Onko toisen onni myös oma onni?

*Kirjoitettu 2.6.*

Mie kirjotan tätä aivan silmät ristissä väsyssä, mutta pakko purkaa hieman tuntojani kirjotuksen muodossa ja päpättää hetki päänsisäisesti. Miulla on viimesen kuukauden aikana ollu niin monta oivaltamista ja mie typeränä oon vaan paistatellut niissä ja niistä tulevan onnistumisen tunteessa enkä oo kirjottanut niitä ylös tänne. Miulla on asiaa Herra36sta, Neposen uudesta suhteesta ja Jaatisen erosta Tosimiehen kanssa, muiden onnesta, kuinka se toisen hymy vaikuttaa omaan mieleen ja sydämen hyvinvointiin ja omasta onnellisuudesta.

Tulin eilen perjantaina Niemisen kyydillä kotikotiin kesäksi eli töihin. Ensin iskä lykkäs miulle viime viikonloppuna remppahommia: mummilla ja ukilla on sijoitusasunto, joka pitää laittaa kuntoon eli toisinsanoen voin mennä vitutuspäissäni repimään sinne tapetteja irti. Kummallista kyllä, mutta vitutus on viime aikoina ollut kaukana, pikavitutuksia (= paita kateissa, kengät hiertää, ihmiset hidastelee liikennevaloissa jne.) ei lasketa. Ahdistus on ennemmin ollut läsnä, mutta sitäkin vain tietyissä tilanteissa. Kesän tuleminen on miua piristänyt hurjan paljon ja tuossa tänään iskälle sanoinkin, että miun on jotenkin helpompi hengittää, kun miun ei tarvii murehtii ja ahdistella sunnuntai-iltana takaisin lähtemistä Helsinkiin. Noh jotkut saattaa miettiä, että mitäs vittua mie siellä sitten enää hajoilen, kun on aina niin jyrkkä laskeutuminen takaisin arkeen. Siellä miulla on kuitenkin Syysheinä, Veijaripupu, Sipe ja RahatonSoittaja, jotka tekee miut kuitenkin aika onnelliseksi vaikka näänkin toisia harvemmin kun toisia. Torstaina meillä oli viimeinen koulupäivä ja me ei oikeastaan tehty mitään töitä enää vaan pistettiin vaan paikat kuntoon siivoajia varten, jotta niiden ei tarvitse luikkia miljoonan nojatuolin keskellä moppien kanssa. Torstaina oli myös ekaa kertaa fiilis kahvitauolla, ettei kenelläkään ollut kiire sieltä pois, kaikki syötiin kakut ja kahvit rauhassa ilman hoppuja ja käytiin hyviä keskusteluja. Me jäätiin tavalliseen tapaan VPn ja Sipen kanssa keskustelemaan oikeastaan kaikesta maan ja taivaan välillä, ne keskustelut oli kyllä mieltä avaavia ja ihania näkökulmien vaihtoja. Tuossa aiemmin keväällä kun mietiskelin sitä muuttoa pois ja sit kun mie tajusin VPn ilmeen, että jos mie jätänkin sen tuonne nin se herätti kyllä aika vahvasti ja Sipe on myös miun arjen enkeli tuolla.

Edellinen höpöttelyteksti oli Jaatiselle, koska Jaatisen elämäntilanne muuttu silleen, että Tosimies halusikin erota ja pistää lusikat pussiin ja pillit jakoon. En oo oikein uskaltanut olla oma itseni ihan niin paljoa hänen seurassaan, mutta kyllä siltäkin on pieniä hymyjä irronnut ja kyllä me ollaan soiteltu avautumispuheluita. Samaan aikaan, kun olin matkustamassa Mikkeliin nin Neponen ilmottaa miulle, että hän on tavannut tytön Saikkarin ja ovat treffailleet. Olin siellä bussissa ihan vitun äimänkäkenä, koska KUINKA JUST NYT?? Mietin matkalla kotikotiin hiljaa pään sisällä, että uskomaton elämänkulku: toisen suhde päättyy ja toisen alkaa. Ehkä se on meidän perheessä vakio, että yks seurustelee kerrallaan? Jos Jaatinen ja Neponen meinaa tykittää noita suhteitaan nin missä välissä mie ehdin olla suhteellinen? Noh mie olen kyllä onnellinen Neposen puolesta ja Saikkari oli ihan mukava, kun ne kävi tässä meillä silloin viikko sitten. Se toisen onni on kyllä miunkin onni, hyvä olo tarttuu helposti toisen hymystä ja se saa miun sydämen voimaan hyvin. Jaatisen surua on ollut kamalaa seurata ja Neposen onnea on ollut ihana iloita. Pystyn samaistumaan molempiin kyllä hyvin, suruun ja luopumiseen ja että iloon, onneen siitä miltä tuntuu kun toinen on vieressä ja siulla on perhosia masukka täynnä.

Mie en enää muista mistä me puhuttiin silloisen 

käynnin aikana, mutta miun terapeutti ÄitiRauha sanoi, että keskity niihin tuntemuksiin, ihan vaan vaikka haistelemaan tuoksuja kadulta tai jotenkin siiheen viittaavasti. Se oli kai se kerta, kun olin kirjoittanut asioita, joita haluisin sanoa vielä Haloselle ja olin kirjoittanut sinne, että nykyään mie säpsyn nopeita liikkeitä varsinkin miesten suunnalta ja että mie en ehkä osaa nauttia enää kosketuksista samalla tavalla, kun ennen. Mie oon kyllä siis vielä ihan 120% kosketusihminen, mutta sitten takaraivossa kuitenkin takoo se ajatus, että no mitäköhän tuokin haluaa ja mikä sen seuraava liike on, sit oon kireä kun viulunkieli. Tuoksujen haisteleminen kuulostaa ihan tosi oudolta, mutta mie oon huomannut sen, että kyllä mie teen sitä enkä nyt siis meinaa sitä, että haistelisin tuolla pitkin maita ja mantuja kaikenmaailman kikkareita. Varsinkin miesten tuoksut on miulle heikkous, koska se on vaan käristää aivosulakkeet aivan totaalisesti, Sokoksellakin vältän miesten hajuvesiosastoa ja juoksen sen läpi nenästi kiinni pitäen. Se on ollut aina, kun oon alkanut hiffaamaan tän miesten hienouden (not) ja sen vaikutuksen omaan elämään, että miehet tuoksuu niin saatanan huumaavalle ja sukat alkaa pyörimään kun syysmarjat synnytyselimissä. Jos oon matkalla jonnekin kävelypelillä ja siitä sattuu menemään hyvin pukeutunut mies ja sen perästä jää vaan sellanen hajuvesivana, joka vie mennessään ja seuraavat vartin verran oot ihan nine cloudilla. Se tekee miut tietyllä tavalla onnelliseksi.

Oon monta kertaa miettinyt sitä, että alkaakohan kaikkia 

kyllästyttää miun ainainen jauhaminen Herra36sta, mutta eipä siitä vielä kukaan ole tullut sanonut päin naamaa ainakaan. Tuossa eilen kävin typeränä vilkaisemassa Kellonaisen Facebookkia ja petyin paljon nähdessäni sen, että hän tyttärineen on matkalla Viroon Herra36n kanssa. Kellonainen vei miun unelmat siitä, että tukka hulmuten sen ei-minkään-värisen Bemmin kyydissä kesällä ja se saa ne hymyt takaisin Herra36lta. Me puhuttiin Jaatisen kanssa sen erosta eilen illalla aika pitkään ja pohdittiin taas ensimmäisiä tuntemuksia asiasta ja kysyinkin sitten, että onko sillä ollu tai tullu mitään sellasta tuntemusta, että ne palais vielä yhteen Tosimiehen kanssa joskus. Miulla on kyllä semmonen Herra36sta semmonen tunne. Tai se on ehkä ennemmin sitä, että niiden suhde ei tuu kestämään ja toivon, että sitten jos joskus niin käy nin että sillä on älliä ja munaa tulla myöntämään miulle se asia, että se piti miusta. Sitten miun mieli juonsi taas tiensä siihen ajatukseen, että kellekään ei ikinä sais toivoa mitään pahaa ja pitäis olla toisen puolesta onnellinen. Mie haluisin olla Herra36n puolesta tosi onnellinen, koska siinä on sitä tiettyä isällisyyttä kuitenkin, mutta mie en pysty myöntämään sitä karvasta tappiota irvistämättä ja sitä, että sen syli on nyt jonkun toisen. Ne lähti Viroon ilmeisesti viettämään Teinilapsen synttäreitä ja irvistelin Herra36n äidin kommentille. 36 kuitenkin onnitteli miua, mutta yhtä kylmäkiskoisesti kun Teinilastakin. Oon myös päässäni kuvitellut sellasta, että mitä mie sanoisin sille, jos mie joutuisin kohtaamaan Kellonaisen silmästä silmään? Lähtisinkö vetää nenä pystyssä ja itku silmässä vai olisinko inhottava ja vittumainen oma itseni? Saisinko vaan muuttua mykäks ja murjottaa?