Espanjalainen saukkohylje papukaijan puheominaisuuksilla

Heräsin viime torstaina jo poikkeuksellisesti kaheksan aikaan, koska piti nousta vanhuuspissalle. Oon vakuuttunu siitä, että tarviin enemmän unta talviaikaan, kun kesäisin jaksaa riekkua vaikka kuinka pitkään. Näin talvisin se raja tulee hirmu herkästi vastaan ja muutenkin, kun on unirytmi ihan päin hevonkuusta. Toki olin sopinut myös tapaamisen (jota koitin tehokkaasti vältellä), joten oli ihan hyvä herätä ”ihmisten aikaan”. Päätin sitten tuossa tekeväni äitin joululahjaa, kun vilkuilin vielä parven suuntaan nukkumisaikeet mielessäni. Eksyinkin sen sijaan Yle Areenaan ettimään yhtä sarjaa, johon sattumalta iskin silmäni keskiviikkona silmäni kanavahyppelyllä Yle Femmalta. Sarja on siis nimeltää Velvet – muotitalon tarina ja harmittaa ihan pirusti, että havahdun aina vähän liian myöhään näihin sarjoihin ja ensimmäisen kauden 16 ekaa jaksoa ei näy enää siellä. Eka jakso minkä katoin oli ykköskauden viimenen ja teki mieli vollottaa, kun Alberto meni jonkun ihmeheitukan kanssa naimiaisiin eikä Anan kanssa. Se Alberto on kyllä pirun kuuma, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että se hylkäs Anan ja otti Christinan. Noi espanjalaiset on kyllä hirmusen kovia suutelee ja on tommosia, et ne menee suoraan iholle vaikka olis tuiki tuntematon ihminen (oon varmasti siellä entisessä elämässä espanjalainen saukkohylje niillä puheominaisuuksilla, toteemieläin siis selvillä). Espanjalaisissa sarjoissa tuo mieskauneus myös loistaa aika kirkkaasti, myös tässä Velvetissäkin. Laitan teille tähän kuvat pällisteltäviksi ihan vaan päivienne iloksi.

Tässä on siis Miguel Ángel Silvestre eli Alberto. Kukapa nyt ei haluaisi tuollasen uroksen vierestä herätä aamuisin?😵

Öö kuka voi noita silmiä ja tuota hymyä vastustaa?😍

Maxi Iglesias eli Maximiliano "Max" Expósito, puumanaisen kanssa heilasteleva nuorukainen. Fiksu ja kuumotteleva, mies miun makuun.

Javier Rey eli Mateo Ruiz Lagasca, Alberton paras kamu ja 'oikea käsi'. Sitoutumiskammonen, mutta Clara onnistu sen kesyttämään. Aika velmu tyyppi viiksineen!

Tuo parta kyllä pukee Javieria erihyvin..

Ja vielä viimeisimpänä mieskauneutena Peter Vives aka Carlos Alvares, Anan deittimies. Alberto vetää varmaan sitäkin turpaan jossain vaiheessa, kun saa selville :D

Muita hyviä sarjoja Espanjasta (tai lähimailta) on esim. Sairaan kaunis elämä, Serranon perhe (ja Tuhkimotarina, mut menin tarkistamaan tän alkuperää hakusanalla ”spanish tv show where is fat girl” ja silti olin väärässä, on venezuelalainen sarja). Espanjalaiset on hirmu räjähtäviä ja sähikäisiä näissä sarjoissa tunteineen. Tulta, tappuraa ja ilotulituksia. Viinikarahvit seinään, tiukka tuijotus ja sit leveä kädenpyyhkäsy pöytätasoa pitkin, jotta siihen tulee tilaa. Vilkasu toisiinsa ja sit ne hyökkää toistensa kimppuun ku eläimet. Koko sarjat hurjaa suutelointia, ainakin tämä Velvet. Se hurja suutelointi iskee aina ku kunnon vasen alakoukku vatsaan ja se saa aina miettimään, että onko sellasta oikeesti parisuhteissa? Niinkun for real? Onko typerää edes haaveilla sellaisista? Mie ajadun mukaan aina kaikkiin rakkaustarinoihin ja sillai pienesti salaisesti toivon sitä, että miekin saisin sellasen haavemaailmarakkaustarinan, kaikki olis meille kateellisia vähän niinkäköö William ja Kate. Se on ehkä vähän lapsellista, mut miusta se on ainakin tavottelemisen arvonen asia.

Tää tapaaminen oli siis yhden kaverin kanssa, jota koitin rumasti vältellä viimeiseen asti, kunnes en voinu enää kieltäytyä (tässä tulee myös se itsekkyys vastaan, mikä siinä on niin vaikeaa kieltytyä, jos ei halua?). Tiedän miten rumalta se kuulostaakaan, mutta jos mietitte sitä, että ne ootte lähteny kiirettä pakoon pois täyteen hiljaisuuteen ja sitten te joutuisitte kuuntelemaan minä sitä minä tätä. Oon varmaan taantunut ihan lapsen tasolle, kun miulla ei tällä hetkellä riitä kiinnostus oikeasti asioihin. Harmittaa, kun äitikin kanssa kaupassa olin ihan omissa maailmoissani, kiukuttelin varmaan pääni sisällä jotain viime aikaista shaibaa nin kun miulta ei saanut kunnon vastausta. Toivottavasti äiti ei luullut, ettei miua kiinnosta :(. Mutta siis tähän tapaamiseen, ollaan siis oltu jo muutama vuosi kavereita ja viimeksi häntä oli ihan kiva nähdä, kun oli pidempi tauko näkemisestä. Hänellä on nykyään poikaystävä elämässään, oon toki onnellinen hänen puolestaan, mutta silleen oon suhteellisen täynnä sitä hehkutusta. Mie kuulostan ihan tosi paskalta tyypiltä, mut jossain vaiheessa miullakin tulee raja vastaan. Mie oon myös tavannut sen poikaystävän ja hyö ovat tosi hyvä pari, mut edelleen miulla särähtää korvaan se miten ihmiset puhuu toisilleen. Siis jos ollaan parisuhteessa nin ymmärrän kyllä, ettei se ole aina ruusuilla tanssimista, mutta mie kyllä vetäisin kasvimaat nenääni jos miua sanottais läpällä kusipääks tai paskapääks tms. Kyllähän me nyt tyttöjen kanssa (SH& Raputyttö = RP) vittuillaan ja ollaan semmosia, et lauotaan juttuja, mutta meissä on se ero, et mie ainakin sit heitän siihen loppuun jotain asiaa lieventävää tai että ”ei nyt oikeasti, mie rakastan siua” tai jompikumpi vastaa, että minäkin sinua. Sitten sekin oli aika hönöä, kun tämä kaveri selitti siitä kuinka hänen kumppani (sanotaan niitä vaikkapa nyt sitten Tiinaksi ja Timoksi) nukkuu yhdessä, että kuinka se ahdistaa. Tiina selitti jotain siitä kuinka Timo pitää niin tiukasti kiinni, että henki loppuu, kuulosti hieman siltä, että vinttura miten se ahdistaa tai sillä tavalla negativiisesti. Miulla tipahti leuka taas lattiaan ja huusin pääni sisällä, että: ”DUDE MIE TEKISIN MITÄ VAAN JOTTA SAISIN JONKUN PITÄMÄÄN MIUSTA NIIN KOVAA KIINNI, ETTÄ MUUTTUISIN SINISEKSI!?” Siinä sitten taisin jotain sarkastisesti heittää, että voi kunpa miullakin olis tuollasta, miksei ihmiset tajua sitä kuinka helmityyppien kans ne saa nukkua??? Ja miusta se on vaan ihan käsittämätöntä puhua tuolla tavalla toiselle ihmiselle, jonka kanssa jakaa sänkynsä. Annan tässä kirjallisen luvan, että saatte heittää minua joulutortulla tai lyödä metrin halolla takaraivoon, jos ikinä puhun tuolla tavalla sitten miun tulevaisuuden kumppanista. Sen mie myös ymmärrän, että jos toinen on ottanut päähän jollain tasolla, et sillon kiukuspäissään tulee sitten sanottua kavereille, että voi vinttura, kun tuo ottaa päähän. Fine, mut kusipääks sanominen ei oo miusta kivaa, ei edes läpällä. Varsinkaan kun tiedän sen Timon ja miusta se vaikutti ihan kunnon tyypiltä. Ehkä se on niiden tapa puhua toisilleen, mutta sen verran oon sitä kattonu, että nykyään mie tiedän et miun parisuhteessa ei ainakaan puhuta noin tai se on mies vaihtoon.

Toinen tapaus on sitten yksi toinen pariskunta, suhteellisen läheinen jopa ja siksi se harmittaakin vielä enemmän. Tunnen siis tämän miespuolisen henkilön Matin ennestään ja tämä nainen Maija tuli sit kuvioihin jäljestäpäin (tosi omaperäistä nimien kanssa, i know). Mutta siis tässä on vähän sama tilanne, ku tuossa edellemainitussa suhteessa. Maija puhuu tosi, tosi rumasti Matille ja yhteisissä illanistujaisissakin huudetaan haista vittua ja muuta semmosta mukavata. Miusta se on vaan niin tosi vitun hyi. Matti on ehkä vähän suoraansanottuna tossun alla ja särkee kuunnella sitä sättimistä, koska se ei ole sitä ansainnut millään tasolla. ”Töissä sä voit olla kyllä mua ylempi, mutta kunhan kotona muistat sitten kuka määrää kaapin paikan”, ”En varmana käytä koiraa pihalla, sun vuoros” ja ”Niin missäs se sun oppari onkaan? Mä sentään valmistuin jo vuosi sitten” on ihan tosi ikävää kuultavaa ja sitten kun miettii, että ne vasta osti asunnon yhdessä. Alistaminen ja toisen pompottaminen ei oo millään muotoa parisuhteessa hyväksyttävää ja mie en usko, että sellaiset parisuhteet kestää missä toinen osapuoli on ajettu niin ahtaalle, ettei sillä enää sitten loppujen lopuksi pää kestä. Jotkut ihmiset on sellaisia, ettei ne sano vastaan jos tuntuu pahalta ja silloin tekisi mieli juosta siihen väliin ja huutaa, että älä sano noin toiselle. Mikä siinä on nykyään niin vaikeaa puhua toisesta kauniisti? Ei se ole mitään heikkoutta jos myöntää, että rakastaa toista ja haluaa olla sille toiselle ihan saman arvonen. Tää oikeestaan vähän suututtaa jopa, koska se on niin väärin. En voi korjata kaikkien ihmisten välisiä suhteita, mutta en mie siltä osaa silmiä sulkeakkaan.

Tämmöset tilanteet saa aina vaan huokasemaan helpotuksesta siinä mielessä, että onneks miulla ei sittenkään ole parisuhdetta. Niistä ottaa semmosia pro tippejä korvan taakse, että sittenkun se suhde on joskus ajankohtainen nin tuollanen mie en ainakaan halua olla tai noin mie en ainakaan halua sanoa toiselle. Voin sen kyllä ihan suoraan myöntää, että miun kanssa tulee olemaan haastavaa iloineni ja suruineni, mutta vaikka kuinka miua vituttais ja ottais päähän nin mieluummin heitän vaikka sen lasin lattialle, kun sanon jotain tosi rumaa. Toisaalta en osaa raivota, kun itken vaan vitutuksenkin :D Vääryys rakkaudessa saa miut jotenki aina pois tolaltani ja sit jään miettimään, että oikeasti miksi ihmiset elää huonoissa parisuhteissa vai eikö ne vaan tajua sitä itse? Yksi asia myös mikä sieppaa jonkun verran on se, että asiat osataan myös laittaa kännin piikkiin. Tai oikeastaan se, ettei sitten voida myöntää, että tehtiin väärin alkoholin vaikutuksen alaisena. Puhuttiin tästä äidin ja Jaatisen kanssa saunassa, että iskä tekee sitä toisinaan ja siksi mie en pidä siitä. ”Maanantaina lähetään viemään eropaperit virastoon” on jääny ikuisesti pienen Kesäheinän korviin soimaan. Pitää nostaa äitille hattua siitä, että se on jaksanu tuota kuunnella aika hiton pitkään. Rähinäkännit on ihan varmaan tuttua kaikille, mutta mie vihaan sitä sydämmeni pohjasta, koska se vaan saa miulle sellasen olon, että minä olen siitä jollain tavalla vastuussa ja MIUN pitää paikata ne sanomiset jotenkin sille toiselle, peitellä niin sanotusti rikoksen jälkiä. Se anteeksipyytäminen on semmonen juttu myös mikä miun on pitänyt opetella hyvissä määrin, koska se ei oo kaikille ihan itsestäänselvyys. Muttei sitä kuulu viljellä liikaakaan, ettei se menetä merkitystään. Tää rähinäkänni + anteeksipyytämättömyys on uskomaton yhdistelmä ja sillä saa paljon vahinkoa aikaan. Tämäkin kombo on tuttua iskän kautta ja siksi ne kai on semmosia mitä ite ei ikinä halua tehdä. Eikös se sanonta mene jotenkin ”Drunk words are sober thoughts”, mutta ne pitäisi osata sitten pyytää anteeksi, jos on pahottanut toisen mielen. Oon nykyään tosi huono juomaan mitään päihdyttävää, kun se on alkanu maistua pahalta ja se, että mie en halua itestäni taakkaa kellekkään. Miua joskus aiemmin hävetti se kuinka paljon mein sukulaiset/tuttavapiiri käyttää alkoholia, olipa sitten joulu tai juhannus. Nykyään en enää, koska mie voin tehdä itse sen valinnan jäänkö sitä sekoilua kattomaan ja juonko itse.

Tää kuvaa sitä kaaoksen hallintaa miun pään sisällä, kun koitan pitää kaikki tyytyväisenä..

Palatakseni vielä ihan alkuperäiseen juttuun eli Velvettiin ja miun unelmiin. Velvet on kyllä melkein täydellinen sarja; hauskasti soljuva kieli, juonena kielletty rakkaus ja sitä hurjaa suutelointia. Tästä mie pääsisin vellomaan taas Vähälaktoosiin, koska se oli miulle taas yks uus ”ensimmäinen kerta”-juttu. Lemmenkipee on ihan tosi väärä sana miua kuvaamaan, mutta mie haluisin tosi kovasti parisuhteen. En sano, että se tois miulle onnen ja pelastais miun elämän, koska sitten mie pistäisin taas oman onneni toisen ihmisen käsiin ja sillä olis ylivalta siinä mielessä, sitten se vois tahtoessaan pistää sen täysin pirstaleiksi.

Velvetissä Alberto rakastaa siis Anaa, on rakastanu pienestä lähtien, kun molemmat kasvoi siellä muotitalossa, jonka Alberton isä omisti. Sitten se Al:n isä lähetti Al:n Lontooseen kasvamaan ja Ana jäi muotitaloon. En tiedä mitä siinä ekan kauden alussa on tapahtunu, kun en oo niitä jaksoja nähnyt, mutta ne ilmeisesti koitti mennä naimisiin, mut Ana jätti Alberton alttarille(?). Mutta siitä näkee koko ajan kuinka se kattoo Anaa vaikka se on naimisissa toisen naisen kanssa, miusta sekin kertoo myös aika paljon jos tyyppi vetää Anan mahdollisia kosiskelijoita käkättimeen OMISSA polttareissaan, että ei oo ihan vielä kaikki tunteet viilentyny. Sen verran tiedän, et ne menee lopussa yhteen ja saa lapsia. Happy happy joy joy, all good everything (hyi, siteerasinko just Cheekkiä?). Mie rakastan onnellisia loppuja ja siks sitä aina toivoiskin omille helmeille niitä. Aina tekis mieli vetää niitä tyyppejä olan takaa nenään niin kovaa, ku käsistä lähtee, jotka satuttaa tai tekee väärin niille helmeille. Hyvä esimerkki on tästä erään todella läheisen ihmisen suhde varattuun mieheen. Se mies on vieläkin totaalikusipääemäsianperäsuolenameeba (meidän kesken piece of shit=POS) vaikka eivät ole olleet tekemisissä varmaan 2-3 vuoteen, mutta se hetki määrittää sen kusipäisyyden, ku sie lohdutat sitä siun helmeä keskellä yötä sängyssä ja itket samalla ite, kun siusta tuntuu niin pahalle sen toisen puolesta. Käytiin joskus myös POSin työpaikalla hakemassa jotain nin tää helmi sanoi jälkeenpäin miulle, että häntä vähän pelotti, että heitänkö POSsia patterilaatikolla vai kokoontaitettavalla sateenvarjolla. Myönsin, että se patterilaatikko kävi mielessä. Oon sanonukkin, että jos miulle olis kaksi luotia haulikossa ja rivissä Trump, piece of shit ja Saara Aalto nin käyttäisin ne kaksi luotia POSsiin silmää räpäyttämättä.

Tiedän mitä haluun siltä toiselta ihmiseltä ja toisaalta en tiedä yhtään mitään mitä haluan. Oon ihan toivoton romantikko ja pystyisin varmaan rakastamaan jonkun hengiltä. Vaikka mie en tiedä mitä rakkaus edes on tai miten sitä käytetään. Vestan Anteeksi-biisi on aika hyvä kertomaan tätä ajatusta. Miun verkkokalvoille on palanu kaikista leffoista ja sarjoista kaikkia kuvia siitä rakkaudesta mihin oon tainnut itsekkin ihastua, mm. Velvet ja Me Before You. Luen myös toisinaan aika paljon ja yleensä se on sitä rakkaushömppää vaikka ne myydään kansalle 'eroottisena kirjallisuutena', musiikki myös buustaa aika tehokkaasti tätä miun kaipuuta jonkun kainaloon rakastettavaksi. Ainakun tälläsen ajatuksen kertoo ääneen nin heti perään tulee nurinaa ja mussutusta siitä, että onhan siulla perhe ja kaverit, jotka siua rakastaa nin on kyllä, mutta harvemmin niitä voi pussailla taikka viedä tomuttamaan peittoja vaakatasossa (jätetään sukurutsaus jenkkien redneckeille)! On ystävä-/perherakkautta ja romanttista rakkautta, kaksi täysin eri asiaa. Tää asia on ihan hirmu vaikea jäsentää konkreettiseksi asiaksi, mutta kyllä se on ihan eri maata vaikka äidin kainalossa kattomassa elokuvaa kotikotona, kun maata jonkun romanttisessa mielessä ajatellun tyypin kainalossa, kun se pieni ihastus kutkuttelee sukkia pyörimään. Toisen ihmisen läheisyys on myös ehkä parasta ruokaa toisen ihmisen psyykkeelle ja miulle se on melkein yhtä hyvettiherkkulia, kun Arnoldsin donitsit tai mozzarellatikut. Voisin luopua vaikka seksistä ja alkoholista 2 vuodeksi, jos voisin paikata aina sen sillä, että pääsen jonkun toisen iholle. Sitä ei ehkä tajua kuinka iso juttu se voi olla toisille, mutta miulle esim. se että mie pääsen kainaloon ja miua hipsutetaan ja pussaillaan ja pidetään hyvänä on ehkä vielä tärkeämpää, kun se että joku sais miut tulemaan. Pitää nyt vaan tirpoa tässä eteenpäin ja luottaa siihen, että kyllä se Alberto vielä vastaan tulee. Heikki Petrellkin käy 💖

😭😭😭😭😭😭😭😭