Miksei kukaan?
Olin viime lauantaina mallina yhdelle kuvaajalle kotikotikaupungissa
Myrskymaian kanssa. Sain kuvat ehkä joskus maanantaina muistaakseni ja olin
hieman pettynyt siihen miltä näytin. Olin jotenki ajatellut itseni ihan erinäköiseksi
ja paljon kauniimmaksi. Mie oon kyllä omasta mielestäni tietyllä tapaa kaunis,
mutten ehkä niin kaunis kuin mie haluisin olla. Haluisin olla niin klassisen
kaunis, Marita Taavitsaisen ja Maisa Torpan risteytys, enkä muumien mörkö. Oon löytänyt
uudelleen Above & Beyondin ja ihastunut niiden uuteen levyyn Common Ground aivan all over, sitä
kautta löysin myös uudelleen ennestään tutun miehen Richard Bedfordin ja täysin
uuden ihanan Zoë Johnstonin. Levyn ensimmäinen biisi The Inconsistency Principle on sanaton lallattelubiisi vaan ja tuon
biisin soidessa tuijotin tuota yhtä kuvaa lauantailta, joka heti oli miun
mielestä paras kaikista, mutten siltikään pistänyt sitä mihinkään someen. Oon
kattonu ihan kaikki ihohuokoset läpi ja kauempaa kokonaisuutta. Jos mie pistän
silmät kiinni ja mietin tuota kuvaa ja kuuntelen tätä biisiä nin miulle tulee
kamalan levollinen ja voimaannuttava olo samaan aikaan, mutta silti niin
rauhaton. Tulee mieleen ne asiat, joita haluisi korjata: pienentää nenää,
kiristää leukaa, pyyhkiä huulipunan ylirajaus, kääntää korvis oikeinpäin
suoraan, häivyttää kaulalta meikkivoiderajan, aukasta enemmän miun silmiä,
pyyhkiä silmän alta kaikki karisseet luomivärit, siistiä miun kulmakarva
luonnollisemmaks. Tulee mieleen Herra36, VL, Polkupyörämies, Halosen Tarmo, ne
kaikki suudelmat, ne kaikki katseet, ne kaikki kosketukset, ne kaikki kyyneleet
iltaisin peiton alla, ne kaikki itseruoskinnat omasta huonoudesta, se kaikki suru.
Tulee mieleen, että mie voisin käydä itkemään hetkenä minä hyvänsä tai mie voisin
nauraa sydämeni pohjasta niin kovaa, että kylkiin sattuu. Tulee mieleen, että
miulla on aika ihanat hiukset nykyään ja ne korvaa koko ajan sitä identiteettiä
mikä miulla katos pitkien hiusten myötä, että miulla on aika kiva meikki ja se korostaa
miun sinisiä silmiä sopivasti, että miun rustokorvikset tekee miusta
katu-uskottavamman eikä jokapaikan-itkupilliä, että jonain päivänä miun mies
haluaa esitellä tälläsiä miun kuvia sen kavereille ihan intopiukeena ja haluu
pitää miun kuvaa sen taustakuvana. Tulee mieleen miksei kukaan rakasta miua vaikka
mie olen oikeasti loppujen lopuksi ihan kaunis kuitenkin?
Tällä levyllä on myös My
Own Hymn, jossa laulaa tää ihana Johnston. Miulle tulee aina mieleen kesä ja ”autossa
kaikki ikkunat auki”-roadtrip tälläsestä musiikista, tästä mie saan niin paljon
mielihyvää. Jotenkin oon kuvitellut itseni myös Viroon, pitkälle suoralle tielle,
ikkunat auki, Herra36n Bemmiin arskalasit päässä nauttimaan just siitä
hetkestä. Halosen Tarmon aikaan aina kiinnitin huomiota Volvoihin ja siihen
tiettyyn malliin, etsin sen kasvoja jokaisesta kuskista. (← Miun elämä alkaa muistuttaa
jotakin tosi paskaa ja kliseistä musiikkivideota.) Samaa teen valitettavasti Bemmien
kohdalla, tänäänkin teki mieli puhkoa kaikista vastaantulevista Bemmeistä
renkaat ja naarmuttaa avaimella kyljet. Mie haluisin vaan reivata perseeni irti
hieman humalassa (siis todella humalassa, niin kovaa että korkkarit irtoo
jaloista, hukkua vaan mielihyvään) miettimättä sitä kusiaista (kuka vaan
edellämainittu mies sopii tuohon kuvaukseen) ja tanssia niin, että jalkoihin
sattuu ja että itkettää rakot kantapäissä seuraavana aamuna. Olin tänään myös
ensiapukurssilla ja väliajoin etsin Pinterestistä (aika mummumaista, mä tiedän)
Parisuhdeunelmia-tauluuni lisää
semmosia kuvia tai ”goals”= eli karkeasti suomennettuja tavotteita parisuhteisiin.
Siellä on kuvia pussailevista pariskunnista ja miun lempparisuhteista, esim.
Noora ja William Skamista. Niihin mie voin hukuttaa oman tylsän ja itkettävän elämäni.
Taisin myös tokasta Raputytölle, että onpa ironista etsiä relationshipgoalseja
samaan aikaan, kun pitää opetella elvyttämään Jaakko-Annea. Noh onhan sekin ihan
hyvä osata, jos sattuu vahingossa vaikka vitutuspäissään kuristamaan jonkun
miespuolisen henkilön..
Saisinpa ostettua edes hitto soikoon sen Don Brocon coolin
bändipaidan niin isona, että voisin vaan hiihdellä se päällä, kun on huono olla ja kivuta jonkun syliin olemaan vaan minä, ei-niin-katu-uskottava-Kesäheinä lävistyksineen ja tatuointeineen. Tässä vielä ihana itkuvirsi illan viimeiseksi: Above & Beyond ft. Zoë Johnston - Always😢
Kommentit
Lähetä kommentti