Syysmarja synnytyselimissä
Ihan kamalaa kipuilua taas tämä Helsinkiin tuleminen. Ihan
kun olisin kuopassa ja miettisin kuinka pääsen sieltä pois. Sitten kun olisin
keksinyt tehdä tikkaat ja päässyt pois, alkaa sataa vettä, se kuoppa täyttyy ja
sinne tippumista pitää varoa. Sitten alkaakin paistaa aurinko ja kukat alkaa
kukkia, linnut laulaa. Siinä sit voi hieman rentoutua ja vetää muutamat
voitontanssiaskeleet. Kunnes yksi sivuliike lipsauttaa takas sinne kuopan
pohjalle missä on vyötäröön asti vettä.
Tulin kotikotoota eilen aamubussilla ja mie nukuin koko
matkan tänne Helsinkiin ja heräsin Viikin kohdalla niskat ihan solmussa. Mikkelistä
miulle tulee silti aina levollinen olo ja ahdisti tulla tänne Helsinkiin. Mie
en vaan taas ymmärrä, että kuinka mie voin aina olla tajuamatta sitä kuoppaa
tuossa vieressä, kun vedän niitä voitontanssimuuveja? Koulumotivaatio on taas
sopivasti hukassa siellä ylhäällä, kun mie istun siellä kuopassa. Kaikki
ihmissuhteet tuntuu olevan taas myös solmussa ja miua ei vaan huvita treffailla
yhtään ketään, ei edes nähdä noita omia luokkalaisia.
Monesti sitä
pyörittelee päässään tulevaisuutta, ammattia ja unelmakotia ja lapsien
lukumäärää. Haluisin olla mieluummin jo 35-vuotias, talollinen, naimisissa ja
lapsia kaks kultasennoutajan lisäks. Miua ei kiinnosta baareilla enää paitsi
ellei oikeasti ja sataprosenttisen varmasti ole sitä fiilistä, haluisin vaan kotirottailla
ja harrastaa jotain. Miusta on tullut vaan kamalan tylsä ja ihankun miulla olis
50 mieli vankina 22-vuotiaan kropassa. Miulla on myös kamala
ammatinvalintakriisi; tykkään vaatteista ja kosmetiikasta, mutta tykkään myös
tästä käsillä tekemisestä. Tässä on ihan typerää miettiä myös sitä, että
ammatilla pitäis myös yleensä lyödä leiviksi, ettei tarvi öisin pitää mitään
happy ending massage-tilaa miehen autotallissa. Miusta tuntuu, että miun kaikki
kaverit on löytänyt sen oman paikkansa ja alansa, sitten olen mie, joka pyörii
ympäriinsä, kun syysmarja synnytyselimissä. Kun muutin Helsinkiin nin miulla
oli ehkä pienimuotoinen uhma päälle, että mie näytän kaikille, että mie pärjään
täällä nin nyt se kyllä kuuluisasti kolahti omaan nilkkaan. Oon miettinyt
täältä pois muuttoa lähemmäs kotia ja aina mie päädyn siihen hiton Mikkeliin.
Sinne mie haluisin rakennuttaa miun unelmani Saimaan rannalle ja sieltä mie
haluisin löytää miun luolamiehen, herätä aamuisin sen vierestä hikisenä, ku
aurinko porottaa jo kolmatta tuntia persposkien väliin. Mut siinä on se pienen
pieni häpeän tunne taas: kuinka kertoa siitä kaikille kavereille ja muille
lähipiiriläisille?
Mie tykkään myös
Turusta tietyllä tapaa, mutta sekinhän on aivan saatanan kaukana kotikodista.
Miulla jyskyttää aina takaraivossa se, että miksen löydä omaa paikkaani? Miksi
kaikki muut solahtaa aina omiin uomiinsa, kun mie oon se vesi, joka ei enää
mahdu niihi kouruihin ja lipuu poispäin. Mikkeli on myös aika pieni kaupunki,
mutta se on isompi kun kotikoti, ehkä myös kasvava kaupunki siinä mielessä, kun
siellä on sentään vielä opiskelijoita. Se on jotenkin ihan kamala ajatus, että
pelottaa se, että jos muuttaisin Mikkeliin Helsingistä nin kaikki ihmiset
alkais kattoa miua kieroon, että tuokin menee maitojunalla kotiinpäin ja tyytyy
paljon huonompaa mitä Helsinki. Sillon ennen kun muutin tänne mietin myös sitä,
että ah noh täällähän on paljon isompi lihatiski ja valinnanvaraa miehistä. No
ei vittu ole. Kaikki on ihan yhtä juroja ja paljasjalkaiset helsinkiläiset on
kuulemma vielä enemmän sisäänpäin lämpiävää porukkaa nin kuinkas sitten
tämmösenä maalaisena ja ei-ehkä-aina-niin-naisellisena menet tutustumaan
kehenkään jurpoon, hyvinpukeutuvaan ja pirun kuumaan jannuun? VP sanoi, että
miun aksentti eli mie ja sie kyllä saattaa viehättää näitä jannuja täällä,
mutta lähinnä oon vaan saanu vittuilua.
Kävin tänää koulupsykan luona kertaamassa näitä viikonlopun
hönöyksiä ja kummallisia tunteita,
odotin tätä kertaa, että pääsee höpöttelemään asioista jonkun ulkopuolisen
kanssa. Noh sehän meni sitten aivan päin helvettiä. Olin aamulla tosi väsynyt
ja ei tehnyt mieli kerrata enää viikonloppua, mutta sitten se juttu lähtikin
siitä luistamaan hyvin, MUTTA miusta se ei oo kyllä kovin ammattimaista, että
koulupsykologi vääntelee asioita haluamaansa muotoon ja laittaa sanoja miun
suuhun. Miua kiukutti ja suoraan sanottuna vitutti niin perkeleesti, että itkin
koko matkan kotiini ja mietin, että nyt mie ihan oikeesti oon varmaan tulossa
hulluks. Kun tapahtuu tarpeeksi paljon kaikkea ”huonoa” nin sitä alkaa
sopivasti epäilemään itseään ja omaa kykyään enää toimia. Makasin tässä sängyllä
ja porasin taas, toivoin että tuo palovaroitin tipahtaisi miun aivokuoreen ja
aiheuttaisi miulle aivovamman. Sitten puhuttiin Jaatisen kanssa illalla, kun
olin matkalla kotiin päin Myllypurosta ja sanoin sitten ihan suoraan siinä,
että miulle tulee sellanen olo siitä psykasta, että kohta varmaan pitää alkaa
pelkäämään sitä, että ties mitä se sinne muistiinpanoihinsa on kirjoitellut
miusta ja jos sillä tarpeeksi vaikka napsahtaa päässä nin sehän voisi vaikka
käyttää niitä miun tietoja väärin. Aika kaukaa haettu, mutta jotain kummallista
siinä oli kyllä. Jaatinen sanoi myös miusta fiksusti, että eihän tuosta ole mitään
hyötyä, jos miulle tulee aina vaan entistä pahempi olo. No ei vittu ole. Se
varmaan antais myös miulle sarjatuliaseen, jos sanoisin sille haluavani
aiheuttaa joukkomurhan.
Ehkä tää tilanne taas tästä rauhottuu ja on miun ehkä
löydettävä joku muuki ulkopuolinen ihminen, jolle voin kertoa miun asioista
pelkäämättä sitä, et se nauraa miulle päin naamaa. On vaan ihan kamalan
turvaton olo ja semmonen, et Kertsikka-Kesäheinä on silti olemassa vaikka miun
ympärillä onkin ne ihmiset, jotka pitää miusta huolta. Oispa myös kesä, koska sillon
mie olen ainakin onnellinen vaikka valitankin kuumuudesta ja poltan itseni
auringossa. Kesäluolamies tekis vielä kesästä ehkä vielä siedettävämpää ja kesätöitä
miun on pakko hankkia, mut mistä kaupungista? Ehkä tämä jonain päivänä on sitä
elämää, josta mie unelmoin joka ilta. Nyt mie aion vielä hetkisen aikaa kuunnella miun lempimusiikkia ja sitten nukahtaa hyvissä mielin.
Kerrotaan tähän samaan syssyyn nyt vielä sekin, että Heikki
Petrellillä on tyttöystävä. Mä en tykää.
Kommentit
Lähetä kommentti