Tunnepalovaroitin ja ripulointia jouluna?

Tänään miulla on ollu taas miljoona ajatusta tänne kirjotettavaksi, mutta herranjestas, eihän siellä kukaan kestä kartalla! Miusta olisi ihan reilua, että tämmösinä hetkinä olis kartta, jossa voisi suunnistaa, järjestellä ja mapittaa niitä ajatuksia, niputtaa yhteen toisiinsa liittyviä asioita. Höpöhöpöhöpöhöpö. Tämmöstä miun elämä on, oon ollu varmaan papukaija entisessä elämässä. Tai saukko hylkeen kokosena papukaijan puheominaisuuksilla.

Miua pelottaa tää joulu aika paljon, jos suoraan sanotaan. Joskus olisi paljon helpompaa vaan jos voisi kääntää tunteet ja aistimukset offille. Ollaan menossa mummolaan aattopäivänä ja laskujen mukaan sinne olis tulossa 16 ihmistä ja 4-5 koiraa. Kerrostaloon. Siellä on siis iskän puolelta porukkaa ja siellä tulee ihan varmana jännitteitä, joita en mielellään kattelis. Sanoinkin äitille, että voisko se tukea tätä miun alkavaa alkoholismia muutamalla alahyllyn valkkarilla (tsoukki tsoukki, kaikki tietää et olisin maailman huonoin alkkis kolmen päivän krapuloineni), jotta voisin juoda itseni rennoksi ennen tätä sukulaisten tapaamista. Mie tiedän myös sen, että kun oon vähän rennompi nin ei ehkä ala itkettää, kun kaikki haluaa kummiskin kysellä miun elämästä Helsingissä ja muusta mukavasta, eikä sit tajuu koko ajan olla skarppina ympäristöönsä ja kyyrätä kaikkien muiden tunteita tai miettiä et kohta syttyy sota. Tosin siinä voi myös käydä päinvastoin ja alkoholi voi herkistää vielä enemmän (siis jos tästä voi enempää edes herkistyä).. Venäläistä rulettia with me, anyone? Mut mie skarppaan! Laittaudun niin perkeleen hienoksi (rekallinen glitteriä silmiin ja punaa pitkin turpaa), että voin kulkea nenä pystyssä peilin edessä miettien, et mikä misukka(!?) ja syön itseni ähkyyn, jotta ei nälkäkiukkukaan iske. Toisaalta jos miulla turpa täynnä ruokaa koko ajan nin ruoka suussa puhuminenhan on ruma tapa eli ei voi yhtyä siihen räksyttämiseen.. Laitetaan tämäkin korvan taakse!

Veijaripupu käytti sanaa tunneripuli (menee ehdottomasti suosikkisanoihin!!) tästä olotilasta tai tästä, kun nää asiat vaan vyöryy, kun tulivuoren purkaus. Mie todella toivon, et saan hillittyä tätä ripulointia siellä mummolassa, koska sitten siitä ei tuu muuten loppua. Toivottavasti ei iske se toinenkaa Mr.D kylään.. (tarviin tuommosen kakkapuvun) Eikä miusta muutenkaan oo vieläKÄÄN kiva itkeä muiden edessä, kun ei tiedä toisten reaktiota tai suhtautumista siihen, et poraat siinä lattialla silmät tennispalloina. Bragaaminen lattialla lohi poskella nyt muutenki on sellanen, et en haluu sitä harrastaa kun yksin kotona, kun soi joku sydäntäsärkävä Lauri Tähkän Anna arpisten haavojen olla (Lauri Tähkä on yksi salaisista paheistani) tai joku Sian Big Girls Cry.

Itsekkyys on ilmeisesti se asia, jota miun myös kuuluisi opetella. Se on kyllä totta: joku pyytää miua tekemään jotain → en halua syystä A tai X → vastaan silti kyllä, koska haluan välttää sitä naamaa, joka vääntyy norsunpilperolle ja sitä ärsyttävää puhkumista ja huokailua. Se tuntuu jotenki niin kamalalta olla itsekäs ja olla huolehtimatta, mutta se on esim. osa syy miks miun ja iskän välit on korjaantunut (ehkä 400km välimatkakin on tehnyt tehtävänsä). Iskä lähtee viihteelle värivaloihin → meitsi valvoo ja odottaa sitä kotiin, että se pääsee nukkumaan asti TURVALLISESTI. Sairasta eikö? Nyt viime viikonloppuna kävi vähän sama asia: tuttava joi itsensä siihen känniin, et löi loppujen lopuks päänsä lattiaan. Mie koitin sitä passittaa nukkumaan, mutta voiko aikuista ihmistä määräillä? Asia johti toiseen ja miulle tuli paha mieli, päätin lähtee vetää tilanteesta (taistele tai pakene-reaktio on hyvin tuttu kaveri), joka toki oli ihan fiksua, koska sit olisin sammakoiden kuninkaana saattanu päästää ne valloilleen ja sit olis ollut enemmän korjattavaa. Kun pääsin kotiin nin iskä sit otti kainaloon ja vuodatin sieluani ihan huolella, toki tein siinä samalla iskälle myös pahan mielen. Mut kaikki on jo hieman kirkkaammin.

Mut tää on just se ongelman ydin: kyyrään yleistä ilmapiiriä ja tunteita, että kaikilla olis vaan hyvä olla. Tulee vaan mieleen joku säätutka, joka mittaa ilmankosteutta tai palovarotin. Pitäisköhän miunki rueta huutamaan aina palosireenin tavoin, ku havaitsen jotain ärtymystä tai surua? :D Ilon kanssa sitten juhlimisen ääniä? Tunnepalovaroitin, patentti tälle! Nyt tää ajatus lähti viemään ihan kunnolla: lisänä tähän vielä kaljahattu (amerikkalaisissa leffoissa on tälläsiä) johon viiniä tilalle ja johon päälaelle semmonen poliisiauton katolle laitettava sireeni! Suuhun vielä semmonen juhlapilli sitä iloa varten, aaeddä! Sininen polkumopo vielä berberin alle ni juhlien tunnevaroitin on valmis.

Samaa itsekkyystä tarviisin myös rakkaussuhteissa. En mie voi kyllä sanoa rakkaus, kun en mie varmaan edes tiedä mitä se meinaa miesten kohdalla. Kun tutustuu johonkin uuteen ihmiseen ni sitä alkaa helposti pudottamaan itsestään niitä asioita, jotta voi ottaa niitä asioita joista se toinen tykkää. Sillä tavalla teet itestäs haluttavamman (Huom! Lue: teet itsestäsi hönön!), jonka luulet herättävän enemmän kiinnostusta. Esimerkki vol. 34567890 elämästäni: Vähälaktoosi tykkäs kuunnella Hollywood Undeadia (örinäheviä, voin demonstroida livenä) ja sit mie yks ratikkamatka päätin, et hei kokeillaan mitäs nää miehet on soittajiaan. Noh paskaa se oli. Tai ei silleen hirveen paskaa, mut sellasta mitä en kuuntelis normaalisti, ainoastaan raivosiivotessa (mutta sitä nyt ei voi harrastaa kerrostalossa kello 21 aikaan) tai rääkkilenkillä. Ei iskeny mitenkään päin ja mietinkin, että miksi mie koitan pakottaa itteäni tykkäämään tästä, kun ei vaan mene. En mie syö pinaattikeittoakaan vaikka muut tykkää siitä. Mutta se ihastus vaan sekottaa pasmat niin sopivasti, et sillon muokkautuu tahtomattaan sinne suuntaan. Tai ainakin mie. Siitä mie myös haluan päästä eroon. En halua mennä kun kusi lautaa myöten.

Mie haluisin myös vaatia enemmän tulevilta kumppaneilta sillä tavalla, että jos en suostu johonkin nin se osaa sitä kunnioittaa ja ymmärtää sen. EP sanoi, että mie ansaitsen paljon parempaa kun ghostaajia tai Halosen Tarmoja, jotka jättää vaan jälkeen rumia juttuja ja korjailtavia arpia. Sekin miun pitää opetella, että mie voin vaatia sitä parempaan kohtelua miulle, ettei miun tarvi tyytyä siihen mitä ne haluaa miulle antaa. Miulle vieressä nukkuminen ja hipsutukset, ylipäätään kosketukset on suurta herkkua. Se on semmosta, jos sitä vois purkittaa ni miulla olis vaatehuone täynnä litrojen purnukoita sitä. Sitä miun on hirmu vaikea pyytää ja ujous iskee siinä tilanteessa, kun salama kirkkaalta taivaalta. Miun pitää opetella vaatimaan sitä, koska jos antaa nin pitää myös saada. Antajat ja ottajat on muutenki selvä käsite miulle, mutta onko se muille ja sille kumppanille kuka on siinä vieressä? Vähälaktoosi anto kyllä paljon ja siksi se kaikki tuntuukin niin paskalta ja kipeeltä, koska se oli ensimmäinen kelle ei tarvinnut sanoa, että voisitko hipelöidä miua niskasta? Tiedän, että sanoin, ettei kukaa normaali-ihminen ole ajatustenlukija, mutta semmonen sanomaton viestintä on ihanaa, varsinkin jos on semmonen aihe jonka kanssa vielä takkuaa ulosanti.

Rakastan myös muutenkin sitä semmosta kainalossa kyöhjäämistä ja miun verkkokalvoille on ikuisesti palanu se muistikuva ja tunne siitä, kun olin VL:n kainalossa kattomassa Netflixiä, ei kiinnostanu piruakaan se sarja vaan olin niin nine cloudilla siitä, että sain olla sen kainalossa ja sain hieroa nenääni sen parransänkeen. Sain kosketella sitä ja vaan olla nyöhjä. Mie muistan senkin miltä se näytti miun silmin. Vitut edelleen siitä sarjasta. Oon niin ällölima tän kosketusten ja romanttisuuden suhteen, että sattuu kattoa telkkariohjelmia tai leffoja, kun sitä on niin kova ikävä. Toisen ihmisen läheisyys on niin sellanen asia, et miun aivosulakkeet kärähtää. Halaaminenkin on jo niin uah-fiilis, olipa se sit ystävä tai erilainen ystävä. Mutta mie opin ajan kanssa vaatimaan niitä asioita ja en suostu olemaan enää mikään kertakäyttöovi, josta kaikki voi vaan kulkea läpi matkallaan ja jättää ovet auki lerpalleen (tulipa härski mielikuva). Sanon ovella golfmaila kädessä, että tänne ei ole asiaa, jos meinaat vaan olla totaalirunkvisti ja lähteä kertomatta, kiitti moikka soronoo! Haluan silti pitää sen saman pehmeyden mitä miusta löytyy, mut opetella tiettyä kovuutta. Ja mie uskon siihen, että se rinssi vielä tulee laukaten valkosella ratsulla miun luo, nappaa miut eteensä istumaan ja sit me laukataan auringonnousuun ja uuteen alkuun.

Tästä tulee niin kilometrikirjotus, jos alan vielä höpöttää miun unelmaluolamiehestä ja siitä valkeasta hevoisesta nin mie kerron siitäkin joskus myöhemmin!