Syysmarja synnytyselimissä

Ihan kamalaa kipuilua taas tämä Helsinkiin tuleminen. Ihan kun olisin kuopassa ja miettisin kuinka pääsen sieltä pois. Sitten kun olisin keksinyt tehdä tikkaat ja päässyt pois, alkaa sataa vettä, se kuoppa täyttyy ja sinne tippumista pitää varoa. Sitten alkaakin paistaa aurinko ja kukat alkaa kukkia, linnut laulaa. Siinä sit voi hieman rentoutua ja vetää muutamat voitontanssiaskeleet. Kunnes yksi sivuliike lipsauttaa takas sinne kuopan pohjalle missä on vyötäröön asti vettä.

Tulin kotikotoota eilen aamubussilla ja mie nukuin koko matkan tänne Helsinkiin ja heräsin Viikin kohdalla niskat ihan solmussa. Mikkelistä miulle tulee silti aina levollinen olo ja ahdisti tulla tänne Helsinkiin. Mie en vaan taas ymmärrä, että kuinka mie voin aina olla tajuamatta sitä kuoppaa tuossa vieressä, kun vedän niitä voitontanssimuuveja? Koulumotivaatio on taas sopivasti hukassa siellä ylhäällä, kun mie istun siellä kuopassa. Kaikki ihmissuhteet tuntuu olevan taas myös solmussa ja miua ei vaan huvita treffailla yhtään ketään, ei edes nähdä noita omia luokkalaisia.

 Monesti sitä pyörittelee päässään tulevaisuutta, ammattia ja unelmakotia ja lapsien lukumäärää. Haluisin olla mieluummin jo 35-vuotias, talollinen, naimisissa ja lapsia kaks kultasennoutajan lisäks. Miua ei kiinnosta baareilla enää paitsi ellei oikeasti ja sataprosenttisen varmasti ole sitä fiilistä, haluisin vaan kotirottailla ja harrastaa jotain. Miusta on tullut vaan kamalan tylsä ja ihankun miulla olis 50 mieli vankina 22-vuotiaan kropassa. Miulla on myös kamala ammatinvalintakriisi; tykkään vaatteista ja kosmetiikasta, mutta tykkään myös tästä käsillä tekemisestä. Tässä on ihan typerää miettiä myös sitä, että ammatilla pitäis myös yleensä lyödä leiviksi, ettei tarvi öisin pitää mitään happy ending massage-tilaa miehen autotallissa. Miusta tuntuu, että miun kaikki kaverit on löytänyt sen oman paikkansa ja alansa, sitten olen mie, joka pyörii ympäriinsä, kun syysmarja synnytyselimissä. Kun muutin Helsinkiin nin miulla oli ehkä pienimuotoinen uhma päälle, että mie näytän kaikille, että mie pärjään täällä nin nyt se kyllä kuuluisasti kolahti omaan nilkkaan. Oon miettinyt täältä pois muuttoa lähemmäs kotia ja aina mie päädyn siihen hiton Mikkeliin. Sinne mie haluisin rakennuttaa miun unelmani Saimaan rannalle ja sieltä mie haluisin löytää miun luolamiehen, herätä aamuisin sen vierestä hikisenä, ku aurinko porottaa jo kolmatta tuntia persposkien väliin. Mut siinä on se pienen pieni häpeän tunne taas: kuinka kertoa siitä kaikille kavereille ja muille lähipiiriläisille?

 Mie tykkään myös Turusta tietyllä tapaa, mutta sekinhän on aivan saatanan kaukana kotikodista. Miulla jyskyttää aina takaraivossa se, että miksen löydä omaa paikkaani? Miksi kaikki muut solahtaa aina omiin uomiinsa, kun mie oon se vesi, joka ei enää mahdu niihi kouruihin ja lipuu poispäin. Mikkeli on myös aika pieni kaupunki, mutta se on isompi kun kotikoti, ehkä myös kasvava kaupunki siinä mielessä, kun siellä on sentään vielä opiskelijoita. Se on jotenkin ihan kamala ajatus, että pelottaa se, että jos muuttaisin Mikkeliin Helsingistä nin kaikki ihmiset alkais kattoa miua kieroon, että tuokin menee maitojunalla kotiinpäin ja tyytyy paljon huonompaa mitä Helsinki. Sillon ennen kun muutin tänne mietin myös sitä, että ah noh täällähän on paljon isompi lihatiski ja valinnanvaraa miehistä. No ei vittu ole. Kaikki on ihan yhtä juroja ja paljasjalkaiset helsinkiläiset on kuulemma vielä enemmän sisäänpäin lämpiävää porukkaa nin kuinkas sitten tämmösenä maalaisena ja ei-ehkä-aina-niin-naisellisena menet tutustumaan kehenkään jurpoon, hyvinpukeutuvaan ja pirun kuumaan jannuun? VP sanoi, että miun aksentti eli mie ja sie kyllä saattaa viehättää näitä jannuja täällä, mutta lähinnä oon vaan saanu vittuilua.

Kävin tänää koulupsykan luona kertaamassa näitä viikonlopun hönöyksiä  ja kummallisia tunteita, odotin tätä kertaa, että pääsee höpöttelemään asioista jonkun ulkopuolisen kanssa. Noh sehän meni sitten aivan päin helvettiä. Olin aamulla tosi väsynyt ja ei tehnyt mieli kerrata enää viikonloppua, mutta sitten se juttu lähtikin siitä luistamaan hyvin, MUTTA miusta se ei oo kyllä kovin ammattimaista, että koulupsykologi vääntelee asioita haluamaansa muotoon ja laittaa sanoja miun suuhun. Miua kiukutti ja suoraan sanottuna vitutti niin perkeleesti, että itkin koko matkan kotiini ja mietin, että nyt mie ihan oikeesti oon varmaan tulossa hulluks. Kun tapahtuu tarpeeksi paljon kaikkea ”huonoa” nin sitä alkaa sopivasti epäilemään itseään ja omaa kykyään enää toimia. Makasin tässä sängyllä ja porasin taas, toivoin että tuo palovaroitin tipahtaisi miun aivokuoreen ja aiheuttaisi miulle aivovamman. Sitten puhuttiin Jaatisen kanssa illalla, kun olin matkalla kotiin päin Myllypurosta ja sanoin sitten ihan suoraan siinä, että miulle tulee sellanen olo siitä psykasta, että kohta varmaan pitää alkaa pelkäämään sitä, että ties mitä se sinne muistiinpanoihinsa on kirjoitellut miusta ja jos sillä tarpeeksi vaikka napsahtaa päässä nin sehän voisi vaikka käyttää niitä miun tietoja väärin. Aika kaukaa haettu, mutta jotain kummallista siinä oli kyllä. Jaatinen sanoi myös miusta fiksusti, että eihän tuosta ole mitään hyötyä, jos miulle tulee aina vaan entistä pahempi olo. No ei vittu ole. Se varmaan antais myös miulle sarjatuliaseen, jos sanoisin sille haluavani aiheuttaa joukkomurhan.

Ehkä tää tilanne taas tästä rauhottuu ja on miun ehkä löydettävä joku muuki ulkopuolinen ihminen, jolle voin kertoa miun asioista pelkäämättä sitä, et se nauraa miulle päin naamaa. On vaan ihan kamalan turvaton olo ja semmonen, et Kertsikka-Kesäheinä on silti olemassa vaikka miun ympärillä onkin ne ihmiset, jotka pitää miusta huolta. Oispa myös kesä, koska sillon mie olen ainakin onnellinen vaikka valitankin kuumuudesta ja poltan itseni auringossa. Kesäluolamies tekis vielä kesästä ehkä vielä siedettävämpää ja kesätöitä miun on pakko hankkia, mut mistä kaupungista? Ehkä tämä jonain päivänä on sitä elämää, josta mie unelmoin joka ilta. Nyt mie aion vielä hetkisen aikaa kuunnella miun lempimusiikkia ja sitten nukahtaa hyvissä mielin.

Kerrotaan tähän samaan syssyyn nyt vielä sekin, että Heikki Petrellillä on tyttöystävä. Mä en tykää.