Kell` onni on, se onnen kätkeköön

Kuuntelen tässä samalla Mikidimaskin viimeiseks jäänyttä levyä. Surullista, nuori lahjakkuus meni liian ajoissa. Värkkään samalla paperikalenteria ajan tasalle ja ostin Tigeristä tarroja sitä varten, nimim. Paljon sitä ikää olikaan? En oo pitkään aikaan mitään tänne sepostellut, mutta nyt olis vähän haluja päivittää teillekin miun elämää. Kaikki on hyvin. 😊

Alotin työkuviot tuossa tän viikon maanantaina ja oon ollut aivan poikki joka päivä. Kun tottuu johonkin tiettyyn elämänrytmiin nin aikamoinen harppaus oli tämä. Työttömyydestä ja yövalvomisista aikaisiin herätyksiin ja töihin. Oh dear. Tehtiin just tänään miun tiiminvetäjän kanssa seuraavat kolme viikkoa työvuoroja nin voi pojat kuinka tiukka viikko on kolmas viikko. Mie kyllä ite taisin vakuuttaa pystyväni hoitamaan ne vuorot... Miusta ei kyllä varmaan sitten muuhun ookkaan sen jälkeen :D Alotin siis työt tapahtuma-assarina Tiivistämöllä, jossa on useita harkkareita tai työkokeilijoita, joihin minäkin lukeuden eli en siis saa oikeeta palkkaa. Työkokeilujakson jälkeen on kyllä mahdollisuus ehkä päästä palkkatuella ihan töihin sinne, mutta sitä katotaan sit uudestaan ens keväänä kun sen aika koittaa. Ensivaikutelma ok, ihan vähän tuntuu siltä, etten solahda porukkaan. Vaatii ehkä vielä kärsivällisyyttä, mutta yhteisöllisyys ei oo ehkä harkkareiden kesken sitä mitä ajattelin. Vihaan sitä sellasta ”hällä väliä”-asennetta, että ei sit hoideta hommia enää samalla innolla, kun aiemmin (= tehdään vaan kun on pakko ja sillon kun joku KÄSKEE kolmatta kertaa). Samaa asennetta oli havaittavissa roudauskeikoilla, jotka tein aiemmin viime kuusta. Sit en myöskään ymmärrä miks naristaan yötyövuoroista (=kulttuurialalla ei oo virastotyöaika 8-16, se on sillon kun on tapahtumia ja se ei kysy siun menoja) TAI palkasta!? Kai nyt herranjeesus jokainen ymmärtää, että jos kirjoittaa nimensä työkokeilu-/työharjoittelusopimukseen nin siitä ei saa oikeeta palkkaa.

Oon aiemmin myös ehkä täälläkin sanonut, että miun on joskus tosi vaikeeta sulautua oman ikästen joukkoon ja tässä sen selvästi huomaa. Tuun ehottomasti paljon paremmin nyt jo toimeen vakkarihenkilökunnan kanssa, jotka sattuu olemaan ihan aikuisia. Miulle tulee myös tästä ihan natsi-tiukkapipo-kukkahattu-nuiva-kuivakka-takakiree-olo. Toki oon vasta ollut sen kolme päivää töissä, että ei hätäillä. Paikka on muuten kiva ja nyt on myös tatsia tehdä töitä, mutta koko paikka tuntuu olevan vielä aika vaiheessa. Toiminta Suvilahdessa on alkanut vasta nyt tässä syksyn aikana nin kaikki on vielä vähän hukassa, joka tarkoittaa myös sitä, että meillä ei välttämättä ole hommia edes koko päiväksi. Se syö vähän, koska voisin olla vaikka nukkumassa sen ajan… Miun tiiminvetäjä on kyllä kiva ja miusta sen kanssa on helppo tulla toimeen. Miusta tuntuu, että ne muut aikuiset on myös ottanut miut tervetulleeks vastaan helpommin, kun muut harkkarit.

Seuraavana aiheena vois helposti olla vaikkapa EK. Käytiin Syysheinän kanssa siellä risteilyllä ja miua alkoi hytissä jännittää sit kuitenkin, mut se meni ohi. Sitten kun näki sen siellä lavalla nin ei tullutkaan yhtään ikävä. Vähän pienesti, mutta sitten se aina loksahti takaisin omalle radalleen pois mielestä. Siitä mie oon kyllä onnellinen, että miulle ei tullut ikävä sitä. Sillon ennen risteilyä ehdin ajatella, että mitä jos tuleekin semmonen kaiken syövä ikävä, mutta sitä ei koskaan näkynyt. Lauloin Sian Titaniumin niin kovaa, kun keuhkoista lähti ja joku rauhaton sielu pääsi miusta pois. Ihan kun Titanium ois ollut tällä kaikelle se kaivattu viimeinen naula arkkuun ja mie voin levätä rauhassa. RahatonSoittaja tuli meitä moikkaamaan keikan jälkeen, esittelin Syysheinän ja RS keskenään (kummallista, ettei ne ollu ikinä ennen tavannu silleen käsi päivää-kunnolla vaikka vietän aikaa molempien kanssa suhteellisen paljon) ja höpistiin siitä. Eikös EK sieltä pyyhällä siihen myös, mutta olin vaan ku sitä ei ois ollu olemassa (jälkeen päin tuli mietittyä, että olinko sille liian kylmä, mutta RS vakuutti miulle, että höpöhöpö). Toki vastasin jos hän kysy, mutta se oli aika hiljasta poikaa, koitti se väliin rämpiä jotain heittoa, mutta ignoorasin sen. :D Tottakai miua kutkutti kuulla EKn mentyä, että oliko se höpötelly HepsanKeikasta muille bändin jätkille. Sain sellasen kuvan, että jotain pienesti ohimennen, muttei ilmeisesti ylistänyt ja heitellyt palmunlehtiä jalkoihin. EK oli myös olettanut, että mie olin tullut HÄNTÄ VARTEN SINNE LAIVALLE (onneks muut bändin pojat oli palauttanut sen maanpinnalle :D). Miulla tippui leuka lattiaan ja mietin, että ei jumalauta, on äijällä otsaa olettaa itsestään maita ja mantuja. Teki mieli marssia bäkkärille, ottaa sitä riveleistä kiinni ja laukoa sille faktat päin naamaa. En sitä kuitenkaan tehnyt vaan nauroin ja mietin, että nyt mie oon selvästi tässä asiassa edellä sitä. Et moikka vaan bebe, ei tuu ikävä. Heipateltiin RS ja mentiin hyttiin. Hymyilin kun idiootti ja toitotin Syysheinälle, että mie oon niin onnellinen, että ei tullu ikävä ja että se olettaa, että mie juoksen vieläkin sen perässä. Not anymore, not anymore.

Seuraava EKn kanssa tapaaminen tapahtui tuossa pari viikkoa sitten, kun niillä oli baarikeikka täällä Helsingissä. Sain RSn kautta nimet listaan nin lähdettiin sitten Syysheinän kanssa niitä kattomaan. Pelkäsin koko ajan, että millon HepsanKeikka lyllertää jostain nurkan takaa ja miulla menee pasmat sekasin. Tähän väliin: vaikkei miulla oo mitään haluja enää EKta kohtaan ja kaikki on sillälailla fine nin en siltikään halua asettaa itseäni siihen asemaan, jotta joutuisin niiden nuoleskelua kattomaan. Myöhästyttiin vähän ensimmäisestä setistä ja HK ei näy missään. Tanssittiin siellä vähän ja meno oli hyvä. Tottakai tää illuusio menee siinä vaiheessa pilalle, kun nään, että HK pyyhältää sieltä ystävänsä kanssa sisälle ja oksennan sisäisesti. Siellä ne sitten moikkasivat ja pussailivat, olin niin valmista kauraa kotiin. Sit mietin vaan koko ajan, että se teki paskasti miulle, se ei oo hyväks miulle, miulla on Bruno joka pitää miua ku kukkaa kämmenellä. Myönnän, paha mieli tuli, mutta sit se luovutti ja hyvä olo voitti. Erävoitto meitsille. Keikka oli ihan överipitkä ja alko väsyttää loppupuolella niin paljon, että sit alkoi vaan ärsyttää kaikki humalaiset, limailevat miehet, jotka tuli liian iholle kiinni. Keikka oli hyvä, mutta aivan liian pitkä. Keikan loputtua tottakai RS tuli moikkaa meitä ja höpistiin siinä vähän sitä sun tätä. Niiden miksaajan leidi oli tullut käymään Helsingissä nin sitäkin piti RSn mennä moikkaamaan ja me päätettiin lähteä koteihin päin Syysheinän kanssa. Halasin vielä ulkona RS ja toivotin yhteisesti bändin jätkille tsempit pitkään yöhön (aamuun, olivat päässeet koteihin 6.00). Hauska fakta on se, että EK ja HK jäi kutemaan sisälle, kun kaikki muut oli ulkona moikkaamassa tätä leidiä. Facebookissa oon myös poistanut EKn seurauksen niin, ettei sen päivitykset tuu miun feediin. Typerä nainen, mutta silti menin kyyläämään sen sivuja ja siellä luki, että on parisuhteessa HepsanKeikan kanssa. Tästä meni kuppi nurin ja sen jälkeen poistin kaikki Instagramissa laitetut viestit, Whatsappissa laitetut viestit ja kirsikkana kakun päällä vielä myös puhelinnumeron. (Tää on suuri juttu miulta, koska yleensä hilloan miulle tärkeitä viestejä kauan ja se on vähän sairasta) Eli käytännössä pyyhkäsin pöydältä kaikki alas tehdäkseni sen puhtaaksi. Olin myös illan aikana laittanut Instagram-stooriini tägäyksen heidän bändistään, jotta bändi näkee sen omilla sivuillaan. Heräsin aamulla ja puhelimeen oli tullut viesti Instagramissa:

”Kumpi oli parempi? T. EK”

HALOO MITÄ NYT TAAS???????????? Edelleen hän on siis oman profiilinsa puolesta estettynä Instassa, mutta silti laittoi viestiä työprofiilin kautta. Tekee mieli tähän väliin kirjoittaa, että mitä vittua mies? En vastannu sille heti, annoin sen muhia seuraavaan päivään ja vastasin napakasti. Tästä tekee hauskaa sen, että kaikki muutkin bändin jätkät voi ne viestit käydä lukemassa. Miulle se ei ole ongelma, että jos kaikki saa tietää miks oon hieman kiukkunen EKlle. Not my loss. Vastasin siis suoraan ja hän sanoi arvostavansa rehellisyyttä. HAH IN MY ASS! Niin raivostuttavaa, että tyyppi sanoo näin ja tekee noin. Sen jälkeen vastasin vielä, että niin minäkin ja siksi pyrin pitämään asiat simppelinä puhumalla suoraan. Hieman sivaltaen, mutta itse oli sitä kerjännyt. Sen jälkeen huomasin, että Whatsappissa oli tullu viestejä eikä miulla ollut hajuakaan keneltä. Noh kukapa muukaan, kun rehellisyyttä arvostava ystävämme. Olin yllättynyt, että miksi, mutta hän halusi tietää ”mitkä mein välit on atm?”. Kehtasi vielä kysyä, että tekikö hän minulle jotain väärin. Me keskusteltiin asiasta ja sitten kun sanoin suoraan, että se satutti miua, hän päätti heittäytyä marttyyriksi ja ihan snadisti taisi syyllistää miua koiranpentusilmä-tyyliin: ”musta tuntuu ihan kauheelgta se ajatus, et oon tehny jotain väärin ku ihastuin toiseen”. Tässä vaiheessa miulla meni maku koko asiaan ja teki mieli laittaa sille viesti, että älä enää ikinä koskaan ota miuhun yhteyttä kiitos hei. Vastasin asiallisesti ja aikuismaisesti, että ei siinä ole mitään väärää, sie seurustelet nyt sen kanssa ja that´s it. Miusta on ihan nurinkurista, että miten tää asia meni ihan päälaelleen. Se ei ymmärrä mitä se teki tässä asiassa väärin ja miusta tuon ”tehnyt jotain väärin”-kommentin jälkeen  alkoi  tuntumaan siltä, että ihan ku mie olisin tässä se paska jätkä, kun mie loukkaan sen tunteita. Jos miua loukataan ja mie päätän ottaa välimatkaa siihen ihmiseen nin a) miksei se ihminen tajua pysyä poissa, kun en selvästikään sille halua sanoa mitään? ja b) miksi se olettaa, että olisin samanlainen kun ennenkin sitä kohtaan?

Keittiöpsykologipohdintojen jälkeen oon vaan päässyt siihen, että se haluu miusta sitä samaa hypettäjää ja itsetunnon pönkittäjää itelleen, ku mitä olin aiemmin. Siihen mie en enää lähde, koska ihmissuhteiden kuuluu olla vastavuoroisia eikä niin, että joku imee siusta koko ajan 90% ja itse saat hädintuskin sitä kymmentä. Ei, mie en ole kenenkään kynnysmatto. Tuntuu että se koitti kepillä jäätä ja että oonko vielä ihan all over him, mut sitten kun en olekaan nin sit vedotaan turhuuskommenteilla  ja önönönönoonksmätehnytjotainvääräänönöönnnöö-paskalla, koitetaan luikkia takasin liiveihin. Ihan ku se olis koittanut horjuttaa miun strong and independent woman-kartanoa. Vähän out of point, mut samaa ilmiötä tässä koitan selittää kun se, että iskemistilanteessa satelee kehuja ja kivoja juttuja, mutta jos nainen ei olekaan kiinnostunut syystä tai toisesta nin sen jälkeen ollaan huoraa, lutkaa, läskiä, paskaa, mitä vaan. Noh loppuviimein keskustelu päättyi niihin sanoihin, että hän kysyi voiko meidän keskustelut joskus palata ja mie vastasin, että ehkä. Ehkä viiden kuukauden päästä, ehkä viiden vuoden päästä, ehkä ei ikinä. Who knows? Tajusin myös, että jos se niitä niin kipeästi kaipaa nin voi harmi, voi olla että miua ei just sillon huvita vastata sille. Voin odotuttaa sitä vaikka maailman loppuun asti jos miulla on sellanen olo. Pallo on nyt miulla.

Seuraava ja paljon kivempi asia: Bruno. 💖 Viime torstaina tuli täyteen kuukausi mein ensitapaamisesta (kukaahan ei siis laske) ja ollaan nähty joka viikko kerran tai kaks menojen mukaan. Ihan vähän oon taikauskonen ja miusta tuntuu, että jos mie liikaa rupeen tästä puhumaan nin se menee pilalle. Joskus myös hullua kertyy vähän liikaa päähän ja useimmiten se on ajatus mikä jyllää, että sillä on ihan varmasti joku toinen, parempi ja kauniimpi, että mie oon vaan sille aina illan kiva. Joku aina järkiinnyttää miut ja sit mie unohan sen. Bruno on myös aika ihana, se pitää miua sylissä, se uskaltaa puhua miulle aikalailla kaikesta ja miulla on sen kanssa rento olla. Miulla on aika luottavainen olo siitä. Me ei olla kumpikaan ikinä seurusteltu nin ehkä molemmat pikkusen haparoi ja tunnustelee toista ja tilanteita. Mie myös sille viime viikonloppuna ehdotin, että mennään kotikotona käymään ja se sanoi, että mennään vaan. Se ei ollut kyllä nyt mukana, mutta en myöskään jaksa uskoa, että se lämpimikseen sanois tuollasta. Mennään sittenkun aikataulut sallii ja väsymys laskee. Ja jos mie sen kotikotiin vien (pitää ehkä vielä harkita sitä, ihan vaan Brunon oman mielenterveyden kannalta :D) nin mie myös koen sen niin, että sit se on vakavaa eikä enää pelleille tai tapailla muita. Oon myös päättänyt nauttia tästä tilanteesta ja ottaa iisisti, antaa sen mennä omalla painollaan. Hättäilemälle ei tuu mittään muuta ku kusipäisiä lapsia.

Miulla menee siis oikeasti hyvin. Kaikki on suht reilassa, raha nyt huolettaa aina vähän, mutta siitäkin ollaan joka kerta selvitty. Nyt miun on ihan pakko käyä nukkumaan, oon muuten ihan huuhkajana töissä. Palaamisiin!