Humppaa ja hurmioitumista

Aloitettu 21.2.

Uah. Tekee taas mieli narista. Ja ihan vitun paljon. Kivaa teillä lukijoilla varmasti vaan kuunnella miun ulinoita, mutta menee miulla oikeesti ihan hyvinkin. Nää huonot asiat nyt vaan tulee useemmin purettua tänne, koska sit ku on hyvä hetki ni siinä sit mielellään paistattelee ilman mitään blogeja. Moon lomalla ja voin jo nyt sanoo, et oon väsyneempi, ku ennen tätä lomaa. Oon kotikotona ja oon ihan valmista kauraa taas palaamaan Helsinkiin ja karkaamaan jonkun laivan mukana Baltian maille vaikka laamanlypsäjäks. On taas niin monta asiaa, jotka miun pitäis saada jäsennettyä päässä että elämässä.

Ekana on varmaa tää taas, että imen itteeni niin helposti kaiken muun paskan, joka ei millään tavalla edes minuun liity ja sit itken sen perään, kun ei voi asialle mitään tehdä. Lähinnä miua aina itkettää se vääryys mitä tapahtuu ja se on yleensä sitä mille mie en voi mitään. Sain lauantaina paniikkikohtauksen saunassa, kun puhuttiin Jaatisen kanssa kaikesta ja ihmissuhteista. Miulle tuli vaan niin käsittämättömän paha mieli, itkin paljon ja sit se meni siihen, et unohdin hengittää ja sit se alko sellasella ”kala kuivalla maalla”-haukkomisella. Sit pakko mennä suihkuun rauhottuu, mut ei siitäkään tullu mitään. Sit miua alko pyörryttää ja miua snadisti pelottaa pyörtyminen, josta iskee kovempi paniikki eli äkkiä ulos ja pyyhe päälle. Päädyin istumaan portaille, jossa sit rauhotuin loppujen lopuks. Jälkeenpäin ajateltuna ihan typerä aihe ees vetää mitään kohtauksia, mut ei se miulta hirveesti kyselly, et onks nyt sopiva hetki. Aina jos on jossain paikassa vähän pidempään nin miulle tulee sellanen olo, et apua miun pitää kannatella hirveetä määrää asioita, jotta kaikki pysyy kasassa, joka on silkkaa typeryyttä ja turhaa päänvaivaa. Koska miun ei oikeesti tarvii. Huomaan myös itsestäni sellasta, että alan kiinnittää huomiota enemmän negatiivisiin asioihin pitkään ollessa ja sanoinkin Jaatiselle siinä saunassa, et miusta on ihanaa ollu asua Helsingissä siinä mielessä, että miun ei oo tarvinnut huolehtia muista tai siitä missä muut menee. Kuulostan ihan vitunmoiselta kaistapäältä ja tiedostan itsekin, että tää huolehtijan rooli on miulle ongelma. Miusta ois silti ihanaa vaan kadota ja sit vaan tulla takas jonain päivänä. En haluu ees ajatella, et jos miulla on jonain päivän lapsia, et millasta myllyä se sit on?

Oltiin myös lauantaina viettämässä Naisten iltaa, miulla oli tosi fun fun. Tuli mietittyä kyllä jälkeenpäin aika moneen otteeseen, että olinko liian raskasta ja ärsyttävää seuraa. Miulla on nykyään tapana heittää ihan tosi paskaa läppää ja sit usein myös mietin sitä, että se on varmasti jonkun verran muista ärsyttävää. Usein se on myös vähän sen suuntasta, et siinä ”nöyryytetään” toista. Tästä voi myös saada ihan totaalisen väärän kuvan, en siis nöyryytä tuolla muita ihan kyykyttämistavalla vaan lähinnä lempeästi kiusottelen. Toki joskus vois useemmin miettiä, että tuntuuko se toisesta pahalta ennen kun sen suustaan päästää. Illan emäntä oli tehny hiton hyvää ruokaa, sitä pataa olis voinu syödä niin paljon, et ois varmaan itekki muuttunu lehmäks. Jätin tarkotuksella alkon juomisen vähän vähemmälle ja ekasta siideristä tuli jo päänsärky. Siinä sit kuitenkin join muutaman salmarishotin myös, mut ois voinut ehkä ne jättää vähän vähemmälle. Ilta oli miusta kaikin puolin hyvä ja kukaan ei ollu missään överitumuissa. Aamulla heräsin kuitenkin siihen, että mahassa mellakoi eilinen lehmä ja yökokkeli, päädyin halailemaan pönttöä ja miun kaikki sisuskalut oli sen jälkeen kyllä niin kipeät, että muistin miksi pelkään oksentamista. Äitille iso kiitos hoivaamisesta ja kokiksen kiikuttamisesta.

Jatkettu 1.3.

Miulla oli kiva lomaviikko ja vaikka nukuinkin siitä suurimman osan nin sain myös vähän kirjoiteltua tuota tarinaa etiäpäin, mutta nyt tuli totaalitiltti siihen, koska miusta ei enää tunnukaan siltä, kun miusta tuntui aiemmin sitä kirjoittaessa. Miun aivoja nyrjäytettiin niin pahasti tuossa muutama päivä takaperin ja oon vieläkin siitä ihan ylikierroksilla. Onneks miun ystävä Syysheinä on myös ihan samassa jamassa, joten upotaan sitten tämän veneen mukana kaksin. Miun aivot meni niin solmuun ja rikki, että mie en oikein oo ajatellut mitään järkevästi noin kolmeen viimeiseen päivään.

Mutta jos palataan vielä hieman viime viikkoon nin selvittelin asioita hieman Erikoiskokeen kanssa. Tiedän, että se on ihan tosi kiireinen ja sillä on taas miljoona rautaa tulessa ja hellat kutosella. Kysyin siltä yks ilta ihan suoraan, että oliko se miusta kiinnostunut kesällä/syksyllä ja hän vastasi rehellisesti, että oli, mutta hän ei ole tässä elämäntilanteessa toista ihmistä varten. Pointsit rehellisyydestä ja suoruudesta, mutta silti viestien lopuksi miulle jäi epävarma olo asiasta. Viestiteltiin siis omista tuntemuksista, mie myös tunnustin, että oon sitäkin miettinyt miltä tuntuis suudella sitä. Sitten EK kysyi miulta, että olisinko mie tehnyt jossain vaiheessa aloitteen ja se sai miulle sellasen olon, että tää asia on silti auki ja avoin. Oon ennenkin täällä siitä puhunut, että mie tykkään siitä, että asiat puhutaan läpi ja sanotaan ääneen se, että se on nyt tässä. Ymmärrän toki, että oon myös itse vetkuloinut hänen suhteen, mutta nyt kun mie tiedän, että okei se oli miusta kiinnostunut nin herää kysymys, että onko se vieläkin? Ja se, että meinaako se tehdä sen asian eteen jotain jos on? Miusta tuntuu, että mie en uskalla ottaa mitään seuraavia askeleita ennen kun hän sanoo, että joo vai ei, koska en halua kuitenkaan satuttaa sitten toista sillä, että toinen on vielä siinä oletuksessa et tässä on jotain ja sit se saakin jostain kuulla, että mie tapailen jotakin miestä.

Miulla on ihan sellanen olo myös, että nyt tässä pyörii taas liikaa miespuolisia olentoja ja joku on tiputettava pois. Heikoin lenkki selvisi miulle tuossa keskiviikkona. Aloitin snäppäilemään Kissamiehen kanssa tuossa lomaviikolla, kun meistä tuli Tinderissä mätsi. Nyt muutaman viikon jälkeen sekin on alkanut tuntua siltä, että se mies vois olla ihan ok kaverina, mutta ei minään muuna. Mie en esim. jaksa keskittyä sillälailla tuntemattoman sairaskertomuksiin ja yksipuolisiin keskusteluihin. Se kertoo kyllä avoimesti omasta elämästään, mutta sitten se ei kysy miulta mitään ja miusta niiden omien ”tietojen” tyrkyttäminen on vähän hassua. Hassua myös miten semmonen asia kun ajokortittomuus voi olla tietyllä tavalla pieni turn off miehessä, mutta se ei tietenkään ehto. Kissamies ei muutenkaan oo ehkä se ensimmäinen mies, jota kattoisin, mutta eipä nää viime ajan muutkaan miehet oo ollu. Niitä kaikkia kyllä yhdistää semmonen tietty, turvallinen ja tavallinen olemus, jonka voisin kuvitella miulle sopivaks.

Noniin ja nyt sit päästään tähän polttavaan, kuumottelevaan asiaan, joka sai miut tolaltaan (ja Syysheinän). Me siis päätettiin viikko sitten lähteä Tallinnaan, kunhan mie laskeutuisin takaisin etelään. SHllä oli sopivasti tiistai vapaata, pyrähdin jo maanantaina yöksi sen luokse, jotta pois helppo lähteä yhdessä heti aamusta matkaamaan kohti Länsisatamaa. Syysheinä oli jo lippuja buukatessa ottanut selvää soittavasta orkesterista ja kommentoi snäpissä asiaa kutakuinkin näin: "Siellä soittaa vaan joku Velmu", johon mie sitten reippaana tyttönä oon varmaan vastannut, että nevahöörd. Noh siinä sitten laivaan odotellessa ensin yksi nainen taputtaa miua olkapäähän ja kurottaa miun kainaloon kohti, jolloin tajusin, että oltiin lähdetty niin kamalassa kiireessä, etten ollu muistanu leikata miun nahkabomberista alehintalappua pois. Hävetti snadisti ja tästä olis pitänyt ehkä ennustaa jo tän reissun teema: kiusallinen ja kuumotteleva.

Päästiin laivaan ja otettiin siinä sitten yhdet, SH päätyi Irish coffeeseen ja mie perus Happy Joehen. Tottakai kun Kesäheinä pääsee Alppilan ulkopuolelle nin silmät alkaa pyöriä, kun hedelmäpelissä. Siinä tiirailin tän Velmun äänimiestä ihmeissäni, koska nimi ja bändin takalakana viestitti miulle soittajien olevan about 45-50v. vähän rähjäisiä ukonturia. Äänimiehen systeemien viereisessä pöydässä istui myös mies, jolla oli bändin nimikoitu huppari päällä ja mie aloin jo innostua vähän enemmän. Taisin siinä Syysheinälle myös viittilöidä, että kato näitä miekkosia, noi on niitä soittajia! (Tämä kyseinen nimikkohupparimies paljastui hanurinsoittajaksi eikä sekään todellakaan ollut sellainen mitä ensimmäiseksi kattoisin, siinä vaan oli joku mikä viehätti) Noh siinä sitten olikin yhteensä viisi soittajaa: Hanuristi (hanuri ja kaikki muut oudot kilistimet, laulu), Tuhannen Dollarin Hymy (laulu ja kitara/basso), Rumpali (rummut), Mikki Hiiri (laulu, kitara/basso) ja HäntäHeikki (kosketinsoittimet, saksofoni ja laulu). Miun ajatusleikki heti tuollasissa tilanteissa on tietenkin päättää kuka on parhaimman näkönen, jotka olin jo mielessäni päättänyt ja halusin kuulla vielä Syysheinän omat valinnat. Mie päädyin Hanuristiin, HäntäHeikkiin ja TDHymyyn, Syysheinä otti TDHn ja Häntäheikin. Siinä ne soitteli, kohkattiin, että apua miten hyviä soittajia ja miten hyviä biisivalintoja. Tuhannen Dollarin Hymyn nimi tulee selvästi siitä sen hymystä. Miulla oli tällä reissulla myös Tunturihuvilan vuotoviikot, joten hormonit sopivasti sitten kolahti tähän hymyyn. Sitten jossain vaiheessa huomattiin, että ne jäbylit tuijotti meitä ja katseita sateli, kun sieniä sateella. Mietittiin et whaat ja TDH hymyili niin sellasta hammashymyä, että kovemmassa vauhdissa ois voinu laskea kaikki kärpäset hammasväleistä. Tuijotettiin sitten varmaan kuola poskella sen verran sinne suuntaan, koska about setin puolessa välissä HäntäHeikki tälläsen latinobiisin aikana otti soitinvehkeensä (jonka hän myöhemmin kertoi olevan keytar) ja laskeutui yleisön joukkoon. Mietin mielessäni, että no sehän varmaan pyörii siellä alemmalla tasolla, jotta olis lavan lähellä. Istuttiin siis loosissa ns. välitasolla. Tanssilattialta on yhdet portaat ylös siihen mein tasolle ja sitten jänis alkoi ujosti hiipiä pöksyihin, kun tajusin, et apua se tulee ylös. Sanoin Shlle, että sanot jos se tulee tänne, kun olin selkä sen suuntaan. SH ehti sanoa, että ompa sillä pienet silmät näin läheltä katottuna ja sitten näin sen silmistä, että nyt on tilanne. Syysheinä ehti myös sanoa, että apua nyt se tulee tänne. Se jätkä istui suoraan Syysheinän viereen, hymyili ja tuijotteli meitä. Meitä nauratti (ja ehkä vähän sisäisesti itketti tän julkisen kiusaantuneisuuden takia, koska ihan kaikki lähellä olevat tuijotti meitä) aivan jäätävän paljon enkä uskaltanut kääntyä loppuihin soittajiin päin. HäntäHeikki halusi myös tietää meidän nimet ja että ollaanko tulossa vai menossa. Syysheinä sai myös rämpytellä sitä sen soitinta :D Tää koko tilanne tuli niin puskista ja oli niin uskomaton, että oltiin aivan kukkuloilla vielä Vironkin puolella. Kun HäntäHeikki oli palannut takaisin lavalla nin ne kaikki vaan nauroi meille siellä. Me jäätiin hölmistyneinä kattomaan, että mitäs tää nyt oli. Me ei vielä tänäkään päivänä tiedetä mikä tää juttu oli.

Me käytiin Virossa shoppailemassa, hymyiltiin kun idiootit koko matkan ajan, koska tää hämmensi meitä molempia niin paljon. Me myös vietettiin paljon aikaa Googlessa ettimällä kaikki mitä irti saatiin niistä. Me saatiin kaikki tarvittavat ostokset tehtyä ja satamassa vielä Syysheinä kävi tupariviinit kasseihin matkaan, sen jälkeen mentiin kärkkymään hyviä paikkoja, jotta päästäisiin istumaan (tässä oli myös omat lehmät ojassa: jotta me päästäis hyville paikoille myös keikkaa varten). Oltiin harppomassa istumaan, kunnes satuttiin samaan oviaukkoon Hanuristin ja TDHn kanssa. Miua alko ujostuttaa ja naurattaa ihan kamalasti, jolkoteltiin niiden perässä kunnes päästiin livahtamaan ohi. Päästiin samaan pöytään missä aiemmin päivälläkin ja tästä jutusta tekee oudon se, että kun me oltiin siinä välitason loosissa nin ne soittajat jäi ylös, MUTTA TDH teki selvästi tiedustelukierroksen ylhäältä, että missä me istuttiin. Se hävisi siitä kaiteelta yhtä nopeasti kun oli ilmestynytkin ja sen jälkeen ylhäältä kuulu ihan jäätävä naurunremakka. Syysheinää oltiin myös kuulemma mittailtu äänimiehen toimesta vessaan kävelyreissulla nin jotain hämärää siinä oli. Meillä vapisi kädet ja jalat vatkasi. Miua itseäni jännitti aivan pirun paljon, miusta tuntuu että niin myös Syysheinää. Laiva starttas satamasta kohti Helsinkiä ja Velmu soittaisi vielä kaksi settiä, jännitti mitä oli luvassa. Miun vessareissulla meidän loosiin oli tullut istumaan ilmeisesti virolainen pariskunta, jotka kattoivat läppäriltä jotain ohjelmaa. Setin edetessä TDH välispiikkas sen saman latinobiisin ja siinä vaiheessa jänö sujahti niin pitkälle Ihmemaahan, että se ei kyllä tulisi sieltä ikinä ulos. HäntäHeikki jalkautui taas yleisön joukkoon ja se lähtikin tällä kertaa sopivasti vasemmalle puolelle (me istuttiin siis oikealla) ja jänö ehti jo hieman kurkistaa ja huokasta helpotuksesta. Se kiersi koko vasemman puolen, jonka jälkeen miun järkytykseks se tuli istumaan miun viereen. Tunsin kaikkien katseet miun selässä ja miua hävetti oma punastuminen niiin paljon, että ajattelin kaivautua lattian läpi Afrikkaan. Se tuijotti taas suoraan silmiin ja miusta tuntui, että ihan kun se oli moukaroinut miun kaikki muurit alas yhellä hymyllä. Sitten miulla löi vaan ihan tyhjää kuulassa ja sitten hän onneksi avasi suunsa (mein ´keskustelu´ meni suurinpiirtein näin):

HH: ”Sama paikka, eri aika.”

KH: ”Mm siis mikä tää juttu on?”

HH: ”Tää on hyvä juttu. (Hetken hiljaisuus) Ja maaninen tuijotus.”

KH: ”Ai mekö tuijotetaan maanisesti?”

HH: ”Eiku mä.”

Menin niin puihin, et olin vaan ihan paloautona. Yleensä mie oon kuitenki suhteellisen sanavalmis ja pystyn seisomaan omilla jaloillani, nyt ne oli pelkkää hyytelöä ja muuta notkuvaa. HäntäHeikki sanoi vielä lopuksi, että nyt hänen on palattava takas lavalle ja taas me saatiin kaikki naurut niiltä soittajilta. Tosi kivaa hei, kolmekymppiset miehet kiusaa itteään nuorempia kauniita mimmejä. Mut eiks se hevonenkin rakkaudesta potki?

Miulle iski pieni humala ja mie halusin vaan ryömiä HHn roudauslaatikkoon ja sanoa, että ota miut mukaan. Toki mie en oo kyllä vielä ihan varma, että kummalle se flirttaili, miulle vai Syysheinälle? Ratikat oli ihan tukossa Länsisatamassa, joten päätettiin, että kävellään Ruoholahden metrikselle. PerusKesäheinä voivotteli siellä matkalla ja ulisi, että miksei Heikki tule ja ota. Vähän matkan päässä Syysheinä pysäytti miut ja osotti sormella autoo, jonka kyljessä luki isolla Velmu. Sadasosa sekuntia ja mie huudan ihan täysiä keskellä Jätkänsaarta, että NYT SITÄ KYNÄÄ JA PAPERIA! ONKO MEILLÄ KYNÄÄ JA PAPERIA??? Keksin, että kuittiin vois kirjottaa ja olin jo melkein nykimässä ohikulkevien hihoja, että antakaa mulle kynä. Sit tuli mieleen, että mie kirjotan huulipunalla vaikka, josta juonsin ajatukset siihen, että miullahan on huulten rajauskynä laukussa mukana. Siinä rustasin Syysheinän selkää vasten oman numeron ja HäntäHeikin nimen ja oman nimen, koikkelehdin sinne autolle ja napsautin sen pyyhkijään. Nähtiin kauempaa, että joku meni siihen autolle, mutta ei tiedetty kuka se oli. Olin ihan euforioissa ja untakaan ei tarvinnut houkutella sen jälkeen. Heti aamusta meitä hymyilytti koko reissu ja pohdittiin, että mitä kaikkee tää nyt olikaan. Pistettiin myös humpat soimaan ja rallateltiin niitä koko aamu.

Nyt mie en oo miettinyt mitään muuta kuin häntä ja tajusin eilen, että murehdin iha jäätävän paljon sitä, että mitä jos miulle tuleekin paska fiilis siellä Herra36 takia. Arvatkaa oonko miettinyt sitä tässä 1,5 viikkoon sillai aktiivisesti? En oo. Tottakai se välillä häilyy haamuna takaraivolla, mutta siihen mie oon jo tottunut ja antanut sen vaan leijua niin pitkään kun se ei haittaa normaalia elämää tai uusia tuttavuuksia. Nyt se oli tipahtanut kokonaan miun aivoista pois ja se oli ihan hassu tunne, mutta toisaalta myös ihana ja kevyt tunne. Ollaan suunniteltu Syysheinän kanssa uutta reissua noita kattomaan, koska mie todellakin haluan sen selvittää ja se jäi kutkuttelemaan niin pahasti, niinku nokkoset housuissa. Jaatinen tokaisi miulle vaan puhelimessa, että miulla on joku ongelma noiden muusikoiden kanssa nin ehkä mie uskallan myöntää, et ehkä joku pieni fiksaatio. HäntäHeikki ei vaan jätä rauhaan millään.

Kauriinmetsästäjiltäkin tuli uusi biisi, oon satavarma, että Heikki Petrell on nykyään sinkkumies. Hirween hirween hyvä tää Padot.

Ps. Syysheinä valaisi minua, että on olemassa oikeasti Welmu-niminen bilebändi, mutta tässä se on vaan salanimi.