Tulkoon, menköön, jääköön, ihan sama

On taas niin paljon asioita mitä ois kerrottavana, mutta puolet on jäänyt unholaan, tässähän oli juhannuskin välissä. Mutta palataan polttavimpiin puheenaiheisiin miun elämässä. Viime perjantai oli ultimaattisen huono päivä. Päänsärky, itkuherkkyys ja univelka on kombona tosi huono. Olin Keravan kohdilla menossa Helsinkiin, kun kirjotin muutaman mieltä painaneen asian:

”Tässä matkan aikana on taas ehtinyt miettiä kaikkea maan ja taivaan väliltä, esimerkiksi sitä kuinka ikävä miulla on Herra36. Pitsamies on ulkona kuvioista ja se siis lähti miun kanssa kahville korvaukseksi siitä, että me jouduttiin silloin niin pitkään odottamaan niitä ruokia. Aina pitäis luottaa omaan ensimmäiseen intuitioonsa, vähän niinku Yli Aidan-elokuvassa sillä pääjehulla aina kutittaa häntää, jos joku on pielessä.

Oon elänyt viime päivinä ihan taidehistorian ja väsymyksen maailmassa nin unohtelen aika helposti asioita. Oon melkein kokonaan unohtanu Kellonaisen olemassaolon ja sitä kautta sen somejen maaninen stalkkaminen on unohtunut. Noh tänään se kuitenkin putkahti sopivasti mieleen ja päätin samoilla vauhdeilla käydä mulkoilemassa Herra36n Facebookin profiilin. Ja eihän se tuntunut ollenkaan hyvältä. Se oli vaihtanut kansikuvakseen ”Baby on board”-tarran, jonka voi ilmeisesti liimata auton takalasiin ja miusta se on aika wt-kamaa (= white trash). Näytin henkisesti montaa keskisormea ja kieltä, ai että kuinka tämmösinä hetkinä tulee tosi aikuismainen olo. Luureissa soi myös Oku Luukkaisen Retroperjantai, miun uus lempiasia. Mutta kun tässä näitä biisejä kuuntelee nin en vaan saa päästäni sitä mielikuvaa, että me oltais hurjastelemassa Viron maanteitä pitkin kahdestaan.”

Miun oli siis tarkoitus jatkaa tätä kirjoitusta, kunhan pääsisin Alppilaan asti, mutta sitten miun yövieras tulikin melkein samalla oven avauksella. Nimittäin se LappeenrannanInsinööri, kutsutaan häntä vaikka Suloksi. Ollaan siis Sulon kanssa juteltu aika paljon, whatsappissa ja snäpissä. Miulla on siitä ollut ihan hyvä fiilis ja kun tämän kesän piti olla puhtaasti miehetön nin ajattelin, että en ota siitäkään sen suurempia töimaita itselleni. Sanotaan nätisti näin, että vaikka ollaankin pidempään Sulon kanssa jutskailtu nin Pitsamies snadisti kyllä meni ohi, mutta Pitsamies on nyt siis out of this movie nin haluan kyllä tutustua paremmin Suloon. Sulo on muistaakseni saman ikäinen kun mie ja on vähän hönö hyvällä tavalla. Sillä on myös maailman sulosin hymy ja siksi tämä nimi. Hän on pitkä ja vaalea, ihan niinkun miekin. Toki hän introvertti ja mie enemmän ehkä kuitenkin ekstrovertti eli vastakohdat toisilleen.

Olin Helsingissä vähän ennen kymmentä ja kävin kaupassa jotain ruokaa vähän, suunnittelin vielä ehtiväni suihkuun ennen kun Sulo tulee. Sanottakoon nyt vielä sitä, että aina pitäis nähdä julkisella paikalla päiväsaikaan ja kieltämättä edellisten kokemusten perusteella miua hieman friikkas nähdä sitä miun luona, mutta olin myös kertonut Sulolle, että hei miulla on muutama huono kokemus edellisistä jannuista ja kerroin kyllä Halosen tekosista. Se otti ne ihan fine ja kertasin vielä varmuudeksi, että mie haluan nähdä, keskustella ja nukkua eikä niin, että se tulee sinne seksi mielessä, koska se on aika ahdistavaa, että siun luona vierailee mies, joka odottaa tietoisesti seksiä. Mutta miulle ei tullut pahoja viboja ollenkaan ja olin suunnitellut päässäni kaiken, jos joku alkaa tuntua epämiellyttävältä. Miua vähän alussa jännitti, että mitä jos Sulo onkin niin ujo, että se ei sanaa suustaan? Onneksi ne kaikki oli vaan miun omia ajatuksia ja kyllähän meitä molempia jännitti, mutta sitten kun se puhuminen alko lutviutua nin molemmat rentoutu. Kello alko olla jo ihan hiton paljon kun käytiin sit siihen sänkyyn pitkälleen höpöttelemään. Sulo oli todellinen herrasmies ja arvostin kyllä hänen tapaansa kysyä miulta, että mikä fiilis ja että eihän tunnu pahalta. Tuommonen pieni kysymys teki ihan tosi turvallisen olon ja semmosen, että hitsiläinen, se ottaa miut huomioon! Sillä olikin jotain töihommia lauantaina nin se sitten lähti kolmelta yöllä ajamaan vielä takaisin Sipooseen, koska ei saanut osannut rauhottua miun vieressä. Jos totta puhutaan nin en miekään saanut sen vieressä unta. Nousin ylös puoli neljän aikaan vielä syömään pitsan tähteet.

Miulla on tiettyjä pelkoja siitä, että miut jätetään heti kun ollaan saatu se mitä halutaan tai kun en taivukaan siihen tahtoon mitä halutaan. Silloin yöllä se kävi mielessä, kun Sulo varovasti kysy, että suutunko mie jos hän lähtee kotiin nukkumaan. Silloin mietin, että mitä hittoa tää taas on ja olin jo ruoskimassa itteeni, että idiootti miks teet tän taas, mutta sitten järkiinnyin ja ajattelin, että ehkä sen oikeesti pitää olla skarppina ja ehkä miun ei vaan kannata vetää tälläsestä asiasta mitään pultteja turhaan. Ja Sulo kuitenkin vielä istahti sängylle ja kysyi, että millon mie oon seuraavan kerran tulossa Helsinkiin, että haluisinko mie nähdä tai jotain nin se sit rauhotti miun mieltä vähän. Sanoin myös sille, että laittaa vielä viestiä, että on varmasti päässy perille asti ehjänä. Laittoi se myös seuraavana aamuna viestiä nin siitä mie sit otin hinttiä sen verran, että noh ehkä se ei miua ”jätä”. Nää pelkotilat on ihan höpöhöpöhommia, koska vaikka sitä kuinka itelleen uskottelee, että ei tässä oo mitään hätää ja ei se haittaa vaikka tuleekin askelia taaksepäin. Tulkoon, menköön, jääköön, ihan sama, mutta silti se vaan aina vähän itkettää ja tuntuu pahalta sielussa. Toki vieläkin hoen sitä itselleni, että en ihastu tai ota nyt tästä mitään pilvilinnoihin lentolippua, vaan oon vaan ”kiinnostunut”-nimikkeellä. Ugh, että elämä on vaikeeta.

Palataanpa hetkeksi Pitsamieheen ja meidän kahveihin. Kahviteltiin siis tuossa parisen viikkoa sitten keskiviikkona ja miua hermostutti ihan todella paljon hänen tapaaminen, ehkä siitä syystä, koska olin viimeks humalassa ja en ehkä iiiihan tarkalleen muistanut sen kasvojen piirteitä. Noh se olis tarjonnut miulle kuitenkin kahvit ja niin edespäin, mutta halusin olla itsenäinen nainen ja maksoin Vichyni itse. Ne kahvit oli ehkä mielenkiintosimmat ikinä. Me puhuttiin uskonnoista ja sen kulttuurijuurista, se oli ihan uskomattoman mielenkiintosta. Sit me puhuttiin siitä mitä se meinaa tehdä tulevaisuudessa ja vähän lemmikeistä. Miusta se meni niin koriin, ku voi vaan mennä, mutta selvästi hänellä ei ollut mitään kiinnostuksen ajatuksia miua kohtaan. Laitoin sille viikon jälkeen kahvitteluista tuossa torstai-iltana viestiä, että oisko se halunnu lähtee uudestaan ja laitoin vielä, että se voi kyllä ihan reilusti kieltäytyä myös, sieltä tuli melkein bumerangina vastaus, että kiitos, mutta ei kiitos. Okei, ei harmita, mutta harmitti kuitenkin silti vaikka makasin jääkylvyssä pitämässä itseni täysin coolina ja stressittömänä. Laitoin myös koko pipon täyteen jäitä ja silti kaihersi hieman. Mutta I´m cool with it now ja leuka kohti uusia juttuja. Tän opetus oli selvästi se, että ne spontaanit ja itsevarmat kivekset on myös hyvä olla käden ulottuvilla.

Sitten Herra36. Se laittoi juhannuksena varaäidille toivotukset ja sitten, kun mie tarkistin omat viestini nin ei mitään. Toki nyt se ehkä alkaa kääntyä jo pikkuhiljaa siihen, että hei good luck with your new family and never talk to me again vaikka tekisi mieli nähdä sitä. Toisaalta myös vaan siitä ilosta, että voin vaan ignoorata sen totaalisesti. Silloin kun kävin sitä stalkkaamassa nin mietin, että nyt mie haluisin sen poistaa kavereista ja olla täysin autuaan tietämätön sen elämästä. Eilen oltiin saunomassa tuolla varaäidillä viereisessä kunnassa ja siellä oli myös iskän yks työkaveri, joka on myös virolainen. Niin kummallista, että miulle tuli koko ajan flashbackeja siitä tavasta puhua tai elehtiä. Ihan ku kaks marjaa Herra36n kanssa. Vaikka miulla olikin sitä silloin bussimatkalla ikävä nin se ei siltikään poista sitä tosiasiaa, että se kyllä teki niin nilkkimäisesti. Ja se asia on myös out of this movie. Sallin itselleni sen, että ikävä saa tulla ja mennä, koska se kuuluu ihmisen perustunteisiin, mutta kunhan se menee myös pois.

Vaikka miulla on tässä taas rautoja hellalla nin silti miulla on aika kevyt olo. Tänään tipahdin hetkeks aikaa sille harmaalle alueelle, josta voi tipahtaa sinne vesikuoppaan tai hitaasti nousta taas paistattelemaan aurinkoon. Hetkittäin tulee ahdistunut olo, mutta se kyllä menee myös poiskin. Tää kesä on ollut tosi kivaa aikaa vaikka miua vähän pelottaakin tää ajankulku, ollaan kuitenkin jo heinäkuussa. Tosin tuo tämän hetkinen taidehistorian-kouluprojekti on vienyt osan miun mielenkiinnosta ja ehkä tuo Sulokin kiinnostaa sen verran, että olis kiva nähdä uudestaan. Luotetaan tähän kevyeen oloon ja tapaillaan ystäviä tän kesän ajan ennenkun syysväsymys vie kaikki mehut ja on aika vetäytyä horrokseen. Eikä murehdi miehiä sen enempää kun on tarvis.