Espanjalainen saukkohylje papukaijan puheominaisuuksilla
Heräsin
viime torstaina jo poikkeuksellisesti kaheksan aikaan, koska piti
nousta vanhuuspissalle. Oon vakuuttunu siitä, että tarviin enemmän
unta talviaikaan, kun kesäisin jaksaa riekkua vaikka kuinka pitkään.
Näin talvisin se raja tulee hirmu herkästi vastaan ja muutenkin,
kun on unirytmi ihan päin hevonkuusta. Toki olin sopinut myös
tapaamisen (jota koitin tehokkaasti vältellä), joten oli ihan hyvä
herätä ”ihmisten aikaan”. Päätin sitten tuossa tekeväni
äitin joululahjaa, kun vilkuilin vielä parven suuntaan
nukkumisaikeet mielessäni. Eksyinkin sen sijaan Yle Areenaan
ettimään yhtä sarjaa, johon sattumalta iskin silmäni
keskiviikkona silmäni kanavahyppelyllä Yle Femmalta. Sarja on siis
nimeltää Velvet – muotitalon tarina ja harmittaa ihan
pirusti, että havahdun aina vähän liian myöhään näihin
sarjoihin ja ensimmäisen kauden 16 ekaa jaksoa ei näy enää
siellä. Eka jakso minkä katoin oli ykköskauden viimenen ja teki
mieli vollottaa, kun Alberto meni jonkun ihmeheitukan kanssa
naimiaisiin eikä Anan kanssa. Se Alberto on kyllä pirun kuuma,
mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että se hylkäs Anan ja otti
Christinan. Noi espanjalaiset on kyllä hirmusen kovia suutelee ja on
tommosia, et ne menee suoraan iholle vaikka olis tuiki tuntematon
ihminen (oon varmasti siellä entisessä elämässä espanjalainen saukkohylje niillä puheominaisuuksilla, toteemieläin siis selvillä). Espanjalaisissa sarjoissa tuo mieskauneus myös loistaa aika
kirkkaasti, myös tässä Velvetissäkin. Laitan teille tähän kuvat
pällisteltäviksi ihan vaan päivienne iloksi.
Tässä on siis Miguel Ángel Silvestre eli Alberto. Kukapa nyt ei haluaisi tuollasen uroksen vierestä herätä aamuisin?😵
Öö kuka voi noita silmiä ja tuota hymyä vastustaa?😍
Maxi Iglesias eli Maximiliano "Max" Expósito, puumanaisen kanssa heilasteleva nuorukainen. Fiksu ja kuumotteleva, mies miun makuun.
Javier Rey eli Mateo Ruiz Lagasca, Alberton paras kamu ja 'oikea käsi'. Sitoutumiskammonen, mutta Clara onnistu sen kesyttämään. Aika velmu tyyppi viiksineen!
Tuo parta kyllä pukee Javieria erihyvin..
Ja vielä viimeisimpänä mieskauneutena Peter Vives aka Carlos Alvares, Anan deittimies. Alberto vetää varmaan sitäkin turpaan jossain vaiheessa, kun saa selville :D
Muita
hyviä sarjoja Espanjasta (tai lähimailta) on esim. Sairaan
kaunis elämä, Serranon perhe (ja Tuhkimotarina,
mut menin tarkistamaan tän alkuperää hakusanalla ”spanish tv
show where is fat girl” ja silti olin väärässä, on
venezuelalainen sarja). Espanjalaiset on hirmu räjähtäviä ja
sähikäisiä näissä sarjoissa tunteineen. Tulta, tappuraa ja
ilotulituksia. Viinikarahvit seinään, tiukka tuijotus ja sit leveä
kädenpyyhkäsy pöytätasoa pitkin, jotta siihen tulee tilaa.
Vilkasu toisiinsa ja sit ne hyökkää toistensa kimppuun ku eläimet.
Koko sarjat hurjaa suutelointia, ainakin tämä Velvet. Se hurja
suutelointi iskee aina ku kunnon vasen alakoukku vatsaan ja se saa
aina miettimään, että onko sellasta oikeesti parisuhteissa?
Niinkun for real? Onko typerää edes haaveilla sellaisista? Mie
ajadun mukaan aina kaikkiin rakkaustarinoihin ja sillai pienesti
salaisesti toivon sitä, että miekin saisin sellasen
haavemaailmarakkaustarinan, kaikki olis meille kateellisia vähän
niinkäköö William ja Kate. Se on ehkä vähän lapsellista, mut
miusta se on ainakin tavottelemisen arvonen asia.
Tää
tapaaminen oli siis yhden kaverin kanssa, jota koitin rumasti
vältellä viimeiseen asti, kunnes en voinu enää kieltäytyä (tässä tulee myös se itsekkyys vastaan, mikä siinä on niin vaikeaa kieltytyä, jos ei halua?).
Tiedän miten rumalta se kuulostaakaan, mutta jos mietitte sitä,
että ne ootte lähteny kiirettä pakoon pois täyteen hiljaisuuteen
ja sitten te joutuisitte kuuntelemaan minä sitä minä tätä. Oon
varmaan taantunut ihan lapsen tasolle, kun miulla ei tällä hetkellä
riitä kiinnostus oikeasti asioihin. Harmittaa, kun äitikin kanssa
kaupassa olin ihan omissa maailmoissani, kiukuttelin varmaan pääni
sisällä jotain viime aikaista shaibaa nin kun miulta ei saanut
kunnon vastausta. Toivottavasti äiti ei luullut, ettei miua
kiinnosta :(. Mutta siis tähän tapaamiseen, ollaan siis oltu jo
muutama vuosi kavereita ja viimeksi häntä oli ihan kiva nähdä,
kun oli pidempi tauko näkemisestä. Hänellä on nykyään
poikaystävä elämässään, oon toki onnellinen hänen puolestaan,
mutta silleen oon suhteellisen täynnä sitä hehkutusta. Mie
kuulostan ihan tosi paskalta tyypiltä, mut jossain vaiheessa
miullakin tulee raja vastaan. Mie oon myös tavannut sen poikaystävän
ja hyö ovat tosi hyvä pari, mut edelleen miulla särähtää
korvaan se miten ihmiset puhuu toisilleen. Siis jos ollaan
parisuhteessa nin ymmärrän kyllä, ettei se ole aina ruusuilla
tanssimista, mutta mie kyllä vetäisin kasvimaat nenääni jos miua
sanottais läpällä kusipääks tai paskapääks tms. Kyllähän me
nyt tyttöjen kanssa (SH& Raputyttö = RP) vittuillaan ja ollaan semmosia, et
lauotaan juttuja, mutta meissä on se ero, et mie ainakin sit heitän
siihen loppuun jotain asiaa lieventävää tai että ”ei nyt
oikeasti, mie rakastan siua” tai jompikumpi vastaa, että minäkin
sinua. Sitten sekin oli aika hönöä, kun tämä kaveri selitti
siitä kuinka hänen kumppani (sanotaan niitä vaikkapa nyt sitten
Tiinaksi ja Timoksi) nukkuu yhdessä, että kuinka se ahdistaa. Tiina
selitti jotain siitä kuinka Timo pitää niin tiukasti kiinni, että
henki loppuu, kuulosti hieman siltä, että vinttura miten se
ahdistaa tai sillä tavalla negativiisesti. Miulla tipahti leuka taas
lattiaan ja huusin pääni sisällä, että: ”DUDE MIE TEKISIN MITÄ
VAAN JOTTA SAISIN JONKUN PITÄMÄÄN MIUSTA NIIN KOVAA KIINNI, ETTÄ
MUUTTUISIN SINISEKSI!?” Siinä sitten taisin jotain sarkastisesti
heittää, että voi kunpa miullakin olis tuollasta, miksei ihmiset
tajua sitä kuinka helmityyppien kans ne saa nukkua??? Ja miusta se
on vaan ihan käsittämätöntä puhua tuolla tavalla toiselle
ihmiselle, jonka kanssa jakaa sänkynsä. Annan tässä kirjallisen
luvan, että saatte heittää minua joulutortulla tai lyödä metrin
halolla takaraivoon, jos ikinä puhun tuolla tavalla sitten miun
tulevaisuuden kumppanista. Sen mie myös ymmärrän, että jos toinen
on ottanut päähän jollain tasolla, et sillon kiukuspäissään
tulee sitten sanottua kavereille, että voi vinttura, kun tuo ottaa
päähän. Fine, mut kusipääks sanominen ei oo miusta kivaa, ei
edes läpällä. Varsinkaan kun tiedän sen Timon ja miusta se
vaikutti ihan kunnon tyypiltä. Ehkä se on niiden tapa puhua
toisilleen, mutta sen verran oon sitä kattonu, että nykyään mie
tiedän et miun parisuhteessa ei ainakaan puhuta noin tai se on mies
vaihtoon.
Toinen
tapaus on sitten yksi toinen pariskunta, suhteellisen läheinen jopa
ja siksi se harmittaakin vielä enemmän. Tunnen siis tämän
miespuolisen henkilön Matin ennestään ja tämä nainen Maija tuli
sit kuvioihin jäljestäpäin (tosi omaperäistä nimien kanssa, i
know). Mutta siis tässä on vähän sama tilanne, ku tuossa
edellemainitussa suhteessa. Maija puhuu tosi, tosi rumasti Matille ja
yhteisissä illanistujaisissakin huudetaan haista
vittua ja muuta semmosta mukavata. Miusta se on vaan niin tosi vitun
hyi. Matti on ehkä vähän suoraansanottuna tossun alla ja särkee
kuunnella sitä sättimistä, koska se ei ole sitä ansainnut millään
tasolla. ”Töissä sä voit olla kyllä mua ylempi, mutta kunhan
kotona muistat sitten kuka määrää kaapin paikan”, ”En varmana
käytä koiraa pihalla, sun vuoros” ja ”Niin missäs se sun
oppari onkaan? Mä sentään valmistuin jo vuosi sitten” on ihan
tosi ikävää kuultavaa ja sitten kun miettii, että ne vasta osti
asunnon yhdessä. Alistaminen ja toisen pompottaminen ei oo millään
muotoa parisuhteessa hyväksyttävää ja mie en usko, että
sellaiset parisuhteet kestää missä toinen osapuoli on ajettu niin
ahtaalle, ettei sillä enää sitten loppujen lopuksi pää kestä. Jotkut ihmiset on
sellaisia, ettei ne sano vastaan jos tuntuu pahalta ja silloin tekisi
mieli juosta siihen väliin ja huutaa, että älä sano noin
toiselle. Mikä siinä on nykyään niin vaikeaa puhua toisesta
kauniisti? Ei se ole mitään heikkoutta jos myöntää, että
rakastaa toista ja haluaa olla sille toiselle ihan saman arvonen. Tää
oikeestaan vähän suututtaa jopa, koska se on niin väärin. En voi
korjata kaikkien ihmisten välisiä suhteita, mutta en mie siltä
osaa silmiä sulkeakkaan.
Tämmöset
tilanteet saa aina vaan huokasemaan helpotuksesta siinä mielessä,
että onneks miulla ei sittenkään ole parisuhdetta. Niistä ottaa
semmosia pro tippejä korvan taakse, että sittenkun se suhde on
joskus ajankohtainen nin tuollanen mie en ainakaan halua olla tai
noin mie en ainakaan halua sanoa toiselle. Voin sen kyllä ihan
suoraan myöntää, että miun kanssa tulee olemaan haastavaa
iloineni ja suruineni, mutta vaikka kuinka miua vituttais ja ottais
päähän nin mieluummin heitän vaikka sen lasin lattialle, kun
sanon jotain tosi rumaa. Toisaalta en osaa raivota, kun itken vaan
vitutuksenkin :D Vääryys rakkaudessa saa miut jotenki aina pois
tolaltani ja sit jään miettimään, että oikeasti miksi ihmiset
elää huonoissa parisuhteissa vai eikö ne vaan tajua sitä itse?
Yksi asia myös mikä sieppaa jonkun verran on se, että asiat
osataan myös laittaa kännin piikkiin. Tai oikeastaan se, ettei
sitten voida myöntää, että tehtiin väärin alkoholin vaikutuksen
alaisena. Puhuttiin tästä äidin ja Jaatisen kanssa saunassa, että
iskä tekee sitä toisinaan ja siksi mie en pidä siitä.
”Maanantaina lähetään viemään eropaperit virastoon” on jääny
ikuisesti pienen Kesäheinän korviin soimaan. Pitää nostaa äitille
hattua siitä, että se on jaksanu tuota kuunnella aika hiton
pitkään. Rähinäkännit on ihan varmaan tuttua kaikille, mutta mie
vihaan sitä sydämmeni pohjasta, koska se vaan saa miulle sellasen
olon, että minä olen siitä jollain tavalla vastuussa ja MIUN pitää
paikata ne sanomiset jotenkin sille toiselle, peitellä niin
sanotusti rikoksen jälkiä. Se anteeksipyytäminen on semmonen juttu
myös mikä miun on pitänyt opetella hyvissä määrin, koska se ei
oo kaikille ihan itsestäänselvyys. Muttei sitä kuulu viljellä
liikaakaan, ettei se menetä merkitystään. Tää rähinäkänni +
anteeksipyytämättömyys on uskomaton yhdistelmä ja sillä saa
paljon vahinkoa aikaan. Tämäkin kombo on tuttua iskän kautta ja
siksi ne kai on semmosia mitä ite ei ikinä halua tehdä. Eikös se
sanonta mene jotenkin ”Drunk words are sober thoughts”, mutta ne
pitäisi osata sitten pyytää anteeksi, jos on pahottanut toisen
mielen. Oon nykyään tosi huono juomaan mitään päihdyttävää,
kun se on alkanu maistua pahalta ja se, että mie en halua itestäni
taakkaa kellekkään. Miua joskus aiemmin hävetti se kuinka paljon
mein sukulaiset/tuttavapiiri käyttää alkoholia, olipa sitten joulu
tai juhannus. Nykyään en enää, koska mie voin tehdä itse sen
valinnan jäänkö sitä sekoilua kattomaan ja juonko itse.
Tää kuvaa sitä kaaoksen hallintaa miun pään sisällä, kun koitan pitää kaikki tyytyväisenä..
Palatakseni
vielä ihan alkuperäiseen juttuun eli Velvettiin ja miun unelmiin.
Velvet on kyllä melkein täydellinen sarja; hauskasti soljuva kieli,
juonena kielletty rakkaus ja sitä hurjaa suutelointia. Tästä mie
pääsisin vellomaan taas Vähälaktoosiin, koska se oli miulle taas
yks uus ”ensimmäinen kerta”-juttu. Lemmenkipee on ihan tosi
väärä sana miua kuvaamaan, mutta mie haluisin tosi kovasti
parisuhteen. En sano, että se tois miulle onnen ja pelastais miun
elämän, koska sitten mie pistäisin taas oman onneni toisen ihmisen
käsiin ja sillä olis ylivalta siinä mielessä, sitten se vois
tahtoessaan pistää sen täysin pirstaleiksi.
Velvetissä
Alberto rakastaa siis Anaa, on rakastanu pienestä lähtien, kun
molemmat kasvoi siellä muotitalossa, jonka Alberton isä omisti.
Sitten se Al:n isä lähetti Al:n Lontooseen kasvamaan ja Ana jäi
muotitaloon. En tiedä mitä siinä ekan kauden alussa on tapahtunu,
kun en oo niitä jaksoja nähnyt, mutta ne ilmeisesti koitti mennä
naimisiin, mut Ana jätti Alberton alttarille(?). Mutta siitä näkee
koko ajan kuinka se kattoo Anaa vaikka se on naimisissa toisen naisen
kanssa, miusta sekin kertoo myös aika paljon jos tyyppi vetää Anan
mahdollisia kosiskelijoita käkättimeen OMISSA
polttareissaan, että ei oo ihan vielä kaikki tunteet viilentyny.
Sen verran tiedän, et ne menee lopussa yhteen ja saa lapsia. Happy
happy joy joy, all good everything (hyi, siteerasinko just
Cheekkiä?). Mie rakastan onnellisia loppuja ja siks sitä aina
toivoiskin omille helmeille niitä. Aina tekis mieli vetää niitä
tyyppejä olan takaa nenään niin kovaa, ku käsistä lähtee, jotka
satuttaa tai tekee väärin niille helmeille. Hyvä esimerkki on
tästä erään todella läheisen ihmisen suhde varattuun mieheen. Se
mies on vieläkin totaalikusipääemäsianperäsuolenameeba (meidän
kesken piece of shit=POS) vaikka eivät ole olleet tekemisissä
varmaan 2-3 vuoteen, mutta se hetki määrittää sen kusipäisyyden,
ku sie lohdutat sitä siun helmeä keskellä yötä sängyssä ja
itket samalla ite, kun siusta tuntuu niin pahalle sen toisen
puolesta. Käytiin joskus myös POSin työpaikalla hakemassa jotain
nin tää helmi sanoi jälkeenpäin miulle, että häntä vähän
pelotti, että heitänkö POSsia patterilaatikolla vai
kokoontaitettavalla sateenvarjolla. Myönsin, että se
patterilaatikko kävi mielessä. Oon sanonukkin, että jos miulle
olis kaksi luotia haulikossa ja rivissä Trump, piece of shit ja
Saara Aalto nin käyttäisin ne kaksi luotia POSsiin silmää
räpäyttämättä.
Tiedän
mitä haluun siltä toiselta ihmiseltä ja toisaalta en tiedä yhtään
mitään mitä haluan. Oon ihan toivoton romantikko ja pystyisin
varmaan rakastamaan jonkun hengiltä. Vaikka mie en tiedä mitä
rakkaus edes on tai miten sitä käytetään. Vestan Anteeksi-biisi
on aika hyvä kertomaan tätä ajatusta. Miun verkkokalvoille on
palanu kaikista leffoista ja sarjoista kaikkia kuvia siitä
rakkaudesta mihin oon tainnut itsekkin ihastua, mm. Velvet ja Me
Before You. Luen myös toisinaan
aika paljon ja yleensä se on sitä rakkaushömppää vaikka ne
myydään kansalle 'eroottisena kirjallisuutena', musiikki myös
buustaa aika tehokkaasti tätä miun kaipuuta jonkun kainaloon
rakastettavaksi. Ainakun tälläsen ajatuksen kertoo ääneen nin
heti perään tulee nurinaa ja mussutusta siitä, että onhan siulla
perhe ja kaverit, jotka siua rakastaa nin on kyllä, mutta harvemmin
niitä
voi pussailla taikka
viedä tomuttamaan peittoja vaakatasossa (jätetään sukurutsaus
jenkkien redneckeille)! On ystävä-/perherakkautta ja romanttista
rakkautta, kaksi täysin eri asiaa. Tää asia on ihan hirmu vaikea
jäsentää konkreettiseksi asiaksi, mutta kyllä se on ihan eri
maata vaikka äidin kainalossa kattomassa elokuvaa kotikotona, kun
maata jonkun romanttisessa mielessä ajatellun tyypin kainalossa, kun
se pieni ihastus kutkuttelee sukkia pyörimään. Toisen ihmisen
läheisyys on myös ehkä parasta ruokaa toisen ihmisen psyykkeelle
ja miulle se on melkein
yhtä hyvettiherkkulia, kun Arnoldsin donitsit tai mozzarellatikut.
Voisin luopua vaikka seksistä ja alkoholista 2 vuodeksi, jos voisin
paikata aina sen sillä, että pääsen jonkun toisen iholle. Sitä
ei ehkä tajua kuinka iso juttu se voi olla toisille, mutta miulle
esim. se että mie pääsen kainaloon ja miua hipsutetaan ja
pussaillaan ja pidetään hyvänä on ehkä vielä tärkeämpää,
kun se että joku sais miut tulemaan. Pitää nyt vaan tirpoa tässä
eteenpäin ja luottaa siihen, että kyllä se Alberto vielä vastaan tulee. Heikki Petrellkin käy 💖
😭😭😭😭😭😭😭😭
Kommentit
Lähetä kommentti