tulee myös tasan seittemän vuotta siitä kun meidän tiet on kohdanneet viimeisen kerran ja sen jälkeen kun päästään marraskuun 27. päivän yli niin miussa ei ole enää yhtäkään solua mihin se ihminen olisi miua koskettanut. Mie oon laittamassa pois sen illan pussilakanoita ja sängynkin poltin helvetintulessa (vein sen kaatopaikalle Erikoiskokeen avulla ja maksoin jopa sen hävittämisestä!) niin miulla ei ole enää mitään, siis MITÄÄN mistä vois tulla joku muistijälki Haloseen. 

4. Miusta tuntuu, että mie oon aikuistunut ja kasvanut henkisesti jonkun verran mitä enemmän tätä ikää tulee. Oon jo selkeesti identifioinut itseni kolmekymppiseksi vaikka siihen on vielä hetkinen numerollisesti. Tällä hetkellä miulla on jonkinsortin kriisi siitä, että voinko mie olla alt-tyylinen mimmi, kun oon niin vaalea ja hajutonmautonväritön. Tahtoisin lisää tatuointeja paljon, mutta iskähän siitä ei tunnetusti tykkää.

5. Miulla on myös kulttuurialan työpaikka! Se ei oo ruusuilla tanssimista tämän hetkisen henkilöstöongelman takia, mutta tästä päästäänkin sopivalla aasinsillalla tän päivän puheripuliin. 

Tosiaan on siis sellainen tilanne töissä, että meillä on viiden hengen pieni tiimi (kolme mimmiä: mie, liiketoiminnanjohtaja/tuottaja YliSuorittaja, markkinointivastaava Marketing Manager = MM) ja kaks miestä (tuottaja = LaatuMies ja toimitusjohtaja = TJ) ja me ollaan ehkä jonkinsortin kriisissä. Minä ja YliSuoritttaja ei nyt enää pärjätä meidän markkinointivastaavan MM kanssa ja me ollaan ihan valmiita lähtemään täältä toimistosta pois sen takia.

LaatuMies on ansainnut nimensä sen takia, kun hän on täällä Jumalasta seuraava ja "HäN TeKEe KaiKKi TuoTANnOT ItSe jA LaADukKaaSTI" = hän tekee kolme tuotantoa vuodessa (n. 45 keikkaa), josta MM hoitaa markkinoinnit varmaan 50%sesti ja mie varaan matkat sekä majoitukset, mut hän tekee siis kaikki yksin. Meidän mimmien puolella minä ja YS ollaan tehty tän vuoden puolella 17 tuotantoa (eli noin 135 keikkaa) plus mie olen varannut kaksi isoa kiertuetta ensi keväälle eli noin 60 keikkaa yhteensä. MM ei siis hoida ollenkaan omia hommiaan ja sitten YS joutuu usein sen työt hoitamaan enkä tajua, että miten tälläinen toiminta menee läpi täällä, kun kaikkialla muualla tää homma ois otettu jo aika päiviä sit suurennuslasin alle tarkasteluun. MM ei oo puhunut miulle viimeiseen viikkoon mitään (eilen vaihdettiin pari sanaa eli moi ja hei), kun kieltäydyin sen nakkitöistä. 

Hänellä on siis tapana on vähän anaalista; se saattaa flipata ihan tuosta noin vaan ilman järkevää syytä. Se ei edes suutu vaan se vaan flippaa ja vetää puoli kasvimaata keuhkoihinsa ennen kun se edes ehtii ajatella mitään. Se on välillä ihan vitun pelottavaa, kun et ite tajua, et mistä nyt taas nousee vitunmoinen haloo. Se on myös tässä miun koko puolitoista vuotisen uran aikana monta kertaa kieltäytynyt auttamasta muita niin miksei muut saisi sitten kieltäytyä hänen nakittamistaan hommista. Suoria lainauksia hänen suustaan on: "No mä en sitten aio valmistautua mitenkään" (pyysin häntä kertomaan miun tuotantovastuulla olevasta kiertueen markkinoinnin tilanteesta), "No Kesäheinä voi varmaan ite nää tehä jatkossa" (pyysin häntä tekemään kiertuejulisteeseen QR-koodin lipunmyyntiin, koska kukaan ei ole miulle sitä koskaan ohjeistanut) ja näiden tilanteiden lisäks on käynyt useemmin kun kerran, että oon pyytänyt akuutissa tilanteessa häneltä apua niin hän on vaan sanomatta sanaakaan POISTUNUT TILASTA JA TILANTEESTA. Se ei myöskään kuuntele mitä sille puhutaan ja se on vaan aivan vitun raskas ihmisenä. Oon aika helvetin loppu atm tähän tilanteeseen ja ongelma ei oo muuttunut mihinkään vaikka asiasta on sanottu TJ:lle miun sekä YliSuorittajan toimesta. Miulla on vuoden loppuun asti määräaikainen sopimus tuonne ja sit miusta tuntuu, et mie palautan avaimet ja koneen takas. Oon tosi väsyny ja varsinkin kun tää syksy tuli tälleen kulman takaa, pamautti pimeyden pysyväksi napakalla alaoikee koukulla niin jösses sentään. Oon nyt hautunut kotona aika paljon, kun ei vaan vittu ole energiaa tehdä yhtään mitään ja on muutenkin ehkä ollut hieman huono olo kokonaisvaltasesti. Pitäs selkeesti päästä puhumaan johonkin jonkun kanssa. Miulla on jotenki tosi outo olo omassa kropassa ja sielussa tällä hetkellä. Oon just toipunut vyöruususta joka tuli miulle kasvoihin ja oon vaan vähän loppu kaikkeen työpaikan perseilyyn. Miulla on myös taas jotenkin sellanen olo, että mie tahtoisin myydä kaiken irtaimiston ja lähteä vittuun täältä sanomatta kellekään ihan yksin johonkin maailman kolkkaan. Oikeesti säilyttäis vaan ne jutut millä on oikeesti merkitystä, veis ne johonkin porukoille turvaan ja ottais mukaansa sen mitä vaan koskaan tarvii. Voisin ihan hyvin lähtee Jenkkeihin johonkin ranchille töihin vaikka Montanaan tai tapahtuma-alan hommiin johonkin saatanan isoille festareille missä käy kaikki mähinäbändit. 

Mie oon viime aikoina paljon pohtinut miun unelmia ja elämäntavoitteita, kun ne on muuttuneet viimeisen vuoden aikana ihan jonkun verran ja nyt paljon yllämainitusta syystä on tullut mietittyä työn osalta unelmia. Miun unelma ois olla maailman mahtavin tuottaja-/stagemanageri-/kiertuemanageri-/tuotantohässäkkähenkilö. Miulla on tällä hetkellä aivan järkyttävä hyperfiksaatio bändiin nimeltä Bad Omens. Niiden solisti Noah Sebastian on ehkä maailman kuumin henkilö koskaan. Niiden rumpali Nick Folio on ehkä maailman toiseks kuumin henkilö koskaan. Mie liityin takas saatana Tumblriinkin, et mie nään jatkossa niiden festarikuvat ekana feedissä. Tää on tosi samanlainen tunne, kun sillon kun seuras One Directionia maailmalla, mut vaan enemmän aikuisempi. Miulla on aina kutkuttanut se musiikkiala tapahtumatuotannon puolelta ja nyt miulla ois ehkä ihan vähän rohkeutta sitä koittaa kokeilla. Toki friikkutyöt talouden kannalta on vähän kusista, mutta mie en nää nyt muuta vaihtoehtoa ja miulla sillai aika tikittää aika rankasti kellossa. Oon kattonut niiltä miljoona haastista ja voi pojat, jos 1D:n aikaan ois ollut Tiktokin kaltainen sovellus. On tehty siis hyvää pohjatyötä! En oo uskaltanut sanoa sitä kellekään ääneen, että voi jumpe sentään että tahtoisin olla osa niiden tour crew:tä ja syy siihen on, että oon hehkuttanut nyt Noah Sebastiania kaikille. Miua ärsyttää se, että kaikki jotenkin olettaa sen, että noniin nyt mennään taas kulli mielessä miesten perässä, joka ei tässä tapauksessa ole totta. Jos on yhtään tutkinut niiden nousua niin voi vähemmästäkin ymmärtää, että ihan työminän takia tässä haaveillaan. Ja kenen persettä se ylipäätään kutittaa vaikka menisikin kulli mielessä eteenpäin elämässä?? 

Mie oon myös pohtinut tätä, että vaikka MM saisi fudut niin onko tää työpaikka siltikään se mikä miua vie elämässä eteenpäin, kun täällä selkeesti harrastetaan muutosvastarintaa ja kaikki halutaan pitää samana niinkun on jo tehty jo vuodesta nakki ja keppi. Mie tahdon enemmän ja sellasta, joka väsyttää miua hyvällä tavalla eikä niin, että jokaisen työpäivän jälkeen mie vihaan sitä, kun miun pitää mennä seuraavana päivänä töihin. Miun on tällä hetkellä vaikee luottaa yhtään kehenkään täällä, kun tuntuu että kaikki kyräilee niskavillat pystyssä toisiaan selän takana puhumisen pelossa. YliSuorittajan kanssa meillä toimii yhteistyö on kun meillä on selkee toisten kunnioitus ja meillä on omat alueet. Laatumiehen kanssa pärjään myös, mutta se on niin helvetin jäykkä ja jäyhä ihmisenä, et miun on hirveen vaikea sen kanssa bondaa. Mie ite olisin vielä täällä toki halunnut kasvattaa miun omaa ammatti-itsevarmuutta, mutta mie en tiedä onko siinä mitään järkeä, kun puolet koko tiimistään ei edes puhu keskenään. Täällä myös gatekeepataan tietoja vaan koska halutaan tahallaan olla hankala. Edelleen muistuttaisin, että puhutaan siis aikuisista ihmisistä, 28-47 ikävuoden väliltä. Miusta jotenkin tuntuu myös tällä hetkellä siltä, että mie teen tosi paljon hiljasta työtä, josta en sit kuitenkaan saa kiitosta, esimerkkinä: meillä oli eräs semifinaali-ilta Apollossa, jossa minä ja YS sykittiin menemään, koska hommat piti saada hoidetuksi illan jatkumon kannalta. Kuulin vaan jälkikäteen, että TJ oli antanut kiitosta YSlle ja MMlle, mut miun korviin ei koskaan se tullut eli MM sai miun tekemästä työstä kiitoksen juomalla skumppaa ja istumalla koko illan perseellään. <-- Tämä on se tapa, jolla meidän toimisto pyörii.

Mie oon jotenki loppu kaikkeen tällä hetkellä ja tänään tuossa, kun kävelin töihin niin ehdin miettiä matkalla, että ei miua ees tällä hetkellä kiinnosta mikään romanttismielinen ihmissuhteilukaan. Niinku pätkääkään. Meen vaan töistä kotiin, syön jotain pientä ja alan valmistella iltatoimia ja nukkumaanmenoa. Tinder on, mutta ei vaan kiinnosta. Kävin kyllä tuossa aiemmin vuodesta ensin kahveilla ja sit kesällä Pihlajasaaressa Erikoishenkilön kanssa, joka on siis Erikoiskokeen hyvä ystävä ja bändikaveri. Noh eihän se ollut mikään ylläri, et rukkaset tuli mut se on tosi kiva tyyppi ja miusta sekin ehkä vaiheilee omassa elämässään jonkun verran niin ei sillai ollut sekään maailmanloppu. Ollaan edelleen yhteyksissä työn puolesta ja kun samoissa porukoissa liikutaan niin törmäillään aina silloin tällöin. Kyllä miulla pikkusen aina sukat pyörähtää ympäri, kun sen bongaa jostain, mut kun järki ja tällä kertaa myös sydän tietää sen, et mie en sen sukkia tutisuta niin mennään eteenpäin! 

Miulla ois tosi kova henkinen motivaatio päästä täältä toimistolta pois ja näyttää myös kaikille, että kyllä mie pärjään ja osaan saatana. Miua oikein kutkuttaa sielusta ajatella olla töissä jossain festareilla tai kiertueella mukana all black-vaatteissa lälläri lonkalla kii. Mie tahdon olla se, jonka työllä on merkitystä ja jonka työtä arvostetaan ja joka saa pitää lankoja käsissään eikä tarviis pohtia sitä, että no tekeekö tässä nyt oikean valinnan vai ei. Mie oon oikeesti hyvä miun työssä ja mie saan siitä jotenkin saatanalliset kiksit, kun saa vaikka suunnitella kokonaisen muutaman kuukauden kiertueen logistiikan ja siihen kaikki oheiset asiat. Moon nyt tehnyt kaksi nimi-koomikoiden kiertuetta tän syksyn jälkeen ja miulla nälkä kasvaa itteni haastamisessa. Mie pääsen myös lavamanuks laivalla meidän tuotantoon, kun ilmotin et oon siitä kiinnostunut eli huolehdin meidän päälavan toimivuudesta ja et illan esitykset menee aikatauluun. Siitäkin varmaan MM:n perse repee, mut onneks se on kaukana miusta ja sillä on oma vastuunsa (<--- kuulin myöhemmin, että oli heittänyt ilmoille kysymyksen "Onks Kesäheinän ehdotonta olla siellä?", olin salaa tyytyväinen). Miulla oikein kutkuttelee pyllyssä se olo, et pääsis niinku niin sanotusti pelipaikoille töihin. Silleen isosti vastuuta et hermoilisin muutamia päiviä ennen töitä. 

Joku päivä mie otan ja repäsen. Joku päivä mie vielä teen itteni niin vitun ylpeäksi ja seison jonkun vitun ison venuen keskellä (Bad Omensin!) kiertuemanagerina ja kiitän itseäni.