Myttynä

Elämä on ihan hirveetä. Ja perseestä. Viime tekstin julkaisin silloin 11.4. eli torstaiyönä. Iskä soitti miulle samaisena torstaina 20.25 ja kertoi, että mummi oli nukkunut pois kahdeksan jälkeen. Olin pääsiäisen pyhät kotikotona, me grillailtiin ja pelailtiin yhessä. Olin niin jotenki ihanaa olla ihan vaan perheen kesken, vaikka kaikilla tuntui olevan vähän mieli maassa. Valittiin myös mummista kuva kehyksiin muistotilaisuuteen, valittiin kimppu arkulle, lehteen muistovärssy. Mummin kuolintodistus saapui myös postin mukana. Miusta sitä oli jotenkin kamalan vaikea lukea, koska tää asia ei ole vieläkään mennyt miun jakeluun. Mie en vaan kestä tässä mukana, kun kaikki muu rullaa tuhatta ja sataa eteenpäin. Kaikki muu on värillistä ja liikkuu eteenpäin, kun ite on jämähtänyt paikoilleen ja on mustavalkoinen. 

Mummi oli myös ukin omaishoitaja eli mummin sairaalaan lähdön jälkeen ukki siirrettiin vanhainkotiin hoidettavaksi. Käytiin koko perheen kesken lauantaina kattomassa ukkia siellä ja se oli miulle vaan niin kova pala, että miun oli pakko lähteä sieltä pikkusen aikasemmin pois. Se oli ilman partaa siellä, jota en oo ikinä nähnyt. Neposella oli ammattimainen ote kyselyyn, että muistaako ukki keitä me ollaan. Iskän ja äidin se muisti, ehkä myös Neposen, miua se ei muistanut ja Jaatista se taisi pikkusen epäröidä. Se mies näytti niin hauraalta ja särkyvältä, että miulle tuli niin paha mieli ja menin käytävään vollottamaan. Miua nolotti miun tunteet, mutta ne oli niin ylitse vyöryvät, etten pystynyt enää vaan pitää niitä sisällä. Neponen oli myös lupautunut huolehtimaan ukista mummin hautajaisten ajan, jotta hänkin voi osallistua niihin. Kuulin myös Jaatiselta, että kun iskä ja hänen veljensä olivat käyneet ensimmäistä kertaa ukin luona kertomassa, että mummi on nyt poissa nin ukki oli kuulemma itkenyt niin kovaa kuin pieni lapsi. Miun sydäntä särkee niin kamalan paljon tää kaikki.

Miulla on koko ajan olo, et seuraavan kerran, kun meen kotikotiin vierailemaan nin äiti sanoo käyttäneensä mummia kaupassa ja että pitää mennä kahville Heikkariin. Heikkariin mennään aina sitä samaa reittiä, käännytään paloaseman risteyksestä oikealle, vilkaistaan vanhaan kouluun päin ja kohta käännytään vasemmalle alamäkeen ja oikealle ja oikealle ja parkkeerataan auto mummin ja ukin parvekkeen alle. Morjestetaan ukkia makkarissa ja mennään olohuoneeseen. Ennen kahvia luetaan paikallislehti, josta mummi on täyttänyt ristikon (se taitaa olla vaan lauantain tai sunnuntain lehdessä). Mummi hämärää keittiössä ja pyytää jotakuta hakemaan alhaalta kylmiöstä piirakkaa ja maitoa. Kahvilla mummi ehkä kupillisen kahvia ja muut syö pullaa. Meillä on myös perheen kesken ollut pienimuotoisesti lämminhenkistä vitsailua mummin pullista ja ajatus siitä, että me ei enää koskaan voida vitsailla niistä on ihan kamalan lohduton. Mie en myöskään enää saa koskaan mummin tekemään voileipäkakkua tai muikkukukkoa tai niitä maailman parhaita pitsakiekkoja. Se ei koskaan tee enää miulle villasukkia tai lapasia miun kaulahuiviin mätsääväksi. Mie en koskaan enää saa siltä hammastahnaa joululahjaksi. Mie en koskaan enää vaihda sille verhoja keittiöön tai olohuoneeseen.

Miulla oli eilen maailman parhaimmat treffit. Viime tekstissä ehkä mainitsin asiasta, että meillä piti olla sen viikon lauantaina treffit EKn kanssa. Ei ollut, menin sitten Syysheinän kanssa vitutuspäissäni viinille (tai kahdelle pullolliselle) ja siinä sitten kärvistelin alkuillan viinipäissäni, kunnes kirjoitin tulikiven katkuisen viestin EKlle. Tykitin suoraa tekstiä suoraan sielusta ja annoin poikaparan kuulla kunniansa. Anteeksipyynnön sain, mutta jätin sen huomiotta ja olin todella rähinöissä. Noh asia pystyttiin kuitenkin hoitamaan niinku järkevät aikuiset ja asia fine. Sunnuntaina oli kyllä myös kuolemankrapula ja oli ihan varma, että täältä ei enää nousta.

Annoin EKn olla rauhassa nyt pääsiäiseen asti (jotkut teistä varmaan miettii, että miksi pitää hänessä roikkua) ja sitten kotikotona päätin sohaista vielä kerran muurahaispesää. Siinä viestiteltiin viesti päivässä, mutta päästiin kuitenkin siihen lopputulemaan, että sovittiin maanantaiksi treffit (miun luotto kyllä ei ollut mikään maailman suurin asiaan ja siksi en uskaltanut vielä panostaa millään lailla niihin). Pikkusen olin myös siinä uskossa, että oharit kilahtaa taas kassaan ja meitsi pääsee sluibailemaan tilanteesta ehin nahoin (miua aina siis kovin jännittää hänen näkemisensä ja joka kerran jälkeen, kun ollaan sovittu jotain nin miun tekee mieli huutoyrjötä ja hyperventiloida ja että treffit ei ollutkaan hyvä ajatus). Noh lähdin sitten maanantaina matkaamaan kotikotoota Helsinkiin neljän aikaan ja tyypistä ei vieläkään ollut kuulunut mitään. Ajattelin jo, et okei paskaa paskaa paskaa, toivo on kankkulan kaivossa. Torkuin ja kuuntelin musiikkia, bussi on täpötäynnä ja ahdisti. Vähän ennen Viikkiä Jaatinen tiedusteli tilannetta ja ehdin just lähettää viestin, jossa kerroin, että EKsta ei ole kuulunut mitään, kunnes EKlta kilahti viesti. Välitön paniikki ja ahdistus, huutoyrjöt, apua mitä laitan päälle, pitää pestä hampaat jos pussaillaan!

Miun piti käydä kotona heittämässä laukku ja ehostautumassa, vaihdoin myös vaatteet vähän edustavampiin. Olin lähtökuopissa ja päätettiin, että missä tavataan ja minne mennään. Päätettiin tavata Sörnäisissä ja mennä Mustikkamaalle. Kengät teki sopivasti pikkuvarpaan kokoiset rakot pikkuvarpaisiin ja kinkkailin loppumatkan hassusti. Me mentiin Mustikkamaalla rantaan istuksimaan ja puhuttiin kaikesta kunnes tuli niin kylmä, että oli pakko lähteä takaisin keskustaan kävelemään. Päädyttiin myös siihen, että mennään kaupan kautta EKn parvekkeelle istumaan ja höpöttämään. Kello oli jo tässä vaiheessa varmaan miljoona, kylmäkin oli. EK oli käynyt viltin sisältä ja me istuttiin molemmat sen viltin alla ja tsiigailtiin tähtiä. Miusta mie myös opin siitä ihmisestä tosi paljon ja se, että se uskalsi olla miun seurassa oma itsensä teki siitä vielä enemmän viehättävän. Se selitti niitä asioita ja tuijotti tähtiä nin mie sain varastaa aikaa katsoakseni sitä ihan uusin silmin. Miun teki mieli vaan ottii sitä kasvoista kiinni ja pussata sitä, mut miun kani katos farkkuihin. 

Mie kerroin sille suoraan, että se on vienyt miun Planeetat raiteltaan ihan kokonaan ja hävittänyt ne, sanoin haluavani ne takaisin. "Miun tekis mieli ottaa siua korvista kiinni ja sanoa, että et sie voi tulla miun elämään näin ja sotkea kaikkea, kun miulla on kaikki valmiina" - lause viehätti häntä ja EK vaan sano miulle, et hän saattaa käyttää tätä joskus jossain laulussa (sepostin siis siitä, että kun mie oon pikkusen reviiritietonen ja kontrollifriikki, kun miulla on taloista häihin kaikki valmiiksi suunniteltuna). Me päädyttiin sit kyllä pussailemaan muutaman mutkan kautta ja makasin sen kainalossa ja se hipsutteli miua. Mie aloin olla aika finito ja unta vailla, hän myös ja sit EK vaan kysy miulta, että uskallanko mie jäädä yöksi sinne. Sanoin vaan, että jos saan paidan lainaan ja kasvopyyhkeen, jotta voin käyä pesee naaman meikeistä. Kun iltahommat oli tehty, ryömin vaan peiton alle olemaan väsyKesis. Me kuitenki pikkusen innostuttiin toisistamme, MUTTA me tehtiin yhteisessä mielessä herrasmiessopimus, että ei uiteta telaa maalipöntössä ennen kun molemmat tietää mitä haluaa. Miusta se oli huojentavaa, että se ehti sanoa siitä ensin, koska sitten miun ois siitä pitänyt mainita. EKn kanssa on kuitenkin niin suuret tunteet pelissä ja tälläsessä tilanteessa mie en oo ikinä ollut nin mie haluan olla 25670% varma ennen kun sotketaan mukaan seksiä. Miusta se oli kuitenki hyvä sopimus ja me pitäydyttiin siinä. En kuitenkaan saanut unta, se meni aikalailla pyörimiseksi ja en vaan osaa nukkua toisen vieressä heti alkuun. Miulla oli myös aivan järkyttävä päänsärky, joka esti miua nukahtamasta kunnolla syvään uneen. Jotain aikaa EKn alkoi myös pyöriä enemmän, oltiin siis molemmat hereillä. 

Makasin aamusta EKn vieressä, kunnes puhelin pärähti soimaan ja näytöllä vilkkui Iskä. Pelotti jo valmiiksi ja samalla, kun kuuli sen hyytävän tuskan sen äänessä nin tiesi jo melkein, että jotain pahaa on tapahtunut. Olin pikkusen sekaisin kaikesta ihanuudesta ja EKsta, joten en ollut ihan vielä tässä maailmassa.

Iskä: "Olitko nukkumassa?"
Mie: "Joo."
I: "Eläkä nousekaan sängystä."
M: "Kuinka niin?"
I: "Ukki kuoli viime yönä kolmen aikaan."
M: *pomppasin istumaan sängyn laidalle* "Siis mitä helvettiä?"

Toistin varmaan kysymyksen neljästi, että mitä helvettiä ja miua alkoi vaan itkettää ihan vitusti. Iskä oli selvästi valvonut koko yön ja miulle tuli taas niin vitun paha mieli sen vuoksi. Iskä ja sen veli joutuu järjestämään toiset hautajaiset kuukauden sisään. Mie menin ihan tilttiin ja mietin, että mitä helvettiä. Iskä sanoi, että todennäköisesti kuoli suruun ja miun sydäntä kylmäs niin kamalasti se. Mie sanoin iskälle, että soitetaan myöhemmin päivällä, koska en kehdannut siinä toisen läsnäollessa puida tätä asiaa enempää. Laitoin puhelimen yöpöydälle, vedin peiton korviin ja tuijotin seinään. EK silitti miua kyljestä ja sanoi olevansa tosi pahoillaan. Liikutin itseni kiinni häneen ja vuodatin muutaman kyyneleen. Mieli koteloi asian pakettiin ja tiputti roskakuilusta sen takapihalle syvään monttuun. Koitin olla cheerful, että ei tässä mitään hätää ole. Me onneksi saatiin muista asioista juttua aikaseks. EKlla oli töitä ja treenit, joten miunkin oli noustava ja pistettävä päälle. Istuuduin vielä siihen sängylle laukkua kaivelemaan ja EK istui viereen. Se katto mua silmiin ja kysyi, et mikä fiilis. Olin jotenki lukossa, enkä osannut kun vastata, että kyllä se paha olo sieltä vielä tulee. Hän sanoi, et laita viestiä jos haluut puhuu tai mitään ja sit se otti miut vielä kainaloonsa hetkeks aikaa. Laitoin siinä ulkovaatteet vielä päälle ja siinä hetki vielä pussailtiin ja halattiin, kunnes mie hipsin bussipysäkille. Matkalla keskustaan soitin Jaatiselle ja kerroin kaiken. Otin kahvin matkaani ja lohtupullan, jonka söin vasta kotona. Halusin hetkeks aikaa mennä omaan sänkyyn, kun viime yön unet jäi vähiin. Nukuin pari tuntia ja meinasin myöhästyä koulusta. Koulussa miua ootti samaa paskaa vaan eri paketissa ja miusta tuntuu, et elämä nujertaa miut ihan just. Mie en jaksa kannatella kaikkea tätä ja samalla miun pitäisi valmistua tulipalokiireellä koulusta hyvin arvosanoin ja työnhaku pitää yllä. Asuntokin pitäisi vaihtaa ja hautajaiset parin viikon päästä. Mie en jaksa enää kauaa tätä. 

Mie oon maailmalle niin vihainen, että miun tekisi mieli hajottaa jotain palasiksi. Kuka sen muka päättää, että elämän täytyy kulkea näin? Kuka helvetti se on? Miun koko kehoon sattuu, kun miun sisällä on vaan yks helvetin suuri mytty, kasa tunteita ja en tiedä mistä langasta vetäisin. Tai ihan kun joku haluais pelata Tunnebingoa miun puolesta. Kukkuu, tänään vuorossa on Tuskaa ja Surua. Huomenna ehkä pienesti Iloa ja sitten taas Itkua ja Kärsimystä. Miun päässä vaan kirkuu palosireenit ja kukaan ei osaa tehdä mitään, kaikki toiminnot vaan lamaantuu ja sireenit kirkuu vaan kovempaa. Miua ahdistaa tällä hetkellä niin paljon, että miulla menee harva ruoka alas, mie en tunne nälkää ja miua oksettaa kaikki. Miua paleltaa koko ajan ja mie unohtelen asioita jatkuvasti, miusta tuntuu, että mie bragaan kohta itsekin. Tipahdan vaan palasiksi lattialle ja joka tulee ne ehkä keräämään kolmen vuoden päästä. Miua myös pelottaa, että nyt kun tapahtuu tosi paljon kaikkea lyhyeen aikaväliin, että miulle tulee tunnelukkoja ja myttyjä, jotka purkautuu väärin tai väärissä tilanteissa. Tuntuu myös siltä, etten uskalla vielä iloita tästä EK-kuviostakaan ihan täysillä, tuntuu että miun pitää piilottaa miun onni maailmalta, ettei se vie sitä miulta. Joku sanoi miulle, että päivä kerrallaan ja rauhallisesti. Ehkä miun pitää vaan nyt keskittyä siihen, että muistaa edes hengittää, joten jos miusta ei kuulu nin älkää huolestuko.